Ei toista ja kolmatta ilman ensimmäistä. Tästä johtuen lisään tähän takavuosien kesäisiä junabongausretkiäni pintaraapaisevan ja syvävalottavan trilogian kärkiosan.

Turun linja-autoasemalla lipunmyyjänä työskennellyt nuori kesätyttö näki harmikseen varhain maanantaiaamulla 9/7-2012 reppuselkäisen kollin astuvan aamuauringon säteiden siivittämänä lasiovesta vuodelta 1938 kotoisin olevan funkkisrakennuksen pyöreään aulaan. Urbaanien ohranoiden varalta pleksilasilla turvatulla tiskillä saatiin kuitenkin tingittyä myyntitapahtuma, jossa Oy Matkahuolto Ab veloitti 149 euroa muovista matkustuskorttia vastaan. Laiturikentällä seisoi Valtionrautateiden paronilinja-auto kumit turpeina odottaen malttamattomana pääsevänsä painamaan kuumaa moottoritietä "isolle kirkolle". Siispä hyppäsin jousille ja sitä rataa maantieverkostollemme kuin suureen huvipuistoon ikään. Lähdön tunnelma oli suorastaan käsin kosketeltavissa.

Kuljin reittiä Turku-Helsinki-Mäntsälä-Lahti-KOUVOLA-Hamina-Vainikkala-Lappeenranta-IMATRA-Lappeenranta-Mikkeli-VARKAUS-Pöljä-Iisalmi-KIURUVESI-Ylivieska-Kokkola-VALTATIE 8-RAUMA-Turku. Yöpymispaikat on edellä kirjoitettu isoin kirjaimin. Yöpymistä varten pystytin paikallisille leirintäalueille pienen kupoliteltan. Nukkuminen Valtatie 8:lla meinaa käytännössä Pohjolan Turistiauton Oulu-Turku –yöpikavuorossa vietettyä yötä välillä Kokkola-Rauma. Kilometritolpanvälejä taittui linja-autokyydillä kaikkiaan 1747. Keväällä 2012 hankkimani järjestelmäkameran suljin räpsähti viikon matkustamisen aikana 264 kertaa. Näistä kittilasin kautta ylivalottuneista kelvottomista räpsyistä olen vedostanut tähän seitsemän vähemmän onnistunutta kuvaa – yhden per matkapäivä. Laajempaa oppimäärää vastaava erä matkakuvia on syötettynä tähän.

Tämänkaltaisten rautatieaiheisten linja-autoretkieni pilottiversio oli myöhempiin verrattuna hapuileva, kokeileva, vaappuvasti kulkeva, empivä ja suuntaansa hakeva. Siltikin jo nyt, kun tämä viikon telttaretki on ehtinyt hautautua vasta vajaan neljän vuoden tomujen, moskan ja karkeampijakoisen kiintoaineksen alle – eikä kaikkeen siihen salakavalasti, huomaamatta kerrostuneeseen potaskaan (K₂CO₃) kätkeytyneiden muistojen esiinkaivamistyössä tarvita vielä juuri lapiota kaksisempaa aseistusta – alan oivaltaa, että tulen vanhempana olemaan kiitollinen sille hieman nuoremmalle aapeelle, joka tajusi edes yrittää käydä syömässä silmillään kerran niin kaunista maatamme vielä, kun yksikään suomalainen junankeula ei osannut edes parhaan mielikuvituksensa kautta arvata joutuvansa pian vihreän tai punaisen turvallisuustöhryn häpäisemäksi – eivätkä taloudellinen ja poliittinen näköalattomuus sekä säästämisen, leikkaamisten ja lakkautusten nyt jo korjaamattomaksi eskaloitunut, vääjäämättä köyhdyttävä ja kurjistava syöksykierre olleet sitä ottaneet vielä ihan niin aggressiiviseen ja tuhovoimaiseen otteeseensa. Suomi -ilma-aluksemme kun tuntuu nykyään sakkaavan aina vain pahemmin.

En ikänäni unohda niitä lukemattomia mukavia ja pilvipoutaisia hetkiä tämän retken eri vaiheissa – vasta kypsyneiden mustikoiden popsimista Tornionmäessä polun varrella matkalla jalkaisin veekasien tum-tum-tum -jytinästä Kouvostoliiton tavararatapihan kupeesta Käyrälammen rantaan lokkien huutoon yöpuulle, venäläisdieselien kömyisiä jyrinöitä kaakkoisten rajaseutujemme ratapihoilla, Imatrankosken ratapihalta kohti Imatran tavararatapihaa kulkevien bitumivaunujen mukana leijunutta varsin aromaattista tuoksahdusta… Retken toinen yö meni Varpasaaressa, Vuoksen kalastuspuiston nurmikolla. Panin tiistai-illalla 10/7-2012 maata pikkuruisessa teltassani, kun sen viereen kuului leiriytyvän saksalainen, polkupyörillä kulkeva pariskunta. He tutkivat telttaani ja tyrskähtelivät. Telttani kokoa aikansa arvioituaan he pääsivät vihdoin loppupäätelmään: "Kinder."

Näin kevään korvalla, kun päivät pitenevät, linnut lauleskelevat niitä näitä ja lumet eli jäät sulavat, alkaa monen poloisen ihmisrievun mieli tavoitella ja tähyillä kohti lähestyvää suvea rientoineen, harrastuksineen, suline vesineen ja katiskoineen kymmenkiloisin hauin. Trilogian päättävänä ja sulkevana kuvasarjana tämä lyö kiilansa siihen rakoon. Nuorille ja norjille, kesäretkiään suunnitteleville joukkoliikenneharrastajille matkakertomus on mainos bussipassista – hyvin edullisesta, kätevästä ja paikallisesti kattavasta tavasta matkustaa ja kiertää maatamme. Valtionrautateiden loisorganisaatiolle – sille Vilhonkatu 13:ssa pesivälle satraapistolle ja konttorirottapopulaatiolle – tämä koruton epistola on vinkki vastaavan "syö niin paljon kuin maha vetää" -tyylisen, moninaiset rengasmatkat mahdollistavan junalipputuotteen mahdollisuuksien arvioimisen tarpeellisuudesta kansallisen henkilöjunaliikenteemme jatkuvuuden ja kehityskelpoisuuden säilyvyyden varmistamiseen tähtäämisen kannalta. – "Niin se on, amerikkalaisia on siunattu Amtrakilla ja Greyhoundilla – meitä suomalaisia vastaavasti Valtionrautateillä ja Koivarilla."

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!