|
|
13.10.2024 19:00 | Ari-Pekka Lanne | ||
| Tämä ankan kaksoisraidetyömaa ― niinkuin yleensäkin rataverkkomme verovaroin kustannettavat raidetyömaat, samoin kuin sellaisten mahdollinen poissaolollaan loistaminenkin ― on toki politiikan seurausta ja tulosta. Rautatieharrastajaystävämme Hannu Taanila muisteli radiopäiväkirjassaan perjantaina 20/7-2001: »Elämäni loppuun saakka ― siis kuolemaani saakka ―, joka kyseinen kuolemani ― sikäli kuin ymmärrän ― tulee tapahtumaan jo tällä vuosituhannella, siihen saakka tulen muistamaan sen loistavan analyysin, jonka esitti maatyömies Jussi Kankaanperä Karinaisten pitäjän Mäenpään kylässä joskus kaiketi jopa enemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten. Olen ollut paikalla, kun Kankaanperän Jussi sanoi sen loistavan lauseensa, jonka kohta sanon, mutta en kuullut sitä ―, tai jos kuulin, niin en ainakaan ymmärtänyt. Mutta äitini Saima Emilia sen kyllä muisti ja kertoi. Karinaisten kunta se on sieltä Turusta noin neljäkymmentä kilometriä koilliseen. Se oli isojen talollisten ― todella isokenkäisten ― valtakunta, kokoomuslaisten ja oikeistolaismaalaisliittolaisten. Rikkaat olivat rikkaita ja köyhät olivat köyhiä, niin kuin vain ääritaantumuksellisessa ja puolifeodaalisessa maalaisyhteiskunnassa voidaan olla. Jotkut vaalit olivat tulossa. Ja nämä isotalolliset, nämä feodaalipäälliköt, he kaikella keinollansa varoittivat kommunismin vaarasta. Kommunismi on isänmaan uhka. Eli siis heidän uhkansa. Kommunismi on kauhea, kommunismi on jumalatonta. Sitä vastaan pitää nyt kaikki voimat yhdistää, puoluekantaan katsomatta. Oli siis ainakin niin, että äitini oli Kankaanperässä käymässä, jotakin toimittamassa, ja puhuivat vaaleista ja tästä kauheasta kommunismiasiasta. Ja silloin sanoi maatyömies Jussi Kankaanperä tämän loistavan lauseen niistä taantumuksen porhoista ja heidän politiikastansa, tästä kommunismihirvityksestä: "Itte ne on perkeleet sen kommunisminsa tehneet!"» |
||||
|
|
13.10.2024 18:02 | Jimi Lappalainen | ||
| Miten ihmeessä tämä politiikkakeskustelu liittyy kaksoisraidetyömaahan? | ||||
|
|
13.10.2024 17:34 | Matti Lehtonen | ||
| Jos aikataulut pitää, vielä noin 63 päivää kaupalliseen h-hetkeen. Vasemmalla keskimmäisen talon yläpuolella uudet asemalaiturit, sieltä se lähtee ja tähän se tulee. Vanhan aseman Humalistonsillalta (kävelysilta) katsottuna kolmannen raiteen rata näytti jo olevan hyvässä hapessa tätä liikennettä varten. Nelosraiteesta on vain tasoitettu pohja. Mielenkiintoista optista harhaa kuvassa, mutta kyllä Turussakin kaikki talot seisoo ylväästi pystyssä eikä kumartuneena pääkaupungin suuntaan. |
||||
|
|
13.10.2024 17:25 | Lasse Holopainen | ||
| No totta kai. Eilit ovat parasta päiväjunakalustoa mitä VR käyttää. Ovat veturinkuljettajatkin muuten ihmetelleet miksi olen kesällä asemalla pyörinyt jossain vaiheessa joka päivä kuvaamassa HLV233:a. Toki matkustajien ihmettely on ollut vielä kovempaa, mutta siihen on totuttu. ;) | ||||
|
|
13.10.2024 17:22 | Lasse Holopainen | ||
| No sekin kyllä. Älkää siis luulko meikäläistä BMW-fanaatikoksi, kyllä pidän Mersuistakin, mutta ovat BMW:tkin jalkaanmeneviä :) | ||||
|
|
13.10.2024 15:53 | Jari Välimaa | ||
| Oli se viime viikolla paikalla. | ||||
|
|
13.10.2024 14:26 | Jouni Halinen | ||
| Taistolaisuudesta toipuminen: Haastattelussa Aulikki Oksanen katuu katkerasti ja häpeää ”hairahtumistaan”. Sinikka Sokka taas ei kadu taistolaisuuttaan vaan piti sitä ”normaalina” nuoruuden intomielessä tapahtuneeksi asiaksi?. Näillä oli ihan oma ”kuppikuntakin”, eli ”kulttuuritaistolaiset” https://www.pirkanblogit.fi/2018/myllymatti/taistolaisuudesta-toipuminen/ |
||||
|
|
13.10.2024 14:14 | Kari Haapakangas | ||
| Tuo tuskaisen kasvatin toivotushan löytyy jo tuntemattomasta sotilaasta, vaikka myöntää täytyy, että ensimmäisellä lukukerralla varhaisteininä se jäikin ymmärtämättä. Haavoittunut sotilas tiuskaisee lääkintämiehelle:"me..." Ja lääkintämies vastaa: "Elä, elä, 20 vuotta sitten tulin pois ja takaisin en mene" |
||||
|
|
13.10.2024 14:08 | Leevi Halonen | ||
| Samalta näyttää nytkin. | ||||
|
|
13.10.2024 14:06 | Leevi Halonen | ||
| Hyvä huomio Jimi! | ||||
|
|
13.10.2024 14:03 | Jimi Lappalainen | ||
| Tuosta asennosta jos kaatuu eteenpäin, voi käydä aika pahasti. | ||||
|
|
13.10.2024 13:53 | Jimi Lappalainen | ||
| Ah, okei, kiitos täsmennyksestä :) Etsin kuvia Gbkkqs-vaunuista, ja löysin kuvan sisarvaunusta 004, ja siinä oli mainitsemankaltainen rimpsu. | ||||
|
|
13.10.2024 13:52 | Jimi Lappalainen | ||
| Baijerin Mutteri Wiritys. | ||||
|
|
13.10.2024 13:47 | Jimi Lappalainen | ||
| Lähin rakennus on kuin ilmetty Maskun / Kurenpolven asemarakennus :) | ||||
|
|
13.10.2024 13:00 | Samuel Pajunen | ||
| Joo ja tuo tullaan siirtämään Nummelaan nyt syksyn aikana. | ||||
|
|
13.10.2024 12:43 | Tero Korkeakoski | ||
| Facessa näytti olevan kuva siitä että tässä ei enää kiskoja ollut. | ||||
|
|
13.10.2024 12:34 | Mika Hakala | ||
| T5674 nähtävästi viimeinen juna ja sen palaava veturi VET 11375 ollut viimeinen yksikkö, joka ajannut vanhojen nopeusrajoitusten mukaan. 10.10 VET 11372 on sitten käyttänyt suurinta sallittua uutta nopeusrajoitusta (80km/h:ta), samoten myös palaava runko T 55671... | ||||
|
|
13.10.2024 12:32 | Tero Korkeakoski | ||
| Nii ja sitten on tietysti http://vanhatkartat.fi | ||||
|
|
13.10.2024 12:29 | Joonas Viita | ||
| Toinen Koverharin Otsoista, kuvan etummainen veturi. https://vaunut.org/kuva/106648 | ||||
|
|
13.10.2024 12:28 | Rainer Silfverberg | ||
| Aikoinaan kun matkustin junalla Bodenista Kiirunaan niin takanani istui pari teini-ikäistä tyttöä, ilmeisesti tukholmalaisia, ja kun juna pysähtyi Nattavaarassa, toinen heistä kysyi "Nattavarra, vad f-n betyder det?" ja toinen vastasi "det betyder säkert natt"! | ||||
|
|
13.10.2024 11:42 | Ari-Pekka Lanne | ||
| Se on nähty, että sahanpuruvirrat ovat muuntuvaisia, eivätkä spottilastitkaan ole tavattomia rautateitten purukyydityksissä. Toisaalta kaakonkulman hakkeenkelkkomisissa sattui vastikään pieni muutos, kunnei junahaketta enää saa Sunilasta. Mistä sen tietää, vaikka Kaukiksen, Tainiksen ja Lakritsalankin katseet kääntyisivät siltä osin eri suuntaan. | ||||
|
Kuvasarja: Ekokem |
13.10.2024 11:34 | Joonas Viita | ||
| Nimestä ei tarvitse murehtia enää, kun yhtiön nimi on Fortum Waste Solutions. | ||||
|
|
13.10.2024 11:33 | Esa J. Rintamäki | ||
| Punaiset numerot ovat ns. paalulukuja. Käytetään mm. suuntaamisen ja mittausten apuna. Ovat apuna mm. korkeussuhteiden määärittämisessä (esim. tarvitseeko rakennettava raide pengerrystä vai maaleikkausta). | ||||
|
|
13.10.2024 11:26 | Esa J. Rintamäki | ||
| Vastakohtana Vilppula vuonna 2022: - Puolihuolimattomasti nikkaroitu odotuskatos, tuherrettu halvimmalla mahdollisella ulkomaalilla (joka EI KESTÄ isältä pojalle). Paksulla mustalla tussilla kirjailtuja merkintöjä: "Lissu antaa!", "Jeppe on homo", ja sokerina pohjalla jonkun maaseudun tuskaisen kasvatin tuhertama afrosuomalaisille tarkoitettu kehotus painua V:llä alkavalla nimellä "kunnioitettuun" syntymäpaikkaansa (ei ole Vilppula, eikä Viipuri). Eikä niin minkäänlaista infoa missään, muuta kuin "Kilo-Victor-Golf"! Katos tarkoitettu juopottelupaikaksi, kun Vilpunkrouvikin hävitettiin kauan sitten, niin ja nuorisotilaksi myös. Ja hupsista, Dm12-kiskobussijuna ei tulekaan, kun se on korvattu maantievirkaveljellään, jonka keulassa lukee "Scania"! |
||||
|
|
13.10.2024 11:24 | Rainer Silfverberg | ||
| Työttömien pakottaminen valtion tierakennus- ym töihin loppui 1971 kun uusi työllisyyslaki astui voimaan. https://www.destia.fi/artikkeli/teita-rakennettiin-tyottomien-voimin/ | ||||
|
|
13.10.2024 11:11 | Esa J. Rintamäki | ||
| Miten kummassa svedupetterit ilkeääkin? Eivätkö he ole tajunneet, että voittoprosentit ovat maailman tärkein asia. Kaikki mikä ei tähän vastaa, on kuolemansynti ja niiiin väärin! Kiitos kuvasta, herra Petri! Maailmaa ja järjenkäyttöä on enemmänkin Pasilan pohjoisen pään lähtöopastimen takana. Jolla on silmät, se nähköön. |
||||
|
|
13.10.2024 10:56 | John Lindroth | ||
| Kiva Kuva! | ||||
|
Kuvasarja: Ekokem |
13.10.2024 10:47 | Teemu Saukkonen | ||
| Eko joutaisi näköjään pois nimestä jättäen pelkkä Kem. Oikeastaan elokapina on oikeassa, mutta keinonsa täysin väärät. Päättäjät voisivat oikeasti kannustaa (jopa vaatia) käyttämään junakuljetuksia, mutta ei vain hotsita. | ||||
|
|
13.10.2024 10:39 | Teemu Saukkonen | ||
| Päättelin samaa aikatauluista, huomenna toivottavasti selviää paluujunan tullessa. Lieksasta on ennenkin ajettu haketta, mutta se loppui vuosi sitten: https://vaunut.org/kuva/162708 | ||||
|
|
13.10.2024 10:38 | Tuomas Pätäri | ||
| Kävelin sillan päästä päähän muutama päivä sitten. Päissään silta tosiaan päättyy metsämuuriin, mutta nyt myös itse sillalla kasvaa metristä mäntyä. Jännää ajatella, että Olavilta on vielä 2000-luvun puolelta vaunuja sisältävä valokuva Petäisenniskasta. | ||||
|
|
13.10.2024 09:06 | Noah Nieminen | ||
| Taitaapi olla vähän kuuma... | ||||
|
|
13.10.2024 09:04 | Noah Nieminen | ||
| Tulee mieleen, kun Hanko - Hyvinkää-radalla tuo 2730 pyöri aika paljon. | ||||
|
|
13.10.2024 08:59 | Noah Nieminen | ||
| Iso keskustelu syntyi, kun joku vain mainitsikin että "Eilit poistuvat käytöstä" :) | ||||
|
|
13.10.2024 08:55 | Lasse Holopainen | ||
| Kyllähän tämäkin on paljon asiakasystävällisempää touhua, kuin mitä VR täällä yleensä järjestää. | ||||
|
|
13.10.2024 08:52 | Lasse Holopainen | ||
| Jalkaanmenevyys | ||||
|
|
13.10.2024 08:52 | Lasse Holopainen | ||
| No tuskin ne Sm6:lla Eilejä korvaa, nehän ovat epäkäytännöllisempiä kaikkine Italian sähköineen ja kapeine ovineen. Toki joskus on Pendolinolla ajettu Eil-vuoro, mutta se on kaikkea muuta kuin käytännöllistä. | ||||
|
|
13.10.2024 08:45 | Mika Hakala | ||
| Paikkatietoikkunan vuoden 2024 ilmakuvassa kopin katto näkyy selvästi. | ||||
|
|
13.10.2024 05:46 | Kari Haapakangas | ||
| Nomen est omen | ||||
|
|
13.10.2024 02:15 | Reijo Salminen | ||
| Ja on kuitenkin väntsal, eli satunnainen matkailija voi siirtyä saliin (!) sateensuojaan ja lämpimään odottelemaan sitä junaa... Hurreille 10 points tästä. | ||||
|
|
13.10.2024 00:32 | Arto Papunen | ||
| Tietysti myös vanhojen Allegrojen tuleminen kotimaan liikenteeseen voi jonkun tälläisen muuttaa toiselle kalustolle.. Kun jos niillä korvataan nykyisiä muita vuoroja. | ||||
|
|
13.10.2024 00:21 | John Lindroth | ||
| Pieni on kaunista! | ||||
|
|
12.10.2024 23:43 | Teemu Sirkiä | ||
| Aikataulukauden 2025 ensimmäisen muutosajankohdan liikenne, eli säännöllinen liikenne 15.12. alkaen vahvistetaan 30.10., kun operaattoreiden muutoshakemukset on käsitelty. Tämän jälkeen aikataulut ilmestyvät myös Juliaan. Tuo yllä oleva taulukko on vuosihakemuksien mukainen tilanne, ja siihen voi tulla nyt muutosajankohdan hakemuksissa paljonkin vielä muutoksia. | ||||
|
|
12.10.2024 23:18 | Lasse Holopainen | ||
| Siinä on asemalla kokoa. | ||||
|
|
12.10.2024 23:16 | Lasse Holopainen | ||
| No mutta hyvä jos ei kukaan ole tehnyt sellaista lopetuspäätöstä. Huhhuh... Hyvä ettei ollut kahvikuppi kädessä tossa aikasemmin, ois voinu kahvit kaatua ties minne, vielä kun sitä olisi ollut suussakin... -Lasse, millä sä oot pessy noi seinät? -Eiku tässä vaan luin kahvia, siis join kahvia ja luin vorgia. | ||||
|
|
12.10.2024 23:12 | Ilmari Tommola | ||
| Jounin mainitsema, tuttu ja varsin hyvin sanomansa nykypäivänäkin pitävä laulu junasta ja siirtotyöläisestä kyllä herättää ajattelemaan, oli sitten lauluntekijöiden taustasta mitä mieltä tahansa. Vaihdoinpa hiljattain Oksasen kanssa 80-vuotisjuhlakonserttinsa jälkeen muutaman sanan kappaleesta, jonka hän kertoi keksineensä aivan oikeasta tapauksesta — nähtyään työväkeä siirtotyömaalla. Ennen työvoima tuli usein junien kyydissä Helsingin työmaille muualta Suomesta, nyt lähtöpaikkana ovat tyypillisesti esimerkiksi Baltian maat. Lopputulos on sama, riistettiin sitten kotimaista tai ulkomaista työvoimaa. | ||||
|
|
12.10.2024 23:11 | John Lindroth | ||
| Kiitos Eljas! | ||||
|
|
12.10.2024 23:01 | Eljas Pölhö | ||
| Työpaino 181'000 naulaa eli 82,1 tonnia (metrijärjestelmän tonneja). Vetovoima 17,33 tonnia. | ||||
|
|
12.10.2024 22:56 | Ilmari Tommola | ||
| Ainakaan vielä en ole nähnyt muualla aikatauluja joulukuun puolivälistä eteenpäin, joissa lähijunatkin esitettäisiin, joten tuo on ainoa tiedonlähteeni. Juliadata.fi -sivustolle lähijunien aikataulut tulevat muuta liikennettä myöhemmin. Täysin varma en tietenkään voi olla junaparin jatkosta, sillä yllätyksiä tapahtuu aina välillä. | ||||
|
|
12.10.2024 22:49 | Juhani Pirttilahti | ||
| Tuo säännöllinen liikenne ei ole kiveenhakattu totuus liikenteestä vaan siihen voidaan tehdä muutoksia. | ||||
|
|
12.10.2024 22:39 | Ilmari Tommola | ||
| Kyllä Eil-kalustoinen junapari 232/233 jatkaa liikennöintiä vielä ainakin ensi vuoden loppuun saakka: https://vayla.fi/documents/25230764/35410752/Liite+2+-+SaannollinenLiikenne+-+20241215.pdf/6a51659b-ab0b-98a3-9a7d-914cc6ab4527/Liite+2+-+SaannollinenLiikenne+-+20241215.pdf?t=1724044367288 Toki Eil-vaunuillakin on joskus vääjäämätön loppu edessä. Eri asia on tietysti, minkä ikäisinä vaunuista luovutaan: etenkään kalustopulan vallitessa ei ole missään mielessä järkevää hylätä 40-vuotiasta vaunusarjaa. Aika kertoo sitten, mitkä kalustoyksiköt saavat ensimmäisenä lähtöpassit Sm7-sarjan aloittaessa liikenteen, mutta vielä muutamien vuosien ajan vanhemmalla kalustolla tullaan ajamaan yksittäisiä ruuhkavuoroja, joihin esteetöntä kalustoa ei riitä — ellei VR sitten "imagonparannuksen" nimissä lakkauta näitä täydentäviä ruuhkavuoroja. Ainakin toistaiseksi Sm2 ja Eil pysyvät linjaliikenteessä. |
||||
|
|
12.10.2024 22:18 | Esa J. Rintamäki | ||
| Mitäh...? Onko ongelmajätteet jo loppuneet maailmasta...? Aika hyvin jos niitä siirrellään hävitykseen autoilla. |
||||