24.11.2001 / Kerava, Kerava asema

24.11.2001 

Kaaviosta käy ilmi Keravan ratapihan muutostöiden aiottu lopputilanne: Raiteet 1-4 on järjestetty uudestaan 4-raiteisen pääradan tarpeiden mukaan: raiteilla 1 ja 4 pitemmän matkan junat pysähtyvät asemalla, ja raiteet 2 ja 3 ovat läpiajoa varten. Raiteet 5 ja 6 on varattu vasemmalta etelästä tuleville K-junille, joiden pääteasema Kerava on. Enää K-junien ei tarvitse vetäytyä ratapihalle lähtövuoroaan odottamaan, vaan ne lähtevät siltä raiteelta, jolle ovat saapuneetkin.
(Raiteiden 5 ja 6 pohjoispään sovitetusta raideristeyksestä kaavioon on merkitty vain toinen vaihdekuja. Risteyksen todellisuus näkyy kuvassa http://vaunut.org/kuva/59758).

Oikean reunan sininen kävelytie taitaa olla tavaramakasiinin taakse ja kentän reunaan ennen remonttia johtaneiden pistoraiteiden pohja?

Mutta missäs Porvoon radalta raiteelle 5 tai 6 tulevan museojunan veturi nyt kiertää junansa ympäri, kun eteläpäässä ei näytä olevan raiteenvaihtomahdollisuutta?

VR-Rata tiedotti kiitettävästi Keravan ratapihan muutostöiden tilanteesta ja kulkuteistä loppuvuonna 2001 tällä asemarakennuksen pohjoispäädyn tuntumassa olleella suurella taululla. Siinä keltaisella on merkitty kokonaan uudet kulkuyhteydet ja parkkipaikat. Aseman pohjoispäähän avattiin uusi ajorata-alikulku (Pumpputehtaanpolku), josta pääsee myös laitureille, ja eteläpäähän uusi kevyenliikenteen väylä 1-raiteen viereen. - Sikäli taulu saattoi olla hankala tulkita, että karttapohjoinen on siinä oikealla, joka suunta luonnossa osoitti itään.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Kerava asema (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Kerava
Kuvaaja: Kurt Ristniemi
Kuvasarja: Kerava ennen Suurta Mullistusta
Lisätty: 21.11.2009 15:40
Muu tunniste
Sekalaiset: Kartta, Työmaa

Kommentit

21.11.2009 16:15 Jyrki Längman: Kelpaako vuoden 1993 ratapihakaavio http://img226.imagevenue.com/img.php?ima​ge=12690_P4040rata_Kerava_122_483lo.jpg
ja sitten ihan kiusallakin vielä vuosi 1923 http://vaunut.org/kuva/42624?s=1
21.11.2009 16:38 Kurt Ristniemi: Kiitos Jyrki kaavioista! Molemmat kelpaavat vallan mainiosti. (Tosin karttamainen kaavio olisi maallikolle helpompi kuin tällainen 'looginen' kaavio.) - Onko kätköissäsi kenties myös Savion aseman kaavioita menneiltä ajoilta. Minä kun sattuneesta syystä tunnen suurta rakkautta Savion aseman kunniakasta, jo mennyttä, historiaa kohtaan.
21.11.2009 16:55 Jyrki Längman: http://vaunut.org/kuva/42733?s=1
21.11.2009 18:13 Tuukka Ryyppö: Erittäin hyvää tiedotusta VR-Radalta ollut! Lisää tällaista. Ylipäätään karttoja käytetään tiedotustauluissa aivan liian vähän.
21.11.2009 20:15 Pasi Ohtonen: Ei sulta Jyrki löytyisi Mikkelistä ratapihakaaviota?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!