|
|
02.03.2006 11:04 | Lasse Härkönen | ||
| Suurin osa vankkareiteistä taitaa olla sellaisia että yhden asemavälin matkustavia on varsin vähän (pl. pieksämäki-varkaus) Näin ollen tuo yhden konnarin käyttö on harvinaisen fiksua. Ja pummilla matkustetaan mielestäni silloin kun lippua ei osteta vaikka siihen olisi mahdollisuus. Jos mahdollisuutta ei tarjota niin sehän on liikennöitsijän oma valinta eikä matkustajan ongelma. | ||||
|
|
02.03.2006 10:51 | Nikolas Peippo | ||
| Onko Sr2 tosiaan vetänyt junan Vna:sta saakka? | ||||
|
|
02.03.2006 10:46 | Ville Saarelainen | ||
| Mari, hyvän kiinnostuksen kohteen ovat poikasi löytäneet, ja hienoa että myös tuet heitä siinä. Tästä maasta löytyy epäilemättä paljon sellaisia vanhempia jotka tyrmäisivät moisen harrastuksen järjettömänä, ja sitten ihmettelevät kun murkkuikäisenä lapsi viihtyykin kaupungilla kaljapullo kädessä kun hänen kiinnostuksen kohde on kielletty. Ennen wanhaan veturinkuljettajan ammatti oli pikkupoikien toivelistalla aika kärjessä, mutta jostain syystä näin ei enää tunnu olevan, vaan junista kiinnostumista pidetään outona, jopa lähestulkoon sairautena. Kouluikäinen voi joutua kiusatuksi kiinnostuksensa vuoksi. Aikuisiakin harrastajia kameroineen katsotaan enemmän ja vähemmän kieroon, mutta tapanani on tokaista homman järkevyydestä kyseleville, että pitäisikö olla mieluummin baarissa ryyppäämässä? Kyselijä yleensä hiljenee siitä, mutta naamalta on sen jälkeen luettavissa että todellakin pitäisi ryypätä - siinä ei ainakaan olisi mitään ihmeellistä. En toki välitä siitä kun se on kysyjän oma häpeä jos ei ymmärrä. Näihin voi myös todeta erään kännykkäoperaattorin sanoin - elämä on. | ||||
|
|
02.03.2006 10:46 | Heikki Lehkonen | ||
| Onko tuo ainut Sr2:n vetämä Kouvolan itäpuolella? | ||||
|
|
02.03.2006 09:46 | Jouni Hytönen | ||
| Centria on itse asiassa kaksi eri tarinaa. Aluksi se oli EP-junapari Helsinki-Jyväskylä-Helsinki. Lähtö Helsingistä 13.00, tulo Jyväskylään n. 16.45, paluu joskus 18.30 ja Helsingissä arvatenkin n. 22.15. Tämä junapari lopetettiin jo 1980-luvun alussa. Centria palasi 1980-luvun puolivälissä, jolloin siitä tuli Jyväskylä-Helsinki-Jyväskylä-EP. Lähtö Jyväskylästä n. 6.00, tulo Helsinkiin ennen kymmentä, paluu n. 16.00, tulo Jyväskylään n. 19.45. Aikatauluja ei nyt ole käsillä. Mielestäni Centria-nimi jäi pois käytöstä jo ennen kuin juna muuttui IC-junaksi 14.8.1989. | ||||
|
|
02.03.2006 09:31 | Tapio Muurinen | ||
| Linkitän tässä vielä kuvan muistin virkistämiseksi, jossa Lapponia on ehtinyt Toijalaan syksyllä 1974 https://vaunut.org/kuvasivu/17900 Sr1:n koeajot olivat alkaneet jo keväällä, mutta EK/EP:t eivät Toijalassa pysähtyneet. Muutamat pika- ja tavarajunat vedettiin Helsinki - Toijala välillä tuolloin jo sähköllä. | ||||
|
|
02.03.2006 09:12 | Lari Nylund | ||
| Teemu: Kustannuskysymys. Kun halutaan säästää menoissa (konduktöörin palkka), niin otetaan riski menettää tuloissa. En tiedä käytäntöä, mutta uskoisin junahenkilökunnan sijoittuvan samalla tavalla kuin Helsingin lähiliikenteessä kahden yksikön junissa. Kuljettaja etummaisessa ja konduktööri takimmaisessa yksikössä. Sitten toivotaan asiakkaiden nousevan yksikköön, jossa konduktööri on valmiina. Pitänee käydä taas koeajolla joku päivä, kun en ole vasta kuin kerran matkustanut kiskobussilla. | ||||
|
|
02.03.2006 09:04 | Lari Nylund | ||
| Tuomas: Helsinki-Rovaniemi välillä kulkee päivittäin pikajunat 51, 61 ja 69. Rovaniemeltä Helsinkiin pikajunat 54, 60 ja 68. Numero 50 on ollut jo hyvän aikaa Oulu-Helsinki InterCityllä, joten muistatkohan nyt väärin? | ||||
|
|
02.03.2006 08:56 | |||
| Savoniaa (EP 77) tai Kareliaa (EP 7) kyllä minäkin vahvasti veikkaisin. En tiedä miten aikataulut kahdessa vuodessa muuttuivat, mutta jossain välissähän Savonia lähti alkuiltapäivästä pääkaupungista ja illalla paluujuna palasi takaisin (kohtasivat ehkä Pm:llä). Eli Karelian puolelle kallistun. | ||||
|
|
02.03.2006 08:54 | Niklas Savinsaari | ||
| Olavi: kyllä vaan. Näin tapahtuu aika useinkin. Sinnehän tuo puusatsi on matkalla. Vetoon asemalle on ollut esim. se syy, että kolmio on "täynnä", eli joku tyhjä malmi on samaan aikaan menossa Vartiukseen. | ||||
|
|
02.03.2006 07:47 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kun mie menin tuollasella junalla niin se oli ainakin P50 | ||||
|
|
02.03.2006 06:52 | Pasi Seppälä | ||
| Joo, Sr2:lla vedosta on varmaan tulossa vakikäytäntö, ainakin muutamana päivänä viikossa. | ||||
|
|
02.03.2006 00:39 | Tapio Muurinen | ||
| Sebastian: Tulet näkemään vielä muutamia, sekalaista kalustoa, pienellä viiveellä ;). - Selasin vanhoja Resiinoita. Numerossa 4/2002 oli Mikko Alameren artikkeli EK/EP-junista. Sivuilla 13 ja 14 oli kuvia vuodelta -72, joissa tämä Cit 2360 oli EK 57:n viimeisenä. EK 57 lähti Ouluun klo 16.00 ja EK 87 Joensuuhun klo 16.05. Tämä juna on ehkä jompikumpi. Veikkaisin Karelian puolesta, koska vetäjänä on Huru13. Lapponian keulassa oli yleensä Huru12. Lisää pohdittavaa, EK 77, Savonia, lähti klo 17.05, mutta "kuka" oli tuo edellisessä kuvassa nähty vastaantulija, ehkä P42. Toisaalta Toijalasta oli jo tuolloin Sr1-veto käytössä. | ||||
|
|
02.03.2006 00:03 | Timo Palokangas | ||
| Eikös tuossa ekassa sp:ssä ole lumppeja? Eli sellujuna saattaisi olla. Viikonloppuna lähtee metsäkansasta vastaava kohti kymeenlaaksoa. | ||||
|
|
01.03.2006 23:46 | Olavi Huotari | ||
| Mitäs tämä meinaa, aikoo vaihteen vuoksi jatkaa suoraan Ouluun? | ||||
|
|
01.03.2006 23:45 | Anssi Tammi | ||
| Onko herne esine? | ||||
|
|
01.03.2006 23:39 | Jorma Rauhala | ||
| Ensimmäisessä kommentissa sanoin Vantaan tänä aikana olevan kauppala. Kun nyt kuvausaika on tarkentunut myöhemmäksi, niin Vantaakin on jo kaupunki. | ||||
|
|
01.03.2006 23:34 | Jorma Rauhala | ||
| User 1204: "Barakstadin" kuulin eräältä "parkstadilaiselta". Lienee paikallista asumisympäristöstöön liittyvää huumoria? Helsingissä sijaitsevan Puistolan suomenruotsalaisena nimenä on ollut ikiajan Parkstad. Vantaalla (eli Helsingin mlk:ssa) sijaitsevan Kuninkaalan nimi on ollut samaten aikojen alusta suomenruotsiksi Fastböle. Paikat ovat kyllä välittömässä naapuruussuhteessa nykyisen rajan yli, eli sitä kautta voi tulla sekaannusta? | ||||
|
|
01.03.2006 23:34 | |||
| Vuokatin kolmiossa käännettiin elokuussa 2005 PoRhan lättä. | ||||
|
|
01.03.2006 23:29 | Tomi Lapinlampi | ||
| Kuinkahan kiinteitä pareja näistä alkaa muodostua? Ja kuinka tiukasti eri yksiköt "jumittuvat" eri puolille maata? Tietysti esimerkiksi huoltoreissujen yhteydessä reviireitä voidaan jakaa uudelleen... | ||||
|
|
01.03.2006 23:25 | Teemu Lokka | ||
| lari, kuulostaa hölmöltä toi toiminta... tuossahan vois ekalta asemalta toiselle matkustaa hyvin pummilla.... Noh ainakin kytkimien suojapussit ovat jo kadonneet tuosta 4404:stä |
||||
|
|
01.03.2006 23:18 | Jorma Rauhala | ||
| Kävikös Fiiatti joskus alkuvaiheessa pakkastesteissä Rovaniemellä dieselveturin hinaamana? | ||||
|
|
01.03.2006 23:15 | Juhana Konttinen | ||
| Enpä muistanut käyneeni Lieksassa edes laiturilla asti, mutta näinhän se onkin, että Lieksassa ollaan. Ilmankos on kamera vähän tutissut, kun on kiire itselläkin takaisin kyytiin. | ||||
|
|
01.03.2006 23:10 | Ari Palin | ||
| Lisäksi tämä eroaa Lahden oikoradasta myös raiteiden määrän perusteella. | ||||
|
|
01.03.2006 23:04 | Sebastian Helenius | ||
| Ehdottomasti lisää näitä vanhoja kuvia Tikkurilasta, pyydän!! Kiitos. | ||||
|
|
01.03.2006 22:58 | Jari Kuusinen | ||
| Spar jäi mainitsematta..! ;) | ||||
|
|
01.03.2006 22:45 | Heikki Helve | ||
| Ettei vain kuva olisi otettu Lieksassa? Nurmeksessa ei ole kuvassa näkyvää lastauslaituria, mutta Lieksassa on. | ||||
|
|
01.03.2006 22:41 | Heikki Helve | ||
| Nurmeksessa vaihdemiehet käyttivät polkupyörää, joka sopikin hyvin raiteen 1 vaiheiden kääntöihin. Eteläpään vaihde oli sähkökäyttöiinen ja se oli mahdollista kääntää joko asetintaulusta tai pohjois- ja eteläpään vaihdekopeista. Kyseiset taulut on sittemmin poistettu kauko-ohjaukseen siirtymisen jälkeen. Nykyisin myös pohjoispään yksi vaihde on sähkökäyttöinen ja siten yksi kohtausraide kauko-ohjauksen käytössä Joensuusta käsin. Asemamiljöö Nurmeksessa on mukava ja leppoisa. | ||||
|
|
01.03.2006 22:37 | Heikki Helve | ||
| Kyseinen ranta on erinomainen lasten uimapaikka, koska se siinä on pitkästi matalaa ja hieno hiekkapohja. Kuvan laituri vie tekosaareen, josta on kuvassakin näkyvä hyvä hyppytorni, mutta ei sieltä kunnon kuvauspaikkaa löydä. | ||||
|
|
01.03.2006 22:34 | Heikki Helve | ||
| Kyseinen Tka7 taitaa olla Nurmeksen vakiokalustoa ja säilytyspaikkana juuri tuo nimenomainen pilttuu. Oikeanpuolisin Talli on henkilöstön sosiaalitilana. Ennen talvisin Dv12 yöpyi myös tallissa tuotuaan matkaustajajunarungon yöksi Nurmekseen Joensuusta ja palatakseen aamulla takaisin. Sittemmin veturia seisotettiin kiinni rungossa ulkosalla ennen uusien "lättien" tuloa. | ||||
|
|
01.03.2006 21:49 | Tero Kovanen | ||
| Armeijassa tuli pyörittyä Kivimäen suunnilla, silloinkaan ei lähimaillakaan asustusta ollut, taisi olla useampi kilometri korpea joka suuntaan. Junaan lähtijöitä tuskin tungokseen asti olisi :-) | ||||
|
|
01.03.2006 21:47 | Niklas Savinsaari | ||
| Nikon D70 -runko, vissiin 80-200mm -zoomi keulalla... Ja tosiaan aina sitä kohinaa Kyrönsalmella riittää... | ||||
|
|
01.03.2006 21:43 | Niklas Savinsaari | ||
| Nikolas: kalustohan on Nikon D70 ja varmaankin "se surkea" kittilasi;-) Asetuksista en mene sanomaan, joku ylivalotuksen puolelle mennyt suljinaika... | ||||
|
|
01.03.2006 21:40 | Jussi-Pekka Halonen | ||
| 3038. Tarrat todistavat. | ||||
|
|
01.03.2006 21:38 | Niklas Savinsaari | ||
| Ei ollu tikitaalista lunta ei... | ||||
|
|
01.03.2006 21:16 | Lari Nylund | ||
| Pohjoisin paikka missä mä olen käynyt Pendolinolla on tuolla taustalla näkyvän Oulun lähtöopastimen M pohjoispuolella noin 50 metrin päässä, kun 2Sm3-yksikköä siirrettiin huoltoraiteistolta lähtöraiteelle. | ||||
|
|
01.03.2006 21:08 | Jouni Hytönen | ||
| Onkohan Pendolinolla käyty joskus Oulua pohjoisempana? | ||||
|
|
01.03.2006 20:58 | [Tunnus poistettu] | ||
| No niinpä tietysti. Olisinhan tuon liikennepaikan nimenkin voinut lukea... | ||||
|
|
01.03.2006 20:57 | Juhana Konttinen | ||
| Näin o, ja selvisihän tuo numero melkoisen tarkasti originaalista. Vaikka onhan mahollista, että jonkun ruutuvihko vielä sanoo, että sama veturi on nähty vaikka Ahvenanmaalla ;) | ||||
|
|
01.03.2006 20:55 | Valtteri Keski-Säntti | ||
| XR 4X4: Tekari tosiaan on joku Tka-sarjalainen eli tässä tapauksessa Tka7. | ||||
|
|
01.03.2006 20:52 | Lari Nylund | ||
| Olisikos sellainen, että P51 odottaa raiteella 3 saapuvaa P971. Lähtöväriä ei ole vielä laitettu, koska P971 ei ole saapunut, mutta rata on edessä jo valmiina P51 taipaleelle kohti pohjoista? Raiteella 1 on Pendolino S58 Helsinkiin, jolla ei ole mitään asiaa tätä pohjoisemmaksi. | ||||
|
|
01.03.2006 20:50 | Valtteri Keski-Säntti | ||
| Onhan tuo, 25-sarjalaisissa on selkeästi erisävyinen valkoinen ja harmaa katto ja boksi. | ||||
|
|
01.03.2006 20:50 | Lari Nylund | ||
| Veturin pitäisi palata Helsinkiin pikajunassa 68. | ||||
|
|
01.03.2006 20:46 | Lari Nylund | ||
| Oikorata sikäli, että ennen rata kulki Kaunislahden aseman editse. Nykyään asema näkyy junaan, mutta välimatkaa on jokusen kymmentä metriä. | ||||
|
|
01.03.2006 20:38 | [Tunnus poistettu] | ||
| Oikoradalla! Joko siellä tosiaan on koeajot aloitettu? | ||||
|
|
01.03.2006 20:37 | [Tunnus poistettu] | ||
| Aivan loistava kuten oli Savonlinnan kirkkokuvakin! (Koko sarja on hieno!) | ||||
|
|
01.03.2006 20:35 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kyllähän se tuo Kyrönsalmi aina vähän kohisee. Kuvien laadusta ja mittasuhteista päätellen kuvaat järjestelmällä. Saapiko kysyä? | ||||
|
|
01.03.2006 20:32 | [Tunnus poistettu] | ||
| Sanoisin, että taattua HP-laatua, mutta koska siitä joku kuitenkin taas vetäisi pyöreitä esineitä klyyvariinsa, jätän sanomatta. | ||||
|
|
01.03.2006 20:16 | Lari Nylund | ||
| Sanotaan, että Pendolinoja käy kolmioraiteilla silloin tällöin - tarvittaessa. Viime aikoina en ole kuullut sellaisesta. Kolmioraide on hyväksi havaittu keino, jos esim. Oulussa JKV pettää toisesta (ajo) päästä ja sn olisi 80 km/h Oulusta Helsinkiin, niin poikkeaminen Tuomiojan kolmiolla nopeuttaa matkaa etelään huomattavasti. Helsingissä/Turussa JKV kuntoon ja poikkeaminen Keravan kolmiolla ja taas mennään... | ||||
|
|
01.03.2006 20:12 | Tommi K Hakala | ||
| Mielenkiinnolla odottelen muita kuvia aiheesta... | ||||
|
|
01.03.2006 20:12 | Jouni Hytönen | ||
| Nuo kasvot eivät kyllä juuri riemusta kiljahtele, eli työ lienee vain ja ainoastaan työtä. Ja kaiketikin vielä melko tylsää sellaista. :) | ||||