|
|
14.09.2019 11:51 | Hannu Peltola | ||
| Myös tämä vaunu on valmistunut BR:lle ja XP-teksti kertoo vaunun soveltuvan pikajuniin (tai kuvan vaunun tapauksessa pikajunissa käytettäviin nopeuksiin). | ||||
|
|
14.09.2019 11:49 | Hannu Peltola | ||
| Vaununnumeron edessä oleva B kertoo, että tämä vaunu on valmistunut British Railwaysille eli vaunu on valmistunut vuoden 1947 jälkeen. BR rakensi yli 19000 kuvan kaltaista umpivaunua. Muut kirjainvaihtoehdot olivat vuoden 1923 järjestelyn jälkeen S (=SR), E (=LNER), L (=LMS), ja W (=GWR). Vaunun kuorma on ollut vakio 12 tonnia, kuten vaunun kyljessä on myös kerrottu. Akseliväli on 10 jalkaa. Britanniassa avovaunut hallitsivat pitkään rautatiemaisemaa, järjestelyn aikana 1923 avovaunujen suhde umpivaunuihin oli noin 4:1. Vasta vuonna 1971 umpivaunujen määrä ylitti avovaunujen määrän. Tämä on sinällään luonnollista, koska Britannian rautateiden ylivoimaisesti tärkein kuljetettava tuote oli kivihiili. Vaunun XP-teksti kertoo, että vaunua voi käyttää pikajunissa. Tämän vuonna 1938 käyttöön otetun määritelmän mukaan XP-vaunussa tuli olla tyhjiöjarrut (tai läpivedetty jarruletku), öljyakselipoksit, pitkät puskimet, ruuvikytkimet ja vähintään 10 jalan akseliväli. Kuvan vaunujen käyttö päättyi pääosin vuoteen 1976 eli kuvassa vaunu on jo käytöstä poistuneena tai yksi harvoista edelleen liikenteessä jatkaneista. Lisätietoa voi lukea esim. täältä: http://farnhammrc.org.uk/wp-content/uploads/2016/02/12T-Covered-Vans.pdf | ||||
|
|
06.09.2019 19:41 | Hannu Peltola | ||
| Suuret lyhdyt ja esteenraivaajat saavat veturin näyttämään todella antiikkiselta! Tästä tulee mieleen esimerkiksi ruotsalainen F-veturi. | ||||
|
|
06.09.2019 19:27 | Hannu Peltola | ||
| Tämänkin veturin ilme on aika erikoinen, vähän niin kuin se katsoisi kieroon! Toisaalta on mukavaa, että puolalaisissa vetureissa on persoonalliset ilmeet. | ||||
|
|
06.09.2019 18:53 | Hannu Peltola | ||
| Yhdysvalloissa Ditch Light -varoitusvilkkuvalot ovat olleet arkipäivää jo pitkään, esimerkki UP:ltä: https://www.youtube.com/watch?v=AC9vbUciU64 (UP on tosin vähän huono esimerkki, kun eivät ilmeisesti ole käyttäneet normaalisti vilkkuvia Ditch Light -valoja!) | ||||
|
|
06.09.2019 18:44 | Hannu Peltola | ||
| Keulan muotoilu on kuin jostain B-luokan kauhuelokuvasta! | ||||
|
|
06.09.2019 16:47 | Hannu Peltola | ||
| Nämä puolalaiset suuret lyhdyt antavat kalustolle jotenkin surullisen yleisilmeen. | ||||
|
|
01.09.2019 19:10 | Hannu Peltola | ||
| Nyt on kieltämättä yksi kauden kauneimmista kesäkuvista! | ||||
|
|
31.08.2019 23:39 | Hannu Peltola | ||
| GWR valmisti 38 moottorivaunua vuosien 1938 ja 1942 välillä. Tämä vaunu 22 valmistui GWR:n Swindonin konepajalla 1940 ja se oli käytössä vuoteen 1962. Tämä moottorivaunu teki päivätyönsä Readingin, Worcesterin ja Severn-joen laakson sivuradoilla. Moottorivaunussa on kaksi AEC:n 9,6 litran kutoskonetta, moottori on myöhemmin tuttu mm. Lontoon Double-Deckereistä. | ||||
|
|
31.08.2019 23:01 | Hannu Peltola | ||
| Kuvan vaunu on Great Western Railwayn china clay 5 plank open goods. Vaunussa on päätyovi, mikä mahdollistaa vaunun purkamisen vaunun toista päätyä nostamalla. Vaunu on valmistunut 1913 GWR Swindonin konepajalla ja se voi ottaa 12 tonnin lastin. | ||||
|
|
31.08.2019 22:49 | Hannu Peltola | ||
| Tämä 3738 on vanha Great Western Railwayn 5700-sarjan kone. Näitä valmistui vuosina 1929-1949 peräti 863 kappaletta. Näitä on säästynyt jälkipolville 16 kappaletta, joista myös sisarveturi 3650 on täällä Didcotissa. | ||||
|
|
31.08.2019 10:45 | Hannu Peltola | ||
| Yllättävän paljon nostalgialiikenteessä näkyi kesällä Mk. 1:ä. Ilmeisesti luvan saanti ei kuitenkaan ole mahdotonta? | ||||
|
|
31.08.2019 10:43 | Hannu Peltola | ||
| Nyt kesällä kuulin ensimmäistä kertaa 37:n työn tuohussa. Äänet ovat aivan mahtavat! Norwich vaikuttaa olevan oikein perinteinen brittiläinen asema. | ||||
|
|
30.08.2019 23:44 | Hannu Peltola | ||
| Käy Juhani katsomassa jossain sopivassa vaiheessa! Tämä(kin) on upea museorautatie, vaikka onkin kuvaamisen kannalta hankala. | ||||
|
|
30.08.2019 23:09 | Hannu Peltola | ||
| Kuvan veturi on vanha London, Midland and Scottish Railwayn Ivatt Class 2 2-6-0 eli myöhemmin British Railwaysillä luokkana 2MT tunnettu sarja. Tämän sarjan vetureita valmistui 128 kappaletta vuosina 1946-1953. Näistä peräti seitsemän on säästynyt jälkipolville. Kuvan veturi E. V. Cooper on valmistunut joulukuussa 1952 Swindonin tehtailla. Lisätietoa voi katsoa Wikistä: https://en.wikipedia.org/wiki/LMS_Ivatt_Class_2_2-6-0 | ||||
|
|
30.08.2019 23:02 | Hannu Peltola | ||
| Kuvassa on British Railwaysin Mk. 1 -vaunusarjan vaunuja. Ensimmäiset valmistuivat 1951 ja nämä Strathspeyllä käytössä olevat aivan 1950-luvun lopulla. Tämä voisi oikein hyvin olla liityntäliikennettä Tylypahkan pikajuniin. Harry Potter -elokuvien kuvauksissa käytettiin juuri tämän kaltaisia Mk. 1 -vaunuja, tosin toiselta nostalgiaoperaattorilta. | ||||
|
Kuvasarja: Strathspey Railway – hieno museoitu päärata Ylämailla |
30.08.2019 21:01 | Hannu Peltola | ||
| Strathspey Railwayllä on aikaisemmin vieraillut mm. Nalle: https://vaunut.org/kuvat/?u=861&paik=aviemore Tuollon ajossa näkyi olleen LMS:n 2MT-tyypin 2-6-0 nro 46512. | ||||
|
|
28.08.2019 18:01 | Hannu Peltola | ||
| Tässä kuvassa ei jää epäselväksi, minkä rautatieyhtiön alueella ollaan! Great Western Railway aloitti toimintansa 1833 ja ensimmäinen juna liikkui 1838. Yhtiö oli kuuluisa mm. leveästä rataverkostaan, yhtiö rakensi alkuaikoina 2134 mm raideleveyden rataverkkoa, jota levitettiin vielä 6 mm:llä 2140 mm leveyteen. Viimeinen leveäraidejuna liikkui 1892 ja sen jälkeen yhtiö operoi normaaliraideleveydellä olevaa rataverkkoa. Yhtiön rataverkko oli 1920-luvulla laajimmillaan yli 6100 kilometrin mittainen erityisesti Lontoosta länteen ja Walesiin. GWR oli harvinainen yhtiö, että se säilyi ennallaan vuoden 1923 järjestelyissä ja yhtiön historia jatkuikin aina valtiollistamiseen vuoteen 1947 saakka. | ||||
|
Kuvasarja: Liikennettä Norra Stambananilla |
27.08.2019 19:13 | Hannu Peltola | ||
| Mukavia kuvia! Bollnäsin ympäristö on hyvä kohde junakuvauksiin, liikenne on todella vilkasta ja monipuolista. Teitkö alueelle päivämatkan Arlandasta? | ||||
|
|
27.08.2019 19:04 | Hannu Peltola | ||
| Tässähän on perinteinen stålpendeln! | ||||
|
Kuvasarja: Rautatientorin metroaseman vesivahinko 2019 |
24.08.2019 19:35 | Hannu Peltola | ||
| Reijo, kuinka monta metrotunnelia, maanalaista parkkihallia tai vaikkapa asfaltoitua katukilometriä Lahnuksessa mahtoi olla vuonna 1944? :-) Jotenkin veikkaan, että ympäristön rakenteella on jotain tekemistä esimerksi sateen vaikutuksien kanssa! | ||||
|
Kuvasarja: Rautatientorin metroaseman vesivahinko 2019 |
24.08.2019 10:57 | Hannu Peltola | ||
| Teppo on sattunut oikeaan aikaan paikalle! Tämä on hyvä arkielämän poikkeustilanteen tallennus. | ||||
|
|
22.08.2019 22:12 | Hannu Peltola | ||
| Tämä oli lapsena minulle tuttu uimapaikka. Vähän vanhempana täältä tuli etsittyä soraraiteen jäännöksiä ja vielä vähän myöhemmin tämä hiekkauoppa on toiminut pienoisrautatieni hiekan ja maa-aineksen lähteenä sillä idealla, että jos se kelpasi VR:lle, se kelpaa myös pienois- Great Northernille. | ||||
|
Kuvasarja: Arkiliikennettä Skotlannin Ylämailla kesällä 2019 |
22.08.2019 14:56 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia Jorma ja Reino! Jormalta oli mielenkiintoinen esitys artikkelin teko Resiina-lehteen. Kuinka tarkkaan paperilehteä nykyisin luetaan? Minulle on tullut kuva, että kertaselauksen jälkeen paperiset lehdet siirtyvät paperikeräykseen. Näillä sivuilla Resiina-lehden tietoja on päivitetty viimeksi vuonna 2017. Vuosilta 2018-2019 ei enää löydy esim. sisällysluetteloita. Tästäkin tulee vaikutelma, että panostus paperilehteen ei ole enää kovin suuri ja artikkelin teon vaiva ei olisi suhteessa esim. lukijamääriin. |
||||
|
|
21.08.2019 15:09 | Hannu Peltola | ||
| Aloin tämän kuvan myötä miettimään ensimmäistä rautatiematkamuistoani. Muutimme Kauklahteen 1971 ja ensimmäiset rautatiematkat olivat varmastikin matkoja Sm1:llä Helsinkiin. Näistä ei ole jäänyt merkittävää mielikuvaa, mutta vahvan rautatiemuiston sen sijaan jätti Kauklahden asemalla vaihtotöitä tehnyt tavarajuna (Kirkkonummen järjestelijä). Mieliin painui pysyvästi veturin vihellykset ja eri vaunujen järjestely eri raiteille. Muistan myös junassa mukana olleen kirkkaankeltaisen vaunun (eli siinä on ilmeisesti ollut mukana Po-postivaunu). Tämä junabongaus teki minusta rautatieharrastajan ja ei ole ihme, että vaihtotyöt ovat edelleen esim. pienoisrautatielläni vahvassa roolissa! | ||||
|
|
21.08.2019 10:18 | Hannu Peltola | ||
| Matchboxin koottavat ovat täälläkin hyvin tuttuja, varmaan juuri tästä kuvan ottoajankohdasta eteenpäin 1980-luvun alkuvuosiin. Tankkimalli on 1:76 saksalainen Panther. Juuri tuota en tainnut rakentaa, mutta muutamia naapurimalleja tuli kasattua ja maalattua "sinne päin". Machbox on/oli brittijunia harrastaville hyvä merkki, koska mallit olivat mittakaavassa 1:76 eli 00-mittakaavassa. Airfix ja monet muut valmistajat tekevät pienemmän mittakaavan rakennussarjansa mittakaavaan 1:72. Matchboxin valutyön laatu oli myös hyvä. | ||||
|
|
20.08.2019 15:03 | Hannu Peltola | ||
| Kovasti on kioskissa erilaista lelua ja muuta pikkuväkeä kiinnostavaa. Kalkitos ei sano minulle mitään, vaikka samaan aikaan olin tuollainen reilun vaahtosammuttimen kokoinen. Olenko jäänyt jostain paitsioon? | ||||
|
|
20.08.2019 10:06 | Hannu Peltola | ||
| Kuvan susi ei liity tapaukseen... | ||||
|
|
20.08.2019 08:51 | Hannu Peltola | ||
| Tämä upea syksyinen kuva pompsahti satunnaiskuvana. Kohta voikin taas nähdä Susia näin upean luonnon keskellä! | ||||
|
|
19.08.2019 19:17 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia Juhani ja Eljas! Juhanilta tuntuu löytyvän brittikuva jokaiseen tarkoitukseen! | ||||
|
Kuvasarja: Arkiliikennettä Skotlannin Ylämailla kesällä 2019 |
19.08.2019 19:15 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia Esa! Kuvasarjasta muodostui vähän laajahko, mutta nyt näistä saa aika hyvän kokonaiskuvan Ylämaiden rautatieliikenteestä. | ||||
|
|
19.08.2019 11:58 | Hannu Peltola | ||
| Vastaan pikkuisen mutu-tuntumalta, täsmentäkää muut, jos menee pahasti metsään! Perusmuodossa tällainen 158-juna koostuu kahdesta vaunusta, joiden välillä matkustajat voivat liikkua. Jos useita moottorivaunuyksiköitä on liitetty toisiinsa, uskoisin ainoastaan henkilökunnan pääsevän yksiköstä toiseen. Ohjaamo on eristetty ovella matkustamosta: https://en.m.wikipedia.org/wiki/British_Rail_Class_158#/media/File%3ATrain_Interior_(14099118197).jpg | ||||
|
|
18.08.2019 22:11 | Hannu Peltola | ||
| Totta! Minusta HST:n muotoilu on aina ollut modernin näköinen, voisiko jopa sanoa ei-brittiläinen. 43:sten äänimaailma on hyvin miellyttävä ja niitä on joka junassa kaksin kappalein. | ||||
|
|
18.08.2019 14:27 | Hannu Peltola | ||
| Kiitos tiedosta Juhani! Ydinjätteen lastaus on aika harvoin tapahtuvaa kuljetusta ja ei ihme, jos ympäristö on alkanut metsittyä. Onko sinulla tiedossa, milloin Safewayn kuljetukset tänne päättyivät? Tässä Juhanin ottamassa kuvassa näkyy enemmän aseman ympäristöä ja tuolloin noin 1½ vuotta sitten nosturin ympäristö oli hoidetumman näköinen: https://vaunut.org/kuva/123385?s=1 Juhani, otit kuvan ilmeisesti tiesillalta Georgemas Junctionin aseman itäpuolelta? |
||||
|
|
18.08.2019 00:02 | Hannu Peltola | ||
| Itse asiassa muutin Wash Still ja Spirit Still -käännökset tislauspannuiksi, tämä taitaisi olla paras suomennos. Kolumneja tislauksessa ei tosiaan käytetä, taisi ajatukset olla jossain muussa kuin tislauksessa... | ||||
|
|
17.08.2019 22:34 | Hannu Peltola | ||
| Hieno kuva Lätistä kesäisen luonnon keskellä! | ||||
|
|
17.08.2019 12:12 | Hannu Peltola | ||
| Mukava kuva ja tämä Heikki on aina upean näköinen! | ||||
|
|
16.08.2019 00:27 | Hannu Peltola | ||
| Todella hieno kuva! | ||||
|
|
10.08.2019 17:58 | Hannu Peltola | ||
| Reinforced concrete on teräsvahvisteinen betoni ja mass concreten tulkitsisin nimenomaan valetuksi betoniksi. | ||||
|
|
09.08.2019 10:58 | Hannu Peltola | ||
| Sementistä, hiekasta ja vedestä saadaan betonia. Teräsbetonia sen sijaan saadaan raudoituksilla. | ||||
|
|
09.08.2019 10:56 | Hannu Peltola | ||
| :-) | ||||
|
|
09.08.2019 09:42 | Hannu Peltola | ||
| Tuossa voi jo pienempää alkaa pelottaa.. | ||||
|
|
09.08.2019 09:35 | Hannu Peltola | ||
| Tämä voisikin olla eksoottinen lisä museovieraiden kyydityksiin esimerkiksi rautatiemuseopäivinä! | ||||
|
|
08.08.2019 18:18 | Hannu Peltola | ||
| Jos Wiki-tietoihin on luottaminen, tämän veturin kattila-aika päättyi 2012 ja sitä ei ole sen jälkeen kunnostettu liikenteeseen. 8K-vetureita valmistettiin 126 kappaletta vuosina 1911-1914. Ensimmäisen maailmansodan aikana vastaavia vetureita valmistettiin armeijalle 521 kappaletta ja sodan jälkeen kehitettyä 8M-tyyppiä vielä Great Central Railwaylle 19 kappaletta. Yhteensä tämän sarjan vetuureita valmistui siis 666 kappaletta. Pyöräjärjestys on 2-8-0 ja nämä olivat tarkoitettu erityisesti raskaisiin tavarajuniin. Lisätietoja löytyy esim. täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/GCR_Class_8K | ||||
|
|
08.08.2019 18:08 | Hannu Peltola | ||
| Kuvan vaunut näyttäisivät olevan BR:n Mk. 1 -sarjalaisia. Näitä on käytössä useilla museoradoilla ja nostalgiajunissa. | ||||
|
|
08.08.2019 18:06 | Hannu Peltola | ||
| Kuvan veturi 46521 on LMS:n Ivatt Class 2 2-6-0. Näitä valmistettiin 126 kappaletta vuosina 1946-1953 ja niistä seitsemän on säilynyt. Lisätietoja löytyy esim. Wikistä: https://en.wikipedia.org/wiki/LMS_Ivatt_Class_2_2-6-0 | ||||
|
Kuvasarja: Brittipääsiäinen 2012 |
08.08.2019 17:59 | Hannu Peltola | ||
| Hyvät asiat vaativat kypsyttelyä, kuten skotlantilaiset ovat oppineet mm. juomien osalta! Kommentoin 2015 kaipuusta sumujen saarille ja nyt neljä vuotta myöhemmin se onnistui... | ||||
|
|
08.08.2019 17:51 | Hannu Peltola | ||
| Veturista erottuu nimi Lord of the Isles eli tässä on myös K1-sarjan 62005. | ||||
|
|
08.08.2019 16:12 | Hannu Peltola | ||
| Tuttu K1-sarjan veturi 62005 on ollut tässäkin kuvassa vetojuhtana. | ||||
|
|
07.08.2019 18:49 | Hannu Peltola | ||
| Mukava kuvasarja FERin junasta! | ||||
|
|
07.08.2019 14:30 | Hannu Peltola | ||
| Hmm... Maininta siitä, että tämä silta olisi ensimmäisiä (tai peräti ensimmäinen) betonirakenteisia siltoja on englanninkielisestä Wikistä. Voi hyvin olla, että maininnassa on vähän kotiinpäin vetoa ja se pitää ehkä lukea niin, että tämä on ensimmäisiä brittiläisen imperiumin betonisiltoja. Ilmeisesti rakentaminen on myös tehty puhtaasti betonia valamalla ilman, että rakennetta olisi vahvistettu teräksellä. | ||||