|
Kuvasarja: Arktinen malmirata |
26.02.2022 23:26 | John Lindroth | ||
| Arvostetaan tätä Hannun kuvasarjan kokoamkiseen vaatinutta urakkaa! | ||||
|
|
26.02.2022 23:16 | Rasmus Viirre | ||
| Aaveita kesäyössä? Huhhuh.. :) | ||||
|
|
26.02.2022 22:42 | Eero Karttunen | ||
| Kyllä se ihan normi matkustajajuna oli, ajoi pysähtymättä Pasilasta Tikkurilaan ja sitten pysähtyi vähän joka liikennepaikalla, määräasemanaan Toijala. Veturina yleensä Ukko-Pekka tai Risto. Perässä postivaunu, jossa ainakin jonakin aikana oli muistaakseni määräpaikkana Seinäjoki eli jatkoi jotenkin Toijalasta eteenpäinkin. Postinvaihtoa oli vähän jokaisella liikennepaikalla, esim Tikkurilassa, Hiekkaharjussa, Rekolassa, Korsossa, Saviolla, Keravalla.. Postitoimistot olivat tuolloin yleensä ihan asemien lähistöllä. Junassa oli myös vankivaunu tiistaisin ja perjantaisin. Opiskeluaikana olin itsekin kesähommissa Rekolan postinkantajana aina pari kuukautta ja vaihdoin silloin viikkovuoron mukaan postia neljään Rekolassa pysähtyvään postijunaan. Kyllä vaunussa postimiehet nimenomaan myös lajittelivat postia Vaunussa lajiteltavaa postihan oli tietysti monenlaista. Oli esim Rekolasta lähtevä postipussi, jossa oli nippu postivaunussa lajiteltavia kirjeitä, oli sinetöity postipussi jossa oli arvopostia esim kirjattuja lähetyksiä, jotka postivaunussa lajiteltiin, oli lajiteltavia paketteja ym. Toki oli sellaisia lähteviä postipussejakin, joissa oli osoitelappu tiettyyn postitoimistoon. |
||||
|
|
26.02.2022 22:27 | John Lindroth | ||
| Tuo Ilkan mainitsema Katajanokan hiilestyslaitos sopii hyvin siihen mitä itse olen joistain kuvista ja ilmakuvistakin hahmottanut,nyt en muista oliko myös satamaradan liikennöimissäännössä 40.luvulta tästä asiasta maiintaa. Sitä en tiedä oliko Skattalla vain se ainoa länsipään vesiviskuri!Se oli se paikka jonka lähellä höyryt Skattalla odotteli työtehtäviä! | ||||
|
|
26.02.2022 22:09 | Jouni Halinen | ||
| Pakko kysyä kun en nyt hoksaa. Mikä funktio oli "Toijalan postijunalla", oliko se normi matkustajajuna jossa oli lisäksi postivaunuja?. Tuntuu kornilta että postia vietiin Toijalaan eli "keskelle ei mitään". Lajiteltiinko vaunuissa myös postia?. Jokuhan tämän osaa kertoa?. | ||||
|
|
26.02.2022 22:06 | Eemil Liukkonen | ||
| Komeasti toi lumi antaa ylväyttä otokselle. Kaunis kuva!! | ||||
|
|
26.02.2022 21:42 | Petri Nummijoki | ||
| Kuva https://vaunut.org/kuva/90517 on otettu aikana, jolloin junanlähetysopastimet sijaitsivat lähempänä asemaa, kuin tässä kuvassa. Siinä näkyvä viskurikin on siis käsittääkseni lähempänä asemaa, mitä tässä kuvassa näkyvät junanlähetysopastimet. Jos näillä main oli viskuri 1960-luvun puolivälissä niin mielestäni sen täytyy olla eri viskuri. Junanlähetysopastimien siirto tehtiin noin 1962-1963. | ||||
|
|
26.02.2022 21:12 | Ilkka Hovi | ||
| Hki aseman vesiviskuri oli ehkä tässänäin. Tämä kuva on otettu lähtöopastinsiltojan Pasilan puolelta kun kuva johon viittaan on Helsingin puolelta. Satamaradan Katajannokan hiilestys oli suurinpiirtein siellä missä Finnjet oli laiturissa myöhemmin. Nämä laitteen olen huomannut Hki Kaupunginmuseon kuvakokoelmissa. Järkevaa vesittää ja hiilestää ettei tarvinnut kivuta Pasilaan joka vuoron aikana. |
||||
|
|
26.02.2022 20:55 | Petri Nummijoki | ||
| Paikallisjunaraiteilla oli kai viskuri lähempänä asemaa jonnekin 1960-luvun alkuvuosiin saakka: https://vaunut.org/kuva/90517. Satamaradalla oli ilmeisesti viskuri myöskin. Oliko tässä sitten Helsingin ratapihan kolmas viskuri? | ||||
|
|
26.02.2022 20:50 | John Lindroth | ||
| Voi hyvin ollakin että nuo tuon maan kansalaiset ja nykyiset firman pomot on enemmänkin leikkineet aikanaan ja ehkä osa vieläkin Märklineillä!Heillä on syntynyt sydän rautateille! | ||||
|
|
26.02.2022 20:35 | Jarno Piltti | ||
| Nykyään ainakin Warsteiner käyttää kiskoja, esim: https://www.youtube.com/watch?v=SM3Tgiv71gQ | ||||
|
|
26.02.2022 20:12 | John Lindroth | ||
| HYvä kuva,Metropolin tuntua! | ||||
|
|
26.02.2022 20:06 | John Lindroth | ||
| Tässä Pekka tuli hyvällä höyryllä kiihdyttäessään Tikkurilasta, Kiva kuva!Ääniosasto oli myös paikalla! | ||||
|
|
26.02.2022 20:01 | John Lindroth | ||
| Hieno kuva!Katajanokalla asuneena en koskaan nähnyt sitä hiilestyspaikkaa se lienee ollut idempänä vesiviskurilla olen nähnyt VR1veturin eli Kanan vesitettävänä pikkupoikana, | ||||
|
|
26.02.2022 17:24 | Mikko Otava | ||
| Porissa saksalaisten toiminnot olivat kentän länsipuolella nykyisen Porin metsän ja Isomäen alueella, ei rautatieyhteyttä. Tuhosivat kaiken lähtiessään vuonna 1944. | ||||
|
|
26.02.2022 16:37 | Teemu Tiistola | ||
| On kyllä todella onnistunut kuva! | ||||
|
|
26.02.2022 16:14 | Timo Salo | ||
| Esa: Saattoivat olla risteilyliput tarjouksessa...? Mitäs noista Berliineistä, Lempäälän Sääksjärvellä onkin paikka nimeltä Uusi-Eurooppa! | ||||
|
|
26.02.2022 14:43 | Ilkka Hovi | ||
| Helsingissä oli hiilestys- ja vedenottopaikka arvioni mukaan näillä main. Hiilestyskaukalot (kuten Kr, Tl ja Katajannokka) olivat hävinneet ja 1960-luvun puolimaissa mutta Pr1 kävivät siellä vedellä Esim Hki-Tkl-Hki/Hki - Kkn vuoro. | ||||
|
|
26.02.2022 14:37 | Esa J. Rintamäki | ||
| Miten muuten Porissa, jossa oli lentokentällä Luftwaffen miehittämä Feldluftpark Pori? Eli eräänlainen keskuslentovarikko, joka palveli muun muassa Pohjois-Norjaan sijoitettua JG 5 "Eismeer" - hävittäjälentorykmenttiä, sekä pommitus- ja tiedustelulaivueita. Missä Porin niksmannit majoittuivat? Näillehän tuli sitten äkkilähtö syyskuussa 1944. |
||||
|
|
26.02.2022 12:15 | Panu Breilin | ||
| Näitä Berliini-nimisiä paikkoja on eri puolilla Suomea sellaisissa paikoissa missä Saksan armeijalla oli varastoja yms. Esimerkiksi Torniossa ja Kemissä on Pikku-Berliini. Ensin mainittu on nykyisen Tornio-itäinen-seisakkeen luona ja jälkimmäinen vanhan Veitsiluodon radan varressa. | ||||
|
|
26.02.2022 12:12 | Arttu Räsänen | ||
| Vaikuttava kuva | ||||
|
|
26.02.2022 12:06 | Arttu Räsänen | ||
| Kaunista rautaa! | ||||
|
|
26.02.2022 11:59 | Timo Salo | ||
| Höyryvoimalla kirjeetkin tulivat seuraavaksi päiväksi perille, mutta nyt se on n. viikko minimissään... Ei siinä paljon kaikkien suosima "Me Postilaiset"-sarja paljon auta, hyvä maine meni jo!!! Hieno kuva! | ||||
|
|
26.02.2022 10:53 | Rasmus Viirre | ||
| Sepä selitti, kiitos! Hieman jännä, että nimi säilyi samana. | ||||
|
|
26.02.2022 09:50 | Pasi Seppälä | ||
| Komea kuva. Savupilvi näkyy hyvin ja on tyylikäs. | ||||
|
Kuvasarja: Yli puolen miljardin euron kansi tampere |
26.02.2022 09:48 | Pasi Seppälä | ||
| Kyllä hyviä kuvakulmia on löytynyt. Tasokkaita kuvia. | ||||
|
|
26.02.2022 09:46 | Esa J. Rintamäki | ||
| Aamu-Tuima kuva! | ||||
|
|
26.02.2022 09:39 | Mikko Otava | ||
| Saksalaisten varastot ja kuormauspaikat olivat tuolla Berliinin raiteella 40-luvun alkupuolella. | ||||
|
|
26.02.2022 06:28 | Kari Haapakangas | ||
| "Ja sielä sikaosastosa elekee sytyttäkö tupakkeja vähhää aikkoo. Kuuletteko te!" | ||||
|
|
26.02.2022 04:09 | Jukka Viitala | ||
| Käväisin viikon kostean paikan leirillä Baumassa 2007. Muoviämpärikansan edustajana jok ikisellä messuosastolla tarjottu ilmainen vehnäolut oli totta kai juotava tai no 2 samantien, sehän voi loppua. Paluulennolla maksa huusi enemmän kuin koneen moottorit. Munchenin U-Bahnista jäi hassu hajumuisto, löpö ja kumi. Ilmeisesti kaluston pyörissä käytetään gummia pehmentämään kulkua ja laippoja voidellaan löpöllä. Haju ei oikein istu ökologiseen sähkömetroon. |
||||
|
|
26.02.2022 02:52 | Tuukka Ryyppö | ||
| Onpa samanlainen rakenne kuin suomalaisissa tavaravaunuissa! | ||||
|
|
26.02.2022 02:37 | Topi Lajunen | ||
| Riippuen toki puhelimesta, mutta ainakin hinnakkaammissa malleissa on mahdollisuus säätää mainittuja asioita kamera-applikaatiossa. | ||||
|
Kuvasarja: Kiskobussi-IC |
25.02.2022 23:14 | Jorma Toivonen | ||
| Ilmankos näitä (Dm12) ei riitä varsinaisiin kuljetustehtäviinsä! (Käytetään korvaamaan toisten puutteellisuuksia). Melkoisen hyvin korvaavat myös Pendon aikatauluja! |
||||
|
|
25.02.2022 21:18 | John Lindroth | ||
| Uskoisin että jotain tapahtuu kymmenen Königsbacherin jälkeen ehkä onnistuu tai ei varmaa on että sen jälkeen tilataan lisää Königsbacheria! | ||||
|
|
25.02.2022 20:50 | Keijo Honkanen | ||
| Raaseporin tasoristeysonnettomuuden (26.10.2017) kiskobussi. | ||||
|
|
25.02.2022 19:09 | Esa J. Rintamäki | ||
| Jaa-a, koskahan saamme nähdä anatomisesti hyvinkin mielenkiintoisen "Schweinehund'in" kuvan, vaunun kyljessä...? Tuo kuvahan on keskeneräinen: pelkkä Schwein! |
||||
|
|
25.02.2022 19:06 | Esa J. Rintamäki | ||
| Bremeniläinen Beck's Bier oli minun mielestäni aivan kelvollinen vaalea lager, silloin kun sitä kaupasta sai. Ei Leichenspülwasser (=ruumiinpesuvesi) eli Lapin Kulta ole edes olutta tuon rinnalla! |
||||
|
Kuvasarja: Kiskobussi-IC |
25.02.2022 18:53 | Antti Kukkonen | ||
| Tänään S87 korvattiin Tampereen ja Jyväskylän välillä kahdella Dm12:lla https://juliadata.fi/timetables?s=1087&d=25.2.2022 | ||||
|
|
25.02.2022 18:53 | Aapo Niemelä | ||
| Tyylikäs junarunko kieltämättä. | ||||
|
|
25.02.2022 18:23 | Kurt Ristniemi | ||
| Eiköhän tuo kamiina ole vaippakamiina. Sama idea kuin kiertoilmatakassa. | ||||
|
|
25.02.2022 18:09 | Oula Ahlholm | ||
| Noniin, sitäpä sitten kuvaamaan illalla kun 276 menee. | ||||
|
|
25.02.2022 17:53 | Jaakko Pehkonen | ||
| Kyllä siinä Berliini lukee. Tuo Hyrynsalmen hieman kauempaa kiertävä nelosraide on jostakin syystä toisen luokan liikenteenohjauksen aluetta ja nimetty Berliiniksi. Nimi juontaa juurensa 1940-luvulle kun leveäraiteinen rata päättyi Hyrynsalmella ja jatkui siitä kenttäratana Kuusamoon. Rata oli saksalaisten rakennuttama joten siitä juontaa Berliini nimitys. | ||||
|
|
25.02.2022 17:52 | Pietu Tuovinen | ||
| Pellossa se NRC:n henkilökunnan mukaan on | ||||
|
|
25.02.2022 17:17 | Reijo Salminen | ||
| Paulaner on ykkönen, Tucher on kakkonen veähnäoluista - helles vaihtoehdoista, no voi tosin olla toisinkin päin. Brinkhoff's No.1 sitten pilsnereistä paras. Noin empiiristen täysin epävirallisten kokeitten perusteella. Makuasioista ei voi kiistellä. | ||||
|
|
25.02.2022 16:03 | Hannu Peltola | ||
| Kloori on kloori, mutta kyllä saksalainen ymmärtää, ettei olutta pidä läikyttää! | ||||
|
|
25.02.2022 15:47 | Jukka Viitala | ||
| Järeät jäykisteet, onko arvolastille haettu törmäyskestoa? Meikäläiset kloorivaunutkin vaikuttavat leluilta tuon rinnalla. | ||||
|
|
25.02.2022 15:35 | Aku Lehtola | ||
| Tunnisteisiin pitäisi vielä lisätä "kapearaiteinen" :) | ||||
|
|
25.02.2022 15:18 | Elmeri Lehtovirta | ||
| Hieno kuva. | ||||
|
|
25.02.2022 15:17 | Rasmus Viirre | ||
| Kait minä näen vain omiani, eikä tuossa rajakyltissä oikeasti lue Berliini..? | ||||
|
|
25.02.2022 14:37 | Teppo Niemi | ||
| Ainakin tämä on tuosta neliön sisällä olevan P:n perusteella yksityisvaunu. Omistajasta en sano mitään. | ||||
|
|
25.02.2022 13:45 | Eljas Pölhö | ||
| En tiedä yksittäisten vaunutyyppien omistuksesta mitään, mutta esimerkiksi 1965 lopulla DB omisti 285044 tavaravaunua ja se oli rekisteröinyt 44433 yksityistä tavaravaunua. En tiedä sisältyvätkö yksityisten rautateiden tavaravaunut tuohon yksityisvaunujen määrään vai tulevatko ne sen päälle. | ||||