Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 20.03.2017 08:41 Esa J. Rintamäki  
  Minä puolestani ihmettelin tämän nähdessäni ulkomaalauksen väriä. Ovatko raaputtaneet pohjamaaliin asti? Miten on? Oli ennen Lv Rto 156.
kuva 20.03.2017 08:29 Esa J. Rintamäki  
  Lisäksi, Hr11 kuitenkin aikaa myöten täytti sille suunnitellun tehtävänsä. Messerschmitt Bf109:n ansioihin kuuluu sekin että sillä lentäneet saavuttivat yhteensä yli 50 000 ilmavoittoa vastaan reilut 30 000 valmistettua konetta. Esimerkiksi Luftwaffessa lentänyt Erich Hartmann, joka ampui alas 352 toisen kenttäpostinumeron kaveria, lensi koko sotauransa Mersulla (malleilla G ja K). (Toiseksi tullut Gerhard Barkhorn (302 voittoa) liihotteli myös Bf109:llä, tosin osa voitoista oli saavutettu mm. Me262:lla.) Mielestäni nämä ovat saavutuksia, jotka eivät enää ole mahdollisia tämän maailman aikaan (millä ilmavoimilla on varaa menettää YHDELLE miehelle 352 konetta?). Näitä tekijöitä huhujen levittäjät eivät koskaan mainitse/muista, joten: perustelematta täydeksi paskaksi väittäminen ei ole mielestäni mitään muuta kuin esittäjänsä totaalityperyyttä...
kuva 20.03.2017 01:58 Esa J. Rintamäki  
  Yksi pikku Haapamäki-muisto: olin kerran Haavassa bongailemassa junia siihen aikaan päivästä kun laivapikajunat P103 ja P104 kohtasivat. Yksi mieshenkilö käytti tilaisuutta hyväkseen ja meni P104:stä asemaravintolaan virkistämään itseään esim. kolmannen veroluokan taikajuomalla. No, junat lähtivät ja minä seurasin sitten Tampereelle lähtevän lättäjunan H518 lähtövalmisteluja. Lättä lähti klo 14.50 junasuorittajan vihreän lätkän heilautuksella. Aika kului. Kello oli jo neljän pintaan kun mieshenkilö tuli ulos asemaravintolasta ja kysyi kohdalleen sattuneelta asemamieheltä että joko se Turun juna lähti? Asemamies sanoi että jo noin kaksi tuntia sitten. Maailma rätisi kirolitanioista kun mies totesi jääneensä junasta. Jäi sitten odottamaan Porkkanajunaa P106, kun muukaan ei auttanut. Samalla junalla minäkin palasin Vilppulaan... Miehelle ei tainnut seuraavalla kerralla kalja maistua.
kuva 20.03.2017 01:29 Esa J. Rintamäki  
  Erinomainen keksintö tuo risteysvaihteen tuulimyllylyhty. Siinä on jollakulla välähtänyt.
kuva 20.03.2017 01:24 Esa J. Rintamäki  
  Virossa tiämmä oli valkoisia vastassa huomattavasti suurempi määrä Venäjän tukemia/Venäjältä tulleita punaisia, kuin mitä Suomessa. Tietääkseni Virossa puhutaan aina vapaussodasta. Meillä Suomessa kiertoilmausten määrä lisääntyi suomettuneisuuden myötä.
kuva 20.03.2017 01:12 Esa J. Rintamäki  
  Ja stereoihin Nikolai Baskov laulelemaan... Sitten kun kyllästyy Baskoviin, niin päästää Alla Pugatsovan ääneen.
kuva 20.03.2017 00:49 Esa J. Rintamäki  
  Kiertopyrkimyksestä: ilmiö oli kotoisin yhdistelmästä voimakas moottori/kevyt lentorunko. Bf109G:llä se saattoi olla yleisempää kuin aikaisemmilla versioilla (Bf109E ja F). G-mersua,jotkut suomalaispilotit pitivät yhtä helppona kuin FW44 Stieglitz. Syynä saattoi olla ominaisuuksiltaan vaativa Pyry-jatkokoulutuskone. Jos Pyrystä selvisi, niin silloin selvisi mistä vaan. (Koulutus!) Yksi tekijä oli myös laskutelineessä. Willy Messerschmitt oli (tahallaan? vahingossa?) suunnitellut sen sellaiseksi että se ongelmatilanteissa nitkahti alle, ollen kuitenkin suht helposti korjattavissa. Focke-Wulf Fw190:n laskuteline oli tukeva (liiankin). Kesti ympärimenossa, mutta poikkeuksetta pilotilta meni niskat poikki. Englantilaisten Spitfire oli myös suht kevyt ja varustettu voimakkaalla moottorilla, mutta vastaavia huhuja siitä ei liiku. Samoin P-51D Mustang, jonka startissa ei saanut käyttää täyttä ahtopainetta, oli samanlainen yhdistelmä. Siitäkään ei huhuja liiku.
Hr11 oli oma tapauksensa, VR alkuhaparoi dieselöintiä käynnistettäessä. Tiedon&taidon kehittäminen vaatii aina oman aikansa.
Mutta se mikä minua eniten jurppii on se että väitetään esimerkiksi Splotzmobile-auton olevan täysi paska ja väittäjä itse ei koskaan ole edes nähnyt Splotzmobilea saati ajanut. Vähän samanlainen juttu on se kun jossain Syrjälän peräkylässä, keskellä ei mitään, joku perussuomalaiset täydestä todesta ottanut ja isänmaalliseksi itseään luuleva pöpi vastustaa pakolaisia/maahanmuuttajia, vaikkei ole ikinä sellaista nähnytkään.
Pienoismalleista: tunsin minäkin yhden aiheeseen perusteellisesti perehtyneen mallinrakentajan. Olen myös syvästi tietoinen PS:n esittämistä näkökohdista.... HUHUJEN LEVITTÄMINEN EI OLE OIKEIN!!!!!!
kuva 20.03.2017 00:08 Esa J. Rintamäki  
  Olisikohan se näin jälkikäteen ajateltuna ollut niin että viimeisen vetopyöräkerran kohdalle sattunut kattilan arina olisi jouduttu muotoilemaan pitkäksi ja suht kapeaksi? Lämmittäjäparan työ olisi vaikeutunut. Toisena vaihtoehtona saattaisi olla arinan sijoitus riittävän korkealle, mutta ATU:n rajat olisivat tulleet vastaan? 2'D-pyörästöä on näkynyt ainakin Ranskassa, luullakseni se ei ollut kovin yleinen. Joka tapauksessa Ktt:n porukat ovat saaneet tehdä ajatustyötä ja paljon.
kuva 19.03.2017 23:27 Esa J. Rintamäki  
  Komea kissa! Itsellänikin on kolme naukujaa...
kuva 19.03.2017 23:21 Esa J. Rintamäki  
  Johtorätti kaikilla teillä...
kuva 19.03.2017 23:06 Esa J. Rintamäki  
  Vielä kun muistetaan että Suomi on urheilukansaa ja vielä yllytyshullua, niin sitten vaihdetaan vaunua, ja tietysti ulkokautta. Oli sitten puuvaunu tai teräsvaunu. Myös nestemäisten eväiden antama "rohkeus" vaikutti...
kuva 19.03.2017 22:27 Esa J. Rintamäki  
  Edellä tuli maininta Hesselmanista. Se oli ns. puolidieselmoottori, jossa oli yhdistetty diesel ja sytytystulpilla tapahtuva sytytys. Toisin sanoen: dieselpolttoaine suihkutettiin sylinteriin ja sytytettiin sytytystulpan kipinällä (samalla tavalla kuin bensiinimoottorissa). Käytöstä Hesselman--järjestelmä poistui sotien jälkeen (ainakin Suomessa). Näyttää siltä että normaalin dieselin sytytystapa korkean paineennousun (puristustahdin aikana) aiheuttaman lämmönousun avulla vaati aikoinaan suunnittelutaitoa ja oikeaa materiaalinvalintaa (kallista!), joten Hesselmania voisi pitää jossain määrin sanotaan nyt vaikkapa hätävarjelun liioitteluna. Käytännössä Hesselmanin sytytystulpat eivät oikein tahtoneet kestää käytössä. Myöhemmin tavallinen dieselmoottori syrjäytti Hesselmanin, jossa oli virranjakaja ja muutkin sähkölaitteet, joita normaali diesel ei tarvinnut (hehkutulppia lukuunottamatta). Lisäksi, Hesselman oli "muodissa" 1930-luvulla. Mahdollisuus käyttää bensiiniä halvempaa polttoainetta vaikutti osaltaan myös. Säädettiinhän dieselvero 1930-luvun lopulla.
kuva 19.03.2017 22:03 Esa J. Rintamäki  
  Eli Karvakorvaspeedwayrata kuvassa, heko heko.
kuva 19.03.2017 21:55 Esa J. Rintamäki  
  Toukotyöt näköjään tehty.
kuva 19.03.2017 21:42 Esa J. Rintamäki  
  Moternia muotoilua: yrjönkestävät istuimet...
kuva 19.03.2017 21:39 Esa J. Rintamäki  
  Sotaveturien tilaus oli aikoinaan maailman suurin veturitilaus, yhteensä 15 000 kpl. Sotatapahtumien vuoksi toimitusten määrä jäi tilatusta. BR42 oli hieman painavampi kuin suuremmassa määrin valmistettu BR52. 52 perustui perusrakenteeltaan Reichsbahnin BR50:een, jota oli huomattavasti yksinkertaistettu. Tenderikin oli tehty säiliövaunusta. Sarjaa 52 rakennettaessa sovellettiin hajautettua valmistustapaa, esimerkiksi kattilan teki yksi tehdas, alustan toinen, tenderin kolmas, pyörästön neljäs, ohjaamon viides ja kaikki valmistetut komponentit toimitettiin kokoonpanotehtaaseen. Näin ollen jonkin tehtaan tekemä muutos johonkin osaan saattoi sotkea koko kuvion. Moinen kuvio vaati tarkkaa koordinointia tehtaiden kesken, sooloiluun ei ollut varaa. Vielä kun mainitaan huutava veturipula esimerkiksi itärintamalla, niin kiirekin oli. Ainakin näin suunniteltiin, todellisuus lienee ollut hieman erilainen.
kuva 19.03.2017 21:22 Esa J. Rintamäki  
  Onnettomuuden johdosta moitittiin aikataulunsuunnittelijaa, joka oli laittanut "turhan pienen" pelivaran. Aikataulunsuunnittelija puolestaan sanoi että veturinkuljettajan pitää katsoa, mitä se edessä oleva opastin näyttää.... Muistan näin kuulleeni, joskus aikaa sitten.
kuva 19.03.2017 21:03 Esa J. Rintamäki  
  Paperilautaset ja aitoa muovia olevat lasit...?
kuva 19.03.2017 20:59 Esa J. Rintamäki  
  Veli venäläinen varmaan tuumasi että, harasoo, hjuva puu, halpaa...
kuva 19.03.2017 20:52 Esa J. Rintamäki  
  Täytyy sanoa että kuvan Huruille maalauskaavio sopii oikein hyvin, kuin suutarin nyrkki räätälin silmään. Minkähänlaisia ehdotuspiirustuksia lienee laadittu maalausta suunnitellessa? Muistan kuinka 1980 helmikuussa Hy knp:llä porukalla käydessä meille esiteltiin Dr15:n eri maalausvaihtoehtoja. Yksi vaihtoehdoista oli saanut kutsumanimen "Mustanaamio". Kuten tunnettua, toteutunut Dr15:n ilmiasu oli melko simppeli.
kuva 19.03.2017 20:43 Esa J. Rintamäki  
  Olen nähnyt joskus muinoin rautatiehallituksen koneteknillisen toimiston piirustusarkistossa käydessäni varhaisen luonnoksen Ukko-Pekasta. Sen mukaan oli ehdotettu myös pyörästöjärjestystä 2'D eli 4-8-0, isoilla vetopyörillä tietysti.
kuva 19.03.2017 20:34 Esa J. Rintamäki  
  Saksasta matkittua "ali-ihmisten" kohtelua... Minä taas luin jostakin, että Hpk-Ph-välillä sijaitsevaan neuvostosotilaiden hautaan olisi haudattu myös lähitienoolle pudonneen neuvostopommikoneen kaatunut miehistö. Muistomerkissä on luku 11. Ainakin SB-tyyppisessä pommikoneessa oli ollut kolmen hengen miehistö. SB-tyyppiä käytettiin talvisodan aikana, kuin myös Iljushin DB-3-tyyppiäkin. Suuri osa ko. paikalle haudatuista lienee jatkosodan ajoilta. Hiukan ihmetyttää tuo maininta "paikallisilla maatiloilla kuolleet". Sotavankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä ystävällisesti, olivat talonväen kanssa samoissa ruuissa. Poikkeuksiakin saattoi tietysti olla...
kuva 19.03.2017 20:16 Esa J. Rintamäki  
  Kuulemma venäläiset tekevät maailman parhaat mustat leivät ja tykit.
kuva 19.03.2017 20:12 Esa J. Rintamäki  
  Taustalla kohoaa Kallion kirkon torni kuin papin keskisormi...
kuva 19.03.2017 20:08 Esa J. Rintamäki  
  "Porauslautta" (kansanhumooria, heko heko) taustalla.
kuva 19.03.2017 18:16 Esa J. Rintamäki  
  Vielä kerran: Hr11 moottori oli ihan OK, samoin vaihteisto. Tehonsäätöjärjestelmässä oli suurin syy, miksi se aikoinaan jätti linjalle. Kiinnostaisi tietää oliko V200:n tehonsäätö samanlainen ennen vanhaan kuin Hr11:ssä. Kerrottakoon että Maybach MD325:n juuret juonsivat sukellusveneiden moottoreihin. Sitäpaitsi, paskan on pakko olla hyvää, 500 miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä! Minusta tuntuu että Hr11:n "paskaisuus" on huhu, samanlainen tapaus kuin yleisesti liikkuva huhu Messerschmitt Bf109:n vaarallisesta kiertopyrkimyksestä startissa. Tyyliin: senhän tietää kaikki! (Kiertopyrkimyksen hallinta oli koulutuskysymys. Enemmistö oppi hallitsemaan kiertopyrkimyksen, jotkut taas eivät.) Näitä huhuja levittävät henkilöt, jotka eivät ole lentäneet Bf109:llä tai kuljettaneet Hr11:ää...
kuva 19.03.2017 17:55 Esa J. Rintamäki  
  Ankat ovat etelän mailla. Nakatkaa pari ruutanaa tuonne, niin pääsee ongelle.
kuva 19.03.2017 17:45 Esa J. Rintamäki  
  Toisin sanoen, taitoa on, kalustoa on, mutta museo vaan on ilman... Valinta jääköön vaunujen omistajille (onneksi!).
kuva 19.03.2017 17:27 Esa J. Rintamäki  
  Hartiapankkirakentajat suosivat myös Wartburg -farmaria. Samoista syistä kuin kommentissa 6.6.2008 23.50. Halpa hankkia, eikä tarvinnut varoa kolhuja lastattaessa. Tarpeen poistuttua sitten peltoautoksi nuorisolle.
kuva 19.03.2017 17:25 Esa J. Rintamäki  
  Ajatella, saispa viimeisen version: ruiskukone 1700 cc, automaattivaihteisto jälkikäteen asennettuna, vakionopeuden säädin Biltemasta, kunnon stereot mäikymään ja antennin huippuun ketunhäntä. Olisi koko kova Leningrad Low Rider... Tuonti Suomeen kiellettiin mm. turvavyökiinnityksen takia. Ja arvo tuplaantuisi joka kerta kun ostaa tankin täyteen, heko heko...
kuva 19.03.2017 17:15 Esa J. Rintamäki  
  Kuumailmapallolentäminen on sitä kaikkein alkuperäisintä ilmailua, jo vuodesta 1783.
kuva 19.03.2017 17:10 Esa J. Rintamäki  
  Yksi tuollainen Hr11:n keulakoriste oli Hyvinkään konepajan työhönottajan toimiston seinällä kesällä 1979, kun kävin siellä tyrkyttämässä itseäni työhön. Turha mainitakaan, etten päässyt. Oli yleinen rekrytointikielto VR:llä. Kysymys: miksi Hr11 1950 pitäisi olla ajokuntoiseksi saatettu? Minulle riittäisi nähdä se edes museoesineeksi päällisin puolin kunnostettuna. Minun mielestäni on toiveajattelua haaveilla 1950:n ja KCik:n kiitämisestä kiskoilla. Yleinen piirre rautatieharrastajapiireissä näyttää joillakin olevan pilvilinnojen rakenteleminen ja kun samalla totaalisesti unohdetaan todellisuuden tarjoamat tosiasiat. Puhetta riittää, mutta teot jäävät harvojen hartioille. Matti Bergström valitti aikanaan samaa. Kunniaa niille jotka ovat laittanneet hihat heilumaan Porkkanan, HMVY:n, PoRhan, PMR:n myötä. Miksi esimerkiksi Sm1 6001 pitäisi museoida, kun kerran siellä on jo kokolias pienoismalli sähköjunasta, vielä alkuperäisasussa.(Vaikka mielestäni on erinomaista että Huru 2241 on museolla, ristiriitaako?) Samaa piirrettä on joskus havaittavissa linja-autopiireissä, on innostuneita harrastajia joiden mielestä joka ikinen tiettyä korimallia/alustaa edustava yksilö pitäisi tallettaa... No, puhetta tämäkin, entisten jatkoksi...
kuva 19.03.2017 16:32 Esa J. Rintamäki  
  Kuulemma Opel Calibran tuulilasit olivat suomalaista ruotantoa. Olivat huomanneet Opelilla että alunperin tarkoitukseen käytetyt italialaiset tuulilasit olivat aivan mahdottomia. Väänsivät maisemaa, oli paksuuseroja ja sopivat huonosti paikalleen...
kuva 19.03.2017 16:27 Esa J. Rintamäki  
  Minulta kysyttiin kerran että mitä tyyliä Heinolan nykyinen asemarakennus edustaa? Vastasin siihen että ei ainakaan barokkityyliä, mieluummin parakkityyliä. Olin pitänyt kerran pitkäksi venyneen esitelmän rautatiearkkitehtuurista SRHS:n kerhoillassa, ja se oli jäänyt sitten muutamankin läsnäolleen muistiin...
kuva 19.03.2017 16:05 Esa J. Rintamäki  
  Fo 22547 oli myös tilapäisenä Kirkkonummen makasiinina silloin kun asematunnelia rakennettiin. Muistan kerran kun kävin koiran kanssa kysymässä junasuorittaja/asemapäälliköltä lupaa käydä makasiinilla punnitsemassa koiraa. Arvoisa herra virkamies kielsi jyrkästi, mutta mentyäni makasiinille, siellä ollut asemamies antoi luvan. Koira (parivuotias berninpaimenkoiranarttu) painoi siinä 47 kg. Olikin hiukan kookkaan puoleinen berninartuksi.
kuva 19.03.2017 15:54 Esa J. Rintamäki  
  Venäjänsininen on myös kissarotu.
kuva 19.03.2017 15:47 Esa J. Rintamäki  
  Taitaa olla suuresta ja mahtavasta tullut TE, eli entinen saksalainen BR52 Kriegslok.
kuva 19.03.2017 15:23 Esa J. Rintamäki  
  Konsulttejakin niin paljon, että saa rumempia hätistellä halolla kauemmas...
kuva 19.03.2017 14:57 Esa J. Rintamäki  
  Petri, ilmailumuseon käytäntö on ollut sellainen, että mallinrakentajat ovat kysyneet museolta että kiinnostaako (jokin tietty konetyyppi). Yleensä ilmailumuseo on vastannut että kiinnostaa. Mallinrakentaja ryhtyi töihin ja mikäli aihe herätti yleistä mielenkiintoa, niin teki samalla lehtijutun esim. Pienoismalli-lehteen. Ovat sitten lahjoittaneet mallinsa museolle korvauksetta. Ilmailumuseollakaan ei ole määrättömästi rahaa. Tuo linkin kokoamispalvelu ilmeisesti tuntee kustannusvastaavuuden, eihän toiminta muuten olisi mahdollistakaan.... Ymmärtääkseni rautatiemallien hintojen ollessa sellaisia kuin mitä ne on, niin mieluummin ne pidetään itsellä kuin lahjoitettaisiin ilmaiseksi museolle. Tietääkseni lentokonemallien hinta on huomattavasti ostajaystävällisempi kuin juna/veturimallien. Vai kuinka on?
kuva 19.03.2017 03:34 Esa J. Rintamäki  
  Korjaan: TIEDUSTELUTEKNIIKAN. Vrt. Lockheed U-2 esimerkiksi.
kuva 19.03.2017 03:27 Esa J. Rintamäki  
  Eikös tämä olekin CEmt 24005 aikaisemmalta statukseltaan? Palovaurion jälkeen muutetu salonkivaunuksi.
kuva 19.03.2017 03:21 Esa J. Rintamäki  
  Eikös smaragdinvihreitä? Timantti on joko väritön tai vaalean kellervä, sanovat isot pojat.
kuva 19.03.2017 03:18 Esa J. Rintamäki  
  Ihan kuin veturissa olisi sähkövalaistus?
kuva 19.03.2017 03:12 Esa J. Rintamäki  
  Eräältä majakanvartijalta joku kysyi että eikö noista ympärillä parveilevista lokeista saisi ruokavalioon lisäystä? Majakanvartijan kerrotaan vastanneen kyselijälle seuraavasti: - Otetaan lokki ja rannalta pyöreä kivi. Pannaan uuniin ja paistetaan aikansa. Otetaan pois uunista. Kivi on tällöin mureampi kuin lokki ja maistuu paremmalta.
kuva 19.03.2017 02:52 Esa J. Rintamäki  
  Naisystäväni äiti kertoi että jatkosodan aikana nuorena tyttönä asuessaan Rantasalmella, olivat sinne majoitetut sotilaat kertoneet hänelle ja parille muulle tytölle että.savolaiset ovat pommittaneet Suomea. No, ei siinä mitään, myöhemmin hänen vanhempansa olivat menneet kyläilemään ja tytöt olivat jääneet kotiin. No, sinne tuli sotilaita, jotka kysyivät että missä muut ovat? Hän oli vastannut että muut ovat navetassa. Sotilaat mienivät navettaan, tulivat sitten takaisin tupaan sanoen että eihän siellä ollut kuin lehmiä. Hän oli sanonut että minähän sanoin että muut ovat navetassa. Sotilaat tajusivat jutun sanoen: - halvatun tytöt, että.keksittekin! Se oli ollut pieni takaisinmaksu savolaisten Suomen-pommituksesta. Kyseinen tyttö on tällä hetkellä 87-vuotias virkeä muori.
kuva 19.03.2017 02:25 Esa J. Rintamäki  
  Metsäkylän asemaa rakennettaessa sovellettiin Oulun rautatien pysäkin piirustuksia, vaikka yksityiskohdissa on eroa, esimerkiksi ikkunoiden alapuoliset peilikoristeet puuttuvat. Olihan rakentajana yksityinen rautatieyhtiö. Sama koski läheistä vahtitupaa.
kuva 19.03.2017 02:06 Esa J. Rintamäki  
  Oli viimeisinä vuosinaan elänyt hiljaiseloa kahden kissansa kanssa Turussa. Lehdessä oli ollut kuva Taben asunnon ovesta, jossa oli ollut sukunimi Kosonen. Timanttisiivet-kirjan mukaan Tabe meni aikanaan naimisiin Matti Kososen kanssa, joka oli palvellut ilmavoimissa lentäjäupseerina. Sittemmin mr Kosonen muutti Yhdysvaltoihin, värväytyi armeijaan ja palveli helikopteripilottina Vietnamissa. Sen jälkeen hänestä tuli liikennelentäjä. Tabe ei virallisesti eronnut Kososesta,, vaikka asuikin erossa, joten siksi kyseinen sukunimi. Mainittakoon, että Taben sairaan kaunis ulkonäkö, joka herätti aikanaan huomiota, oli perua persialaisesta isästä ja suomenruotsalaisesta äidistä. Jouni, Tabe ei ehtinyt täyttää 80, vaan kuollessaan oli 79-vuotias.
kuva 19.03.2017 01:26 Esa J. Rintamäki  
  Kunnollisen kokoiset takavalot tuossa 2104:ssä. Aatteen miehen näkemys taisi olla asianmukainen...
kuva 19.03.2017 01:21 Esa J. Rintamäki  
  Tanskaan myydyt ruotsinlätät saivat vastaavasti nimityksen "Dadelasken". Ruotsissa ilmeisesti nimitys "rälsbuss" oli kuvaava ja kansan suuhun sopiva. SJ tosin myöhemmin muutti rälsbussit kategoriaan motorvagn, silti matkustava yleisö käytti rälsbussia puhekielessään.
kuva 19.03.2017 01:11 Esa J. Rintamäki  
  Muuten, paljonko oli Anttilan satanen? Joo, 99,90 FIM.
kuva 19.03.2017 01:06 Esa J. Rintamäki  
  Kukahan näppäräsorminen taituri tekisi pienoismallin Dm4:stä ja kiitorungosta rautatiemuseon kokoelmiin lisättäväksi? Vaikka HO-skaalassa? Esimerkiksi Suomen ilmailumuseolla on joidenkin pienoismallirakentajien väsäämiä lentokonemalleja, niin miksipä ei myös rautatiepuolella tehtäisi samoin?