Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 09.09. 23:55 Mika T. Polamo  
  Salleningradia, herra Esa. Tässä eletään IsoHerra Leonidin aikaa.
kuva 09.09. 23:45 Heikki Jalonen  
  Ja Kupla on rankasti ATUn sisällä. Ohi kulkevan vaunun astin riipaisee rapakaaret mukaansa. Tai jos tuolta vaihteesta (jonne raudat on käännetty) tulee Deeveri, koukkaava pää puhkaisee Kuplan todella pahasti. Mutta "eíhän sieltä voi junaa tulla kun ei tullut eilenkään". Ei mahdu gabariitti autoilijan nuppiin. Paitsi sitten kun rauta puhuu ja autoilija maksaa.
kuva 09.09. 23:33 Heikki Jalonen  
  Tuossa seinustalla onkin varmaan enimmäkseen nuorison kulkineita (vrt. nykyajan kauppakeskuksen oven eteen kyljelleen jätetty skuutti). Ehkä kuitenkin tuo mummopyörä voi olla poikkeus - sellaiset olivat vielä tuolloin ihan tavallisia polkupyöriä, eivät asenteen ilmaisimia.

Erikoisesti, katsokaapa tuota toista vasemmalta! 26" Øgland-runkoinen kustomi. Rodeo-penkki ja jappirauta ja pässinsarvet - tosin apehanger (jota myös kutsuttiin nimellä rodeotanko) olisi vieläkin tyyliin sopivampi. Liekö siellä vielä jopa fringet stongan päissä? Ehkä joku on tainnut saada tyylioppaakseen vanhan kunnon Choppers Magazinen jo hieman kellastuneen numeron; kovin nuorisoa turmelevan Ameriiikan hapatuksen.

Fillari olisi ollut katu-uskottava vielä Kekkosen kolmannella kaudella. Mutta että vielä 1979 on joku tyyliä harrastanut. Liekö ollut isoveljen jättämä pakkopulla. Ilman päivityksiä.
kuva 09.09. 23:31 Panu Breilin  
  Entisen laskumäen alueen liittäminen muutostyönä Pieksämäen vuodelta 1992 peräisin olevaan tietokoneasetinlaitteeseen olisi ilmeisesti todella kallista, joten nähtäväksi jää mitä sen suhteen tapahtuu.

Yhtenä vaihtoehtona on tainnut olla esillä sekin, että alueen vaihteet muutettaisiin käsikääntöisiksi sitten, kun vuodelta 1967 peräisin olevaa laskumäkialueen asetinlaitetta ja siihen liittyviä nopeakääntöisiä sähkövaihteita ei enää pystytä ylläpitämään.
kuva 09.09. 22:48 Juho Rintala  
  Asjallinen kuva! Harmillisesti, nuo poistuivat tuosta junasta. Toki se saattoi olla vain koeajo.
kuva 09.09. 22:22 Esa J. Rintamäki  
  Herra Arto, noudattaako VR myös siellä "dynaamista" matkalippujen hinnoittelua?
kuva 09.09. 22:20 Niklas Rinta-Kanto  
  Kiitos Daniel! :)
kuva 09.09. 22:19 Esa J. Rintamäki  
  "Salpietaria", herra Pasi?
kuva 09.09. 22:18 Daniel Senishch  
  Aivan mainio kuva
kuva 09.09. 22:15 Arto Papunen  
  Eiköhän VR:n kannattaisi hankkia Ruotsistakin joku tila Fleetcarelle etenkin, jos sielläkin VR:n oma markkinaehtoinen liikenne kasvaisi niistä kuudesta junayksiköstä.
kuva 09.09. 21:49 Tuomas Pätäri  
  Norjan Kartverketin kartasta hahmottuu hyvin (kaiken muun lisäksi) alueen mökistö: https://www.norgeskart.no/#!?project=norgeskart&layers=1001&zoom=13&lat=7594556.97&lon=624781.05&markerLat=7594409.074972502&markerLon=624708.7671544078&p=searchOptionsPanel
kuva 09.09. 21:45 Tuomas Pätäri  
  Se mitä olen nähnyt, noista kävely on yleisintä, sitten pyöräily, ja mönkijä on harvinaisempi. Jos läheisimmältä ajotieltä on mitään mahdollisuuksia, autojakin on saatu sellaisten kallioiden ylitse, että normaalimaavaraisen vajaavetoisen omistajan näkökulmasta moiset suoritukset vaikuttavat täysin utopistisilta.

Maastokartastakin näkee mainiosti, miten monet mökit ovat ajoteistä kuitenkin hyvinkin kaukana, esimerkiksi jos mennään Bjørnfjellistä Katterat-vuorelle päin Grusgropvattnetin suuntaan, tai Søsterbekkin asemalta länteen Nedre Bruvatnetin ympäristöön. Lähinnä autolla ajettavat pätkät menevät E10-tieltä vain Bjørnfjelliin ja Hauggfjellin entiselle asemalle. Tuolla on useita sellaisia P-aluieita, joissa on lisäkilpenä, että ovat varattu vain mökkiläisille.

Hyvin monen mökin logistiikka näyttäisi hoituvan kottikärryin, sellaisia on monessa pihassa ja olen niitä nähnyt käytössä P-alueiden ja mökkien välillä. Vuoden 2023 reissulla todistin sellaistakin, että rakennustarvikkeita saa vietyä myös junalla: Haugfjellin seisakkeella mies jäi pois junasta melkoisen, varmaankin Narvikista ostetun puutavaralastin kanssa, ja junan pysähdysaika ylittikin tästä johtuen melko reilusti aikatauluun merkityn! Muutaman kakkosnelosen hän otti kantoon, ja ison pinon jätti jemmaan asemarakennuksen taakse.
kuva 09.09. 21:12 Reijo Salminen  
  Seuraavana Tikkurila, nästa Dickursby, next Gotham City...
kuva 09.09. 21:05 Jimi Lappalainen  
  Varmaan olleet Sysmäjärven talkkilietekuljetuksessa nämä "alkupään" Za:t.
kuva 09.09. 21:02 Jimi Lappalainen  
  Kiitokset Muijalan kuvista, Juha ja Tapio.
kuva 09.09. 20:54 Juho Rintala  
  Tässäkö tää oli :( harmi että Dr16 lähti nyt ainakin pois.
kuva 09.09. 20:41 Marko Laine  
  Jari ei ehkä ole kuullut, että Suomessa palkkakustannukset ovat korkeammat kuin Keski-, Itä- ja Etelä-Euroopassa. Tämän vuoksi tänne tuskin tulee yhtään vaunua huoltoon tai maalaukseen sieltä suunnalta. Yleensä työt teetetään siellä, missä ne saadaan edullisemmin hoidettua. Samasta syystä esimerkiksi suomalaisia laivoja käy telakoilla Puolassa, koska se vaan on halvempaa. Tuo mahdollinen eurooppalainen raideleveys ei tätä tilannetta muuta miksikään.
kuva 09.09. 20:28 Joonas Viita  
  Mahtaakohan tulevaisuudessa Pieksämäki lajittelukin siirtyä kauko-ohjauksen piiriin.
kuva 09.09. 20:15 Rasmus Viirre  
  Mitä kuuluu William?
kuva 09.09. 19:53 Pasi Utriainen  
  Niin se maailma muuttuu. Vielä 1970-80 -lukujen vaihteessa isäntä on tullut hakemaan traktorilla maataloustavaraa Järvenpään asemalta.
kuva 09.09. 14:57 Juha Kutvonen  
  Asemarakennuksen pohjoispäässä oli vielä matkatavarapalvelu laituriautoineen. Vanha pääraiteet alittava henkilötunneli oli valmistunut joulukuussa 1969 ja sähköistys kesäkuussa 1971.
kuva 09.09. 14:56 Kari Roininen  
  Tuossa keskellä olevan suojakiskon pitäisi estää esim. lumiauraa rikkomasta eristystä. Valmet-auraa tuo ei nosta,kiinnityspultit katkeaa, jos terä alhaalla tuohon ajaa.
kuva 09.09. 14:50 Kari Roininen  
  Tuossa oikealla olevassa harmaassa 2 ovisessa hallissa oli aikoinaan peräosassa Vr:n autokorjaamo. Ja vasemman puolen pilttuussa telinvaihtopaikka. 90-luvulla tuohon siirtyi Aumatiellä sijainnut ratatyökoneiden korjaamo. Vasemmalla Dv:n takana näkyy vaununpesuhalli jossa piti Ome-vaunuja käsitellä.
kuva 09.09. 14:27 Juha Kutvonen  
  Vain pari vuotta myöhemmin, 1980, valmistui uusi (tavara-)asemarakennus naperoineen tuon vanhan makasiinin tilalle: https://vaunut.org/kuva/123866
kuva 09.09. 12:39 Tero Korkeakoski  
  Mitähän noilla Za -vaunuilla tehdään kun niissä ei ole mitään VAK -merkintöjä.
kuva 09.09. 12:24 Panu Breilin  
  Muoto ja mitat näissä ovat lähes puupölkkyjä vastaavia. En osaa sanoa onko eroavaisuuksia muitakin.
kuva 09.09. 12:15 Jouni Hytönen  
  Tämä kuva onkin näemmä Kiskotien tasoristeyksestä: https://vaunut.org/kuva/83517
kuva 09.09. 12:08 Teemu Halttunen  
  Poistumassa selvästi on, kun raide-eristykseen liittyvät piuhat on jo katkaistu. Uusi espanjanlainen tasoristeyslaitos on tännekkin saatu näemmä käyttöön.
kuva 09.09. 12:08 Jouni Hytönen  
  Yllättävän paljon lättävaunuja jonossa Oulussa. Eikö kuitenkin Kemissä ollut yksi veto-liite-veto jatkuvasti Tornio/Haaparannan liikenteessä, yksi varavetovaunu Kemin tallissa ja 1-2 vetovaunua Rovaniemellä Kemijärven junaa varten. Onkohan osa tuosta jonosta jo liikenteestä poistuneita hylkyvaunuja?
kuva 09.09. 12:01 Jouni Hytönen  
  Löytyisi Kiskotien tasoristeys km 750+612, joka olisi poistettu 1.1.1997. 80-luvun lopun ja 90-luvun kartoissa kulku tasoristeykseen on näemmä käännetty nykyisen Poratien kautta. Ehkä on haluttu rauhoittaa asuntokatu nimeltä Kiskotie raskaalta veturivarikon läpikulkuliikenteeltä. Kiskotien seisake näkyy vuoden 1981 kartassa tuossa tasoristeyksessä ja silloin tasoristeykseen on tultu vielä Kiskotietä pitkin. Vuoden 1989 kartassa kulku on jo Poratien kautta.
kuva 09.09. 11:57 Roope Prusila  
  Olisko ne miettineet VR:llä että Dr19 käyttö Kolarin junissa jää niin lyhyeksi, että turha ottaa 1500V syöttöä kun aggregaattivaunutkin on olemassa. Dr16 veti ylipäätään matkustajajunia paljon pidemmän aikaa ja pakettikatkojunien jäätyä pois nämä kolarin junat on olleet ainoita dieselillä vedettäviä matkustajajunia.
kuva 09.09. 11:18 Petri Soronen  
  Joo, silta päättyi päärataan ja pääradan yli oli tasoristeys, tosin sitten se tasoristeys poistettiin ja silta suljettiin. Silta taisi olla suljettuna mutta epävirallisessa käytössä useita vuosia ennen sillan jatkoa.
kuva 09.09. 10:55 Jouni Hytönen  
  Olisiko se ollut siellä tarkoituksellisesti säilössä museokalustoksi varattuna, oliko samassa rakennuksessa myös Dm2 13 vielä jonnekin 1980-luvun loppuun saakka hyvässä säilössä? Purettiinko tuo rakennus kokonaan vai purettiinko vain raiteisto ja sen vuoksi Dm2 päätyi taivasalle? Tänä päivänähän tässä ei ole kuin linjaraide satamaan.
kuva 09.09. 10:49 Jouni Hytönen  
  Väritys on ainakin toistaiseksi varma keino erottaa kuvasta Trafikverketin ja SJ:n kalusto. Trafikverketin kalusto on valko-harmaa-punaista ja SJ:n kalusto mustaa. SJ:llä on kyllä myös sinisiä vaunuja (esim. WL1).
kuva 09.09. 10:37 Kari Haapakangas  
  Kuinkas tämä poikkeaa sepelitukikerroksella varustetuilla raiteilla käytettävistä?
kuva 09.09. 10:15 Markku Naskali  
  Tuttu paikka 60-70 luvuilta Isoisän luona vierailuilta. Saunakallio oli lähempänä, mutta se oli silloin vain surkea seisake jolla vain harva juna pysähtyi. Niin muuttuu maailma.
kuva 09.09. 01:19 John Lindroth  
  Tämä upea kuva kertoo meille tosiasian kuinka kauan me höyryharrastajat tulemme tykkäämään näistä fantastisen upeista vetureista! Vastaus siihen on selkeä ja tulee kauniista laulusta!
"Thats How Long" The Chi-Lites 1974 Brunswick Records säv. Powell/Boyd.
kuva 09.09. 00:49 John Lindroth  
  Upea talvinen kuva!
kuva 08.09. 23:45 Esa J. Rintamäki  
  Olet oikeassa, herra Juha.
kuva 08.09. 22:55 Juho Rintala  
  Hyvin sommiteltu kuva!
kuva 08.09. 22:55 Juho Rintala  
  Hieno kuvauspaikka. Pitää joskus käydä Imatralla kuvaamassa Move90 veturia.
kuva 08.09. 22:06 Rainer Silfverberg  
  SJ, SJ Gamle vän..."
kuva 08.09. 21:36 Sami Puranen  
  Et ole ainut kuka on asiaa ihmetellyt.
kuva 08.09. 21:06 Tor Lillqvist  
  Onkohan SJ laittanut junaan omankin vaunun Trafikverketin vaunujen lisäksi, kun yksi vaunu on SJ:n mustassa värityksessä?

Perjantaina matkustin yöjunalla Bjørnfjell–Tukholma, mutta en saanut paikkaa Narvikista tulevaan makuuvaunuun, piti istua päivävaunussa Bodeniin asti ja siellä vaihtaa Luulajasta tulleeseen makuuvaunuun.

Lisäksi junassa ei ollut mitään tarjoilua (vaikka piti olla bistro) ja minulla oli nälkä... Vasta Bodenissa sitten pääsin ravintolavaunuun, joka sekin tulee Luulajasta. SJ:n ravintolavaunut menee kiinni jo klo 23, mikä on aika hassua, varsinkin jos vertaa VR:n yöunien ravintolavaunuihin. Mutta ymmärtäähän sen kun siellä oli vain yksi ja sama henkilö töissä, pitää hänen saada nukuttuakin välillä.
kuva 08.09. 20:52 Vertti Kontinen  
  Talvisin mökkeihin mennään usein moottorikelkalla. Talvella siellä käydessäni muutaman mökin pihassa oli sellaiset ja kelkan jälkiä oli maastossa vaikka kuinka
kuva 08.09. 20:30 Tor Lillqvist  
  Näitkö yhtään miten ihmiset kulkevat noihin mökkeihinsä? Kävelemällä tai maastopyörillä, vaiko mönkijöillä? (Mutten kyllä nähnyt monenkaan mökin kohdalla mitään paikkaa mihin mönkijän olisi saanut pysäköityä, jos edes käännettyä.)
kuva 08.09. 20:27 Tor Lillqvist  
  SJ käyttää nykyään kahta veturia näissä lyhyissäkin päiväjunissa (Narvik–Luleå) ilmeisesti jotta suunnanvaihto Kiirunassa sujuisi nopeammin. Kai heillä on niitä riittävästi.
Kuvasarja:
Malmiradan reissu 2025
 
08.09. 20:23 Tor Lillqvist  
  Olin viime viikolla itsekin noilla seuduilla! Radalle tistai-iltana tippunut iso kivenlohkare esti junaliikenteen, ja minun piti mennä Narvik–Riksgränsen junaa korvaavalla bussila. Ja se vyörymä mikä sen kiven oli radalle viskannut sulki myös Rallarveien-reitin Søsterbekkin ja Katteratin välillä. Mutta mahtavat maisemat oli muutenkin vaikkei koko matkaa Katteratiin päässytkään kävelemään. https://www.nrk.no/nordland/steinblokk-raste-ut-_-ofotbanen-stengt-inntil-videre-1.17553100

Nopeasti saivat kuitenkin radan kuntoon, torstai-iltana alkoi junat taas kulkemaan. Minulla oli teltta just radan vieressä;)
kuva 08.09. 19:12 Petri Nummijoki  
  Eli kysymyksessä varmaankin museoliikenteen aikainen säilytys eikä sellainen, että Loviisassa olisi höyryvetureiden aktiivikäytön aikana pidetty varalla leveäraiteista höyryveturia? Ainakin oma käsitykseni on, että Loviisan radan liikenne oli lähes kokonaan moottorikalustolla (Dm7, Vv15, Vv13) hoidettua jo leveäraiteisen liikenteen alkuajoista lähtien.
kuva 08.09. 18:08 Ilkka Hovi  
  Sieltä tieto tupsahtikin. Kiitos.
kuva 08.09. 17:36 Harri Junttila  
  https://vaunut.org/kuva/60444?s=1
Tuossa kuvassa näkyy nopeusrajoitus kyltit mitä oli Kontiomäen suunnasta tullessa.