|
|
20.01.2007 10:53 | Juhana Nordlund | ||
| Länsi-Vantaan raideyhteyden piti alkujaan todellakin olla metro. Tosin vähän erilainen metro kuin Helsinkiin myöhemmin tuli. Ko. metron piti mennä aika lailla idempää, eli lähempää Hämeenlinnanväylää kulkien mm. Kaivokselan kautta. Metrotoimikunnan suunnitelmien mukaan Martinlaaksoonkin ulottuneen metrohaaran piti pohjoispäästään valmistua vasta 1990-luvulla (rautatiehän saatiin käyttöön jo 1975, kuten kuvasta näkyy). | ||||
|
|
20.01.2007 10:50 | Juhana Nordlund | ||
| Paikka on Mrl eli Martinlaakso. Kuvassa näkyy lähimpänä ohjausvaunu eli Helsingin pää. Juna on lähtenyt tästä Helsinkiin käyttäen kuvaajan selän takana sijainnutta puolenvaihtoraidetta. Paikalla on edelleen puolenvaihtoraiteen ilmajohto, muttei itse raidetta. Aluksi keskilaiturit olivat vain Louhelassa ja Martinlaaksossa. | ||||
|
|
20.01.2007 10:49 | Jorma Rauhala | ||
| M-linjan pääteasemahan tämä - eli Martinlaakso. | ||||
|
|
20.01.2007 10:39 | [Tunnus poistettu] | ||
| Puoltoääni lisäkuvien uploadauksen suhteen lähti täältä. JR:lle lähtee toinenkin safka. Hetkinen, alan olla pulassa näiden mun ruokatarjoiluiden suhteen, Jormalle oon nyt kaksi pystyssä ja Muuristapsalle kaiketi yhden: https://vaunut.org/kuvasivu/32621 | ||||
|
|
20.01.2007 10:38 | Otto Siren | ||
| On tosiaan vihreä kuva näin harmaan talven keskelle. | ||||
|
|
20.01.2007 10:35 | Otto Siren | ||
| Se siitä perhematkustuksesta... | ||||
|
|
20.01.2007 10:33 | [Tunnus poistettu] | ||
| EFitien liikenteessäolosta en tiedä, mutta voisin kuvitella että leffojen ja videoiden julkisille esityksille kävi näin: http://www.kolumbus.fi/mikko.nyman/reason.jpg | ||||
|
|
20.01.2007 10:31 | Otto Siren | ||
| Ein nyt semmosta vaan "Lisää" sieltä sitten löytyisi osasto "Savupiiput" sitten sieltä valitaan sopiva piippu ja "Tallenna" :) | ||||
|
|
20.01.2007 10:27 | Tapio Muurinen | ||
| Vielä 1975 ovat olleet nuo vanhat laatikkomalliset laituriopasteet. Olen kirjannut muutamia kuvia seuraavalle kesälle, jolloin käytössä olivat jo uudet opasteet https://vaunut.org/kuvasivu/29715 Olenkohan ollut oikeassa vuodessa? | ||||
|
|
20.01.2007 10:21 | Otto Siren | ||
| Sakari arvasi ensimmäisenä tämän kuvan iedea ja sehän oli se,että A-juna,joka pysähtyy Järvenpäässä ja Hyvinkäällä :) | ||||
|
|
20.01.2007 10:21 | Otto Siren | ||
| Miten muuten videovaunuille kävi?Ajeleeko ne vielä ihan normaalisti,mutta ilman videoita? | ||||
|
|
20.01.2007 10:21 | Otto Siren | ||
| Ei onneksi ja niitä tullaan varmasti näkemään vielä talven myötä... | ||||
|
|
20.01.2007 10:18 | [Tunnus poistettu] | ||
| Näistä veturivetoisista "R-junista" löysin ihan faktaakin ja uppasin wanhan aikataulun omalle saitilleni. Merkkasin mielenkiintoiset junat keltaisella tohon pdf:ään. Raati olkoon hyvä ja kurkatkoon: http://www.kolumbus.fi/mikko.nyman/tidtabeller_2002.pdf | ||||
|
|
20.01.2007 10:14 | Otto Siren | ||
| Lisää kuulumisia: https://www.vaunut.org/kuvasivu/28959 | ||||
|
|
20.01.2007 10:14 | Otto Siren | ||
| Millonkohan tulee pois sieltä vai ei milloinkaan? | ||||
|
|
20.01.2007 10:04 | Juhana Hietaranta | ||
| Uskomattoman upeaa! Lisää näitä :) | ||||
|
|
20.01.2007 10:04 | Jyrki Majanmaa | ||
| No voi perhana! Korjataan :P | ||||
|
|
20.01.2007 10:03 | Otto Siren | ||
| Kiitos JR:lle vuoroväleistä.On snäköjään matkustajamäärät laskeneet kun nykyään on ruuhka-aikoina ainoastaan kaksi yksikköä ja 10 minuutin vuoroväli... | ||||
|
|
20.01.2007 10:00 | [Tunnus poistettu] | ||
| JR (ja ehkä tämä tieto myös muille suotakoon): muistan semmosen, että ennen Vantaankosken aseman käyttöönottoa (eli Martinlaakson radan upgradeausta) Martsarista lähti ruuhkajunat Stadiin ensin tolta raiteelta 1 klo 7.27 ja sitten tosta kakkoselta klo 7.32. 7.32 Martsarista lähtenyt juna tuli Stadista (hataran muistikuvan mukaan) tyhjävaunujunana ja se siirtyi kakkosraiteelle Myrtsin vaihteista. Joku tai joskus noista aamupaikuista ajettiin jopa neljällä rungolla, joissa tuohon aikaan (1980-luvulla ja aina 30.8.1991 saakka, Vantaankosken aseman käyttöönotto oli maanantai 2.9.1991) jokaisessa oli kippari, kuskia ei sentään joka rungossa ollut. Semmonenkin knoppitieto valui yhtäkkiä päästä tähän näppikselle, että taannoin Vantaankosken radan yön viimeinen juna ei jäänyt Vantaankoskelle, eikä sitä liioin ajettu Helsinkiin, vaan se ajettiin siihen Laajavuorentien sillan ja Vantaankosken aseman väliin "vandalismisuojaan", jonka jälkeen kippari ja kuski pistivät levyiksi matkustamossa, ottaakseen junan taas parin tunnin päästä komentoonsa ja ajaakseen sen Stadiin. | ||||
|
|
20.01.2007 09:33 | Timo Salminen | ||
| Epätodellinen tunnelma. Odottaisin noiden lähtevän seuraavaksi lentoon... | ||||
|
|
20.01.2007 09:29 | Otto Siren | ||
| Tälle kuvalle on näköjään vaunut.orgin ensimmäinen kommentti tullut... Onnea "On"! | ||||
|
|
20.01.2007 09:25 | Timo Salminen | ||
| Kiitokset tiedoista, täydennetäänpä kuvatekstiinkin. Muistin tuossa, että kyllä minä sentään tästä ohi olin mennyt ennen viime kesää, mutta viime elokuussa pysähdyin ensimmäistä kertaa uudella Jy asemalla. | ||||
|
|
20.01.2007 09:15 | Otto Siren | ||
| Jaa... Mäkkärissä olikin kalliit hinnat 80 euroa maksaa yhden perheen ateriointi... | ||||
|
|
20.01.2007 08:25 | Sami Lahtivesi | ||
| kakka jos S-muotoiseksi vääntyy... | ||||
|
|
20.01.2007 06:39 | Johannes Kuhmonen | ||
| Minäkin tahdon sisäpiiriin, joka tietää tämänkaltaisista kuvaustapahtumista! | ||||
|
|
20.01.2007 04:57 | Heikki Piirainen | ||
| 7.11.2007? Hetken jo pelkäsin nukkuneeni kesän yli, mutta erinäisiä aikalähteitä tarkistettuani olen melko varma, että tuossa päiväyksessä on bugi (: | ||||
|
|
20.01.2007 01:15 | Jari Kuusinen | ||
| Normaalivärisiä Vtad-vaunuja näkyy aina silloin tällöin tulevan uudesta Kaupungista ainakin T3005:n viimeisinä vaunuina, mutta asjaan ei ole tullut kiinnitettyä sen kummemmin huomiota. | ||||
|
|
20.01.2007 01:04 | Jari Kuusinen | ||
| Tämä muutoshan on jo tapahtunut ainakin tuolla Pansion junalauttasatamassa? Siellä ei enää vaihdella telejä, paitsi tietenkin säiliövaunuihin. Tässä kuvan raiteen "omistavan" Searail:n terminaalissa vaihdetaan telit Laais- ja Snps/Smnps-vaunuihin, mutta onko tämäkin loppumassa? Kuvan terminaalilla ja 1435mm:n raideyhteydellä ei kuitenkaan ole tekemistä telinvaihdon loppumisen suhteen, sillä Searail:llahan on omakin pressuhalli tuplaraiteilla ollut käytössä vaunujen purkamiseen ja lastaamiseen... | ||||
|
|
20.01.2007 00:57 | Juhana Konttinen | ||
| Onpa mahtavan kapea sävyskaala. Tyyliä on! | ||||
|
|
20.01.2007 00:56 | Juhana Konttinen | ||
| Onpas kerrassaan eksoottinen kuva. Näyttää aivan joltain pikkuruiselta paikallisliikenteen asemalta, jonne voisi odottaa höyryveturin vetämää sekajunaa. | ||||
|
|
20.01.2007 00:40 | Tuukka Ryyppö | ||
| Ihme temppuilua tämän ratalinjauksen kanssa kyllä. | ||||
|
|
20.01.2007 00:39 | Tapio Muurinen | ||
| Ennen tosiaan veturien ja vaunujen pyöränkehät olivat irralliset, kuten Borkkas muistelee. Ne voitiin vaihtaa käyttäen hyväksi metallin lämpölaajenemista. Ajan myötä kehälle tuli murtumia, ja niiden kuntoa voitiin tarkkailla helähdysäänen perusteella, kun kehälle kolautettiin pitkävartisella vasaralla. Suomessa ääni oli tuttu ainakin 1950-luvulla. Muutama vuosi sitten Petroskoin asemalla kuulin vielä tuon tutun äänen ennen Moskovan junan lähtöä. Ja eikö Sr1-veturit tulleet näillä irtokehillä varustettuna?. Paitsi, että kuvassa pyörän kartio näyttäisi oleva pahasti kulunut, myös sivussa on kehän suuntainen halkeama tuossa loven paikkeilla. | ||||
|
|
20.01.2007 00:35 | Juhani Pirttilahti | ||
| Ai jaa se tiilikasa on vielä pystyssä... | ||||
|
|
20.01.2007 00:32 | Tomi Lapinlampi | ||
| Huikaisevaa sinisyyttä! Tikkareita ei taida olla ihan joka yksikössä vai näenkö väärin? | ||||
|
|
20.01.2007 00:09 | Arto Lopia | ||
| Ei mene minullakaan jakeluun mihin nykyään tarvitaan järjetön määrä kontakteja tuollaisessa käytössä, no ehkäpä se varmistaa turvallisen toiminnan joka tilanteessa. Eikö niitä ollut lähemmäs 100kpl? | ||||
|
|
19.01.2007 23:51 | Jarkko Korhonen | ||
| Hieno ja tunnemallinen kuva. Kunnon sinivalkoinen otos! | ||||
|
|
19.01.2007 23:45 | Teemu Lokka | ||
| nynny, sitä rakennusta tuossa rakennetaan ;) | ||||
|
|
19.01.2007 23:42 | Jarkko Korhonen | ||
| Onko sivulta sitten poisteltu nynnyn mainitsemaan "neuvostotyyliin" kuvia VR:n pyynnöstä? Yks kuva oli ainakin hävinnyt minkä joku oli netistä kaapattu tässä päivä pari sitten. Siihen olin itsekin heittänyt kommentin Kotkan löyhässä hirressä olevaan matkustajajunayhteyteen viitaten. | ||||
|
|
19.01.2007 23:27 | Christian Stén | ||
| Näyttää pikemmin kuin metallin väsymys-murtuma siis repeytymä pyörän vanteessa. Olen nähnyt kun tarkastajat kävelevät seisovien vaunurivien myötä ja lonksuttavat pyöränkehiä jollakin metallikepillä. Kilisevä ääni pyöränkehästä paljastaa pyörän kunnon. Siitä lähtee vaimeentunut kilinä jos vanteessa on murtuma. Englanniksi sanotaan "muffled" tai "half muffled" sointu. Siis murtunut sointu. Olenko taas oikeasti väärässä? | ||||
|
|
19.01.2007 23:26 | Ari Palin | ||
| Väsyneille työmatkalaisille. :D | ||||
|
|
19.01.2007 23:25 | Ari Palin | ||
| Niin, tämä puuhavaunuasiahan ratkesi siten, että 3.9.2006 lähtien ei ole ollut enää ensimmäistäkään puuhavaunua liikenteessä. | ||||
|
|
19.01.2007 23:22 | Jorma Rauhala | ||
| Hiljaiseen aikaan oli puolen tunnin vuoroväli ja tungosaikaan vartti. Ensimmäinen lähtö ma-pe Hki 4.55 ja viimeinen la-su Mrl 1.56. | ||||
|
|
19.01.2007 23:07 | Otto Siren | ||
| Mitä vuoroväliä noilla tuon ajan M-"Metroilla" käytettiin kun oli tarvetta neljälle samille? | ||||
|
|
19.01.2007 23:03 | Jyrki Majanmaa | ||
| Eikös Martinlaakson radasta (nykyinen Vantaankoski) pitänytkin tulla alun perin metrorata? | ||||
|
|
19.01.2007 22:58 | Jyrki Majanmaa | ||
| Hyvä huomio muuten :) | ||||
|
|
19.01.2007 22:54 | Christian Stén | ||
| Siinähän kävelee mun Faija? suojatiellä, noiden alkeellisten suojatie-merkintöjen välissä. Nuo ihmiset kauempana kuvassa eivät piitanneet moisesta suojatiehömpötyksistä siihen aikaan. Vaan kaikki vaan yhtaikaa ryntäävät ratikkapysäkiltä. Ei ihmiset olleet enemmän lainkuuliasia siihen aikaan, verrattuna nykyaikaan. | ||||
|
|
19.01.2007 22:52 | Juhani Pirttilahti | ||
| Aggregaatti odottelee puolta kilometriä parimillistä lakattua kuparilankaa. | ||||
|
|
19.01.2007 22:52 | Jarkko Korhonen | ||
| Hyvä että säilyy jälkipolville, vaikka sitten nykytiilikaton suojaamana. | ||||
|
|
19.01.2007 22:45 | Aki Mäkinen | ||
| Niinpä... | ||||
|
|
19.01.2007 22:43 | Aki Mäkinen | ||
| Uutta kuvaa vaan pukkaa :) | ||||
|
|
19.01.2007 22:38 | [Tunnus poistettu] | ||
| Vielä hieron vähän: ton on pakko olla Martsarin asema - Kivimäen puolen talot näkyy tuolla taustalla, junan keula on kohti Helsinkiä ja Martinrallia ei ole vielä rakennettu. Samoin junan häntä kaartuu tonne nykyisen Vantiksen steissin suunnalle ja vettä satoi näemmä jo yli 30 vuotta sitten tuolla alueella, joten Martinlaakso, 50-luvun nimellä kutsuttuna Mårtensby, joka muuten tarkoitti samaa aluetta - ilman Alepaa. | ||||