Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 21.01. 14:13 Antti Ojala  
  Aika Tympeää Kalustokeskustelua(tm). Yrityksen täytyy voida muuttaa suunnitelmia, jos olosuhteet ympärillä muuttuvat. Ostohetkellä oli perusteltua ajatella, että tähän maahan saataisiin muodostettua edellytykset aidolle henkilöjunaliikenteen kilpailulle. VR:n lobbaajat ovat onnistuneet jälleen selittämään asiat päättäjille sekä kunnissa että maan hallituksessa niin, että tulevat niinsanotut kilpailutukset on nyt räätälöity vain VR:lle sopiviksi. En aio yllättyä, jos kilpailutuksiin saadaan vain yhden firman tarjouksia.
kuva 09.01. 16:53 Antti Ojala  
  Erkki-herra on tietenkin oikeassa, organisaatiokaaviot eivät synnytä keksintöjä, vaan luovat ja taitavat ihmiset niiden sisällä. Byrokratiaa tarvitaan ehkä, asioiden viimeistelemiseksi kaupallisesti valmiiseen kuntoon. Sanotaan, että Edison ei ollut kummoinenkaan keksijä, mutta hän osasi ostaa nimiinsä ja kaupallistaa lupaavia muiden keksimiä asioita.
kuva 09.01. 10:03 Antti Ojala  
  Käsittääkseni suurin ansio puhelinjohtoviidakoiden poistumisesta kuuluu Televan DX200-puhelinkeskukselle. Tavallaan onnekkaasti, puhelinverkon kehittäminen oli jäänyt muun jälleenrakennustyön vuoksi ajastaan jälkeen. Sentraalisantrat yhdistelivät puheluita manuaalisesti viimeisissä keskuksissa vielä 70-luvun lopulle asti. Niinpä puhelinverkko saatettiin digitalisoida yhdellä loikalla. Sinänsä äänen digitoimisessa ja multipleksaamisessa ei ollut enää mitään uutta, ensimmäinen PCM-puhelinlinja otettiin käyttöön jo ennen toista maailmansotaa. DX200 on edelleen jatkuvan kehitystyön alainen laite ja sitä voi sanoa Nokia Networksin taloudelliseksi syömähampaaksi.
kuva 28.12.2025 17:54 Antti Ojala  
  Suorituskyky on suhteellinen ilmiö. 80-luvun lopussa tälläkin Saappaalla pysyi oikein hyvin liikenteen rytmissä ja ohikin pääsi, kunhan autoa komensi määrätietoisesti. 90-luvun lopulle tultaessa ensiajokkini, laina-auto MB 200D oli jäänyt niin paljon ajastaan, että sillä oppi korkeintaan sonnivauhdin merkityksen. Nyt missä tahansa uudessa sähköneppiksessä on yli 200 kW ajomoottorit ja kiihtyvyys on aivan eri luokkaa, akkujen lisäpainosta huolimatta.
kuva 27.12.2025 01:19 Antti Ojala  
  Arvelin sillä, että muistini mukaan 900i oli Bosch-tekniikalla ruokittu. Syöpyminen koskee lähinnä sitä kumitavaraa, joka on muutenkin kuraa ja pilalla. Alkoholi on väkevä liuotin, sillä lähtee koneesta kaikki karstakin. Mutta kaasuttajassa brenkku ei tosiaan kaasutu, siitä saa vain tankinpesuhommia.
kuva 26.12.2025 22:31 Antti Ojala  
  Olikos A-P:n EEC varustettu mekaanisella Bosch-ruiskutuksella? Jos, niin tämä saattaa toimia brenkulla, eli E85-polttoaineella ilman muutoksia. Koukku on siinä, että mekaanisessa ruiskutuksessa ei ole mitään takaisinkytkentää, mikä häiriintyisi polttoaineen muutoksesta. Tietokoneohjatut ruiskutukset vaativat aina vähintään suuttimien vaihdon. Viime kesänä ECJ ei kuluttanut enää yhtään bensiiniä, kun havaitsin että Bosch K-Jetronicille maistuu hyvin viinakin. Talvisin on tosin käytettävä bensaa, tai sopivaa seosta, jotta moottorin saa kohtuudella käyntiin. Ei sillä että taloudellisuus niin paranisi, mutta onhan polttoaine sentään kotimaista, kierrätettyä tuotetta!
kuva 27.11.2025 14:21 Antti Ojala  
  Polamosaattorisuodin. Ilmeisimmin tämä enteilee uutta matkailutuotetta Jokkisbaanalla: M u r h a m y s t e e r i stokessa.
kuva 18.11.2025 10:36 Antti Ojala  
  Moottorinvaurion tapauksessa koko kasetin vaihto onkin nopein ratkaisu, jos vaihtokasetti, välineet ja tekijät löytyy valmiiksi. Sikäli kun tietoni yleensä pitää paikkaansa, kyseessä olisi katkennut venttiili, josta seuraa yleensä reikä mäntään, jälkiä kanteen ja matka turbokorjaamolle. Jos hyvin käy, selvitään kansiremontilla, jos huonosti, tarvitaan monen pajan apua ja moottorin täydellinen kunnostus. Siihen ei ihan viisi päivää riitä!
kuva 18.11.2025 09:38 Antti Ojala  
  Hevosmiesten tietotoimistosta tietysti! Lähde ei halunnut nimeään esille, mutta on hyvin informoitu yhtiön asioista.
kuva 17.11.2025 18:52 Antti Ojala  
  Mukavaa työnkuvausta on. Sopii tulla mainituksi tässä yhteydessä, että 2811 on tiettävästi saanut yhtiön toisesta veturista vaihtomoottorin peräti alle viidessä vuorokaudessa. Verrattuna mihin hyvänsä yhtiöön, tämä on kunnioitusta herättävää konepajatyöskentelyä piskuiselta ArcticRaililta!
kuva 09.11.2025 23:02 Antti Ojala  
  Herra Erkki: Selitys on proosallisempi, olet osoittanut linkillä paikallistiedostoa omalta levyltäsi. Eipä silti, hakusanaviittaus esimerkiksi Wikipediaan, voi olla toimivampi kuin pitkä, erikoismerkkejä sisältävä linkki, joka voi mennä helposti rikki. - Myös kirjallisuusviittaus kodeista yleisimmin löytyviin kirjoihin on hyvä ja suositeltava tapa.
kuva 03.11.2025 22:49 Antti Ojala  
  Sattumakuva. - Mielestäni hienointa olisi, ettei täällä tungettaisi mitään kalustokalustokalustoa kuviin, vaan esiteltäisiin esimerkiksi joukkoliikenteen matkustajia ja ammattilaisten työskentelyä. Sillä, ilman kyytiä tarvitsevia asiakkaita ja palvelua tuottavaa ammattihenkilöstöä, kaluston merkitys on m i t ä t ö n .
kuva 01.11.2025 11:06 Antti Ojala  
  Yorkin ja edelleen sen uudemman kaimakaupungin, nimeämiseen liittyy skandinaavinen yhteys. Roomalaiset perustivat Yorkin v. 71 nimellä Eboracum. Pohjanmiesten valloittaessa kaupungin, he nimesivät sen Jórvíkiksi. York on siis Jórvíkin typistymä.
kuva 21.10.2025 22:07 Antti Ojala  
  - Hieno kuva, muuten.
kuva 30.09.2025 22:18 Antti Ojala  
  Esa on jäljillä. Käytetty pislaaki ja vanha lasi menevät täällä kokonaisuudessaan vanhojen rakennusten uusiin oviin ja ikkunoihin. Joskus myös korjattavaksi tuleva tavara saa täydennystä purkuosista. Porin Varaosapankin päättyminen oli iso menetys koko maan korjausrakentamisalalle. Ilmeisesti se ei tosiaan sopinut Porin kaupunkin imagoon, eli ei ollut tärkeimpien henkilöiden mieleen. Tai toisin päin, sijainti oli Varaosapankille väärä. Ehkä Raumalla tai Turussa voisi olla toiminnalle enemmän ymmärrystä kaupunginviskaalien parissa.
kuva 29.09.2025 22:10 Antti Ojala  
  Lisään vielä, että olen purkutyömailla materiaalia pelastaessa törmännyt myös sellaisiin ammattipurkajiin, jotka aidosti ymmärtävät kierrätyksen tulonlähteenä. Läheskään kaikkea ei voi ottaa talteen, ei varsinkaan suurista rakennuksista. Ammattitaitoinen purku-urakoitsija ei ole pelkkä hajottaja, vaan myös ammattimainen tavarantuntija, joka tietää mitä saa myytyä eteenpäin ja mitä ei.
kuva 29.09.2025 21:58 Antti Ojala  
  Esa-herra, kyllä tässä olisi ollut koko rakennuskin sievoisen summan arvoinen, pienehköille rautatierakennuksille on ottajia. Toki ostajan löytäminen voi hetken kestää, mutta osiksi purkamisen vaiva ei mene hukkaan, vaikka myyjä joutuisi tekemään työn. En näe tästä enkä purkuvaiheen kuvista sellaisia vikoja, että purkaminen olisi rakennuksen syytä. Ymmärtämättömyys, laiskuus ja kiire rakentaa uutta, tai jokin niiden yhdistelmä, ovat syynä tällaiseen t y h m y y t e e n .
kuva 28.09.2025 16:34 Antti Ojala  
  Hyvältä näyttää meno ja puhtaalta myös. Vaikka onkin pahinta mahdollista ilmansaastuttajaa pesässä. Ehkä hiililaaduissa on eroja.
kuva 20.09.2025 19:41 Antti Ojala  
  Minusta tuo näyttää ihan tukevalta, 15 sentin Lecaharkkoaidalta.
kuva 19.09.2025 17:11 Antti Ojala  
  Harvemmin filmille päässyttä työnkuvausta. Lastauksessa kerralla ainakin 15 sorarekeä ja parisenkymmentä lapiomiestä. Tien päällä ja kuorman purussa oltava yhtäaikaisesti moninkertainen määrä kuljetuksia. Nykyhetkestä on vähän vaikeaa hahmottaa, millaisen määrän erilaista työtä 1900-luvun taitteen suuret infratyömaat aiheuttivat. Pelkässä soranajossa ei ole ollut mikään poikkeus, että rakennus on työllistänyt sata hevosta kuljettajineen. Lisäksi hevoset on ruokittu, mikä on aiheuttanut omat kuljetuksensa. Osa hevosista on tarvinnut lepoajalle pilttuun työmaan puolesta, mikä on työllistänyt kourallisen tallimiehiä. Ajokalusepät ovat kunnostaneet rekiä ja rattaita kaiken aikaa. Koko joukkio ruumiillisen työn tekijöitä on todennäköisesti majoittunut ja ruokittu lähialueen taloihin tai parakeihin. Pomoporukat, lääkäri apuhoitajineen ja yksi pappi päälle, niin työmaan muonavahvuus on kokonaisuudessaan selvillä.
kuva 18.09.2025 17:07 Antti Ojala  
  Hyvä huomio, 7o-luvulla työturvallisuus tarkoitti lähinnä, että työkone ei vie sormia tai henkeä. Hengityssuojaimista tai suojalaseista ei puhuttu vielä mitään. Työturvallisuus on alunpitäen ollut työväenliikkeen ajama asia. Työnantajapuolella on kestänyt aikansa huomata, että työturvallisuus on kaikkien yhteinen etu.
kuva 18.09.2025 00:11 Antti Ojala  
  Kaikesta päätellen metallintyöstökoneiden valmistus on edelleen äärimmäisen vaikeaa artesaanityötä. Yhtiöiden nimet ovat vakiintuneita: Hegenscheidt. Takamaz Machinery. Beaver Miller. Pikavoittoja ei ole saatavilla. Rekrytoinnista harjaantuneeksi työkalunvalmistajaksi kuluu aikaa neljännesvuosisata - ehkä, jos oppilas osoittaa sitoutumista ammattiinsa. Eikä kukaan ole "self made man": jokainen polvi metallimiehiä ja -naisia nojaa isiensä osaamiseen, aina niihin polviin asti, jotka päättivät kivikauden, keksiessään miten käsitellä p r o n s s i a.
kuva 10.08.2025 12:41 Antti Ojala  
  Salmen takana näkyvä, kannaksen päässä sijaitseva mäki ja sitä kiertävän ratalinjan kaarre sekä erityisesti lossijärjestely tekivät vaikeaksi sijoittaa yksityiskohdat kartalle. Kuvakulma on mielenkiintoinen. Oikea reuna rajautuu juuri siten, että siellä oleva niemi jää kuvasta pois. Kaarre vasemmalle näyttää jyrkältä, vaikka kartalla sitä tuskin huomaa. Kuva on otettu kaupungin puolelta, luultavasti piipun tai pylvään päästä. - Herra Frans Evert teki pitkän uran valokuvaajana ja palveli myös sodan aikana kuvaajana, jostain syystä ei kuitenkaan tiedoituskomppanian alaisuudessa.
kuva 10.08.2025 11:55 Antti Ojala  
  Paavo Sihvonen on ottanut paikalta ilmakuvan ennen vuotta 1936, joka todistaa paikan Punkasalmeksi: https://www.finna.fi/Record/lusto.knp-155199?sid=5108230321 .
kuva 09.08.2025 16:53 Antti Ojala  
  Hyvä arvoituskuva on. Mielestäni maantiede ei sovi Punkasalmeen, vaikka lossi on sielä rautatietä peesannutkin. Salmesta kulkee laivaväylä, jonka kääntösilta sijaitsee lähempänä vastarantaa. Korkeuskäyriä pitäisi löytyä kartalta, samoin korkealla sijaitseva kuvauspaikka. Muussa tapauksessa valokuvaaja olisi tarvinnut k u h n u r i k a m e r a a .
kuva 29.07.2025 17:35 Antti Ojala  
  Hannulla voi olla tuoreempaa tietoa, mutta oman käsitykseni mukaan ruotsalaisilla voisi olla tällaiseen hyvinkin varoja, mutta yleistä siisteyttä ja esimerkiksi rakennuksia pihoineen pidetään tärkeämpänä, kuin kaluston kuntoa. Lennakattenilla esimerkiksi asemamiljööt ja ratainfra ovat erinomaisessa kunnossa, mutta kaluston ylläpito on vaihtelevaa. Veturit toki pidetään kunnossa. Ylipäätään varojen ja talkootyön käyttö ovat voimakkaasti priorisoitu niin, että se mikä näkyy yleisölle selvimmin, on tärkeintä. Tämä on mahdollista voimakkaan yhteishengen ansiosta, asioista pystytään päättämään yhdessä ja noudattamaan suunnitelmia.
kuva 29.07.2025 17:24 Antti Ojala  
  Trehörningen, vilket betyder Kolmisoppi på savolax. Näissä maisemissa ULJ on helpottanut aiemmin helteisen kansankodin tukaluutta erityisellä uimajuna-vuorolla. Nyt en enää löytänyt tietoja uimajunista, mutta toki uimaan pääsee: Marielundissa jopa naturistit.
kuva 28.07.2025 13:41 Antti Ojala  
  Herra Jorma, mietin aivan samaa. Mielestäni tämän pitäisi olla kaupunkilaisjärkeen käyvä syy peruuttaa koko vuoro. Vatsavaivaiselle pitkä matka ja suljettu vessa aiheuttaa epäinhimillisen tilanteen.
kuva 28.07.2025 13:22 Antti Ojala  
  Herra Jpl:n vanhaan kommenttiin: Kyllä mahdollinen juttu vanhentunut on. Nuoriso tässä kuvassa on nyt jo Entistä, tilastollisen todennäköisyyden mukaan suurin osa jo emoihmisiä ja, parilla jo sen ikäisiä herranlahjoja, että heidän toilailuistaan saa kantaa huolta syvän syrjällään. On mitä luonnollisin asia, että Aku Ankan tilaus vaihtuu Suosikkiin ja miesten huomiota on saatava, vaikkei olisikaan ymmärrystä siitä, onko se hyvä vai huono juttu. - Oivaltavan kameratyöskentelyn ansiosta, on Tikanpoika luonut tähän klassikkokuvaan kiinnostavan l a t a u k s e n .
kuva 25.07.2025 19:20 Antti Ojala  
  Visuaalinen ilme on tosiaan tärkeä osa yritysilmettä, mutta "se ei ole vielä kovin paljon". Olen antanut itselleni kertoa, että veturin tekniikka on käyty läpi parhaalla asiantuntemuksella, mitä maasta löytyy. Toivon vilpittömästi, että myös yhtiön kaupallinen puoli hoidetaan samaa perusteellisuutta noudattaen. Kivasta kalustosta ei ole paljoa iloa, jos se seisoo kovin paljon pihan koristeena. Työntekoon nämä kamppeet on alun perin tarkoitettu.
kuva 24.07.2025 15:50 Antti Ojala  
  Minusta tässä kuvassa on hienointa juuri se, ettei siinä näy k a l u s t o a .
kuva 22.07.2025 20:26 Antti Ojala  
  Jos ajattelemme veronmaksajina nokkaamme pidemmälle, niin kunnossapitourakoitsijoille kannattaakin maksaa sen verran, että he pystyvät kehittämään liiketoimintaansa. Muuten käy käy niinkuin Kelataksien uudistuksessa. Monin paikoin sairaalakyytiä ei tule, koska yrittäjät eivät ota Kelan heikosti taksoitettuja sopimuksia. - Kalustoyksiköitä ei hankita pihankoristeiksi siksi, että niillä on kiva kehuskella rautatieharrastajille. Yrittäjä ostaa työkoneen vain, jos se on kannattava tuotannontekijä ja, se pysyy mahdollisimman paljon työmailla, poissa pihaa koristamasta. Urakoiden kilpailutukset pitävät kyllä huolen siitä, ettei kermankuorinnan vaaraa ole. Toisin on ostojunaliikenteessä, sielä VR-Yhtymä saa kuoria kermaa kenenkään häiritsemättä.
kuva 22.07.2025 12:45 Antti Ojala  
  Kuten sanottu, omistajan olisi hyvä ymmärtää, mitä museorautatien omistaminen merkitsee. Isännälle kuuluu töistä aina isännän osuus. Niin kauan kun ne ovat hoitamatta, museota on kovin vaikeaa kehittää. Tilanne on nyt se, että Äänekosken kaupungilla on isompia ongelmia ratkottavanaan. Kaupunginjohtaja on kohdellut väkeään huonosti ja edessä taitaa olla hankala pakkovaihdos.
kuva 22.07.2025 11:31 Antti Ojala  
  Herra John hyvä. Talkootyön näkökulmasta ei ole paljoakaan väliä, järjestetäänkö toiminta yhtiö- vai yhdistysmuotoiseksi. Yhtiö voi olla myös voittoa tavoittelematon. Kermankuorintaa ei tarvitse pelätä, kun kaikki tulot uppoavat varmuudella kuluihin. - Museorautatien järjestämisessä yhtiömuotoiseksi on se järki, että yhtiökokoukseen pääsee vain hankkimalla osakkeita. Osakkeiden hankkiminen taas edellyttää vakavaa sitoutumista. Tämän vuoksi myös Jokioisten museorautatie on järjestäytynyt siten, että omaisuus on yhtiön hallinnassa, ja talkootoiminnasta vastaa yhdistys. - Yhtiössä on paljon hyvää. Esimerkiksi, sen hallitusta ei voi vaihtaa hankkimalla yhtiökokoukseen puhelinkampanjalla massoittain uskollisia äänestäjiä. Yhtiön asioista päättää yhtiökokous, ja kullakin omistajalla on äänivaltaa osakepinkan paksuuden verran. Juuri päätöksenteon selkeyden vuoksi, museorautatien toiminta on paremmin turvattu yhtiönä kuin yhdistyksenä, kuten JMR:n esimerkki todistaa. Lisäksi, yhtiötä koskee työturvallisuuslaki, yhdistystä ei. Käytännössä, yhdistyksessä saa aiheuttaa vaaraa ja kiusata ilman rangaistuksen uhkaa. Museorautatieyhtiössä sikailemalla, paikalle saa p o l i i s i t .
kuva 22.07.2025 10:56 Antti Ojala  
  Arvokas huomio herra Petriltä. 60.000 liikevaihdosta pystyy nostamaan palkkaa tasan yksi henkilö, jos kuluina on Hiace ja työkalut auton perässä. Museorautatien kuluilla yhtiöstä ei todennäköisesti nosteta palkkaa milloinkaan. Se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että toimitusjohtajalla on oltava laittaa riittävästi aikaa yhtiön kehittämiseen, ainakin niin, että organisoi ympärilleen riittävän joukon vapaaehtoisia.
kuva 22.07.2025 10:40 Antti Ojala  
  Herra Jorma: Kannattavaa se on niinkuin rautatieala yleensä. Ei kermankuorintaa, vaan kannattavaa liiketoimintaa. Sehän on vain hyvä, että myös kotimaisilla, jopa pienillä ja paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus investoida uusiin koneisiin. - Se mikä kunnossapitopuolella eroaa muusta rautatiealasta, on toimivat, kilpaillut markkinat. Terveessä markkinassa joukkoon mahtuu suuria kansainvälisiä ja pieniä kotimaisia yhtiöitä, eikä siinä ole mitään mystistä.
kuva 21.07.2025 01:29 Antti Ojala  
  Tietoni näyttävät vanhentuneen käsiin. On erittäin tärkeää, että toimitusjohtajalla on aikaa paneutua työhönsä, vaikka siitä ei ehkä alkuun palkkaa saisikaan. Toivottavasti myös yhtiön omistaja on selvittänyt itselleen, mitä se haluaa K-m Oy:ltä ja, mitä vastuita museorautatieyhtiön pyörittäminen tuo kaupungille omistajana. Toivon vilpittömästi Keitele-museon tilanteen selkeytymistä ja suosittelen edelleen yhteistyötä muiden museojunatoimijoiden kanssa. Esimerkiksi Toijalan veturimuseo on saanut juniaan liikkeelle varsin luovasti siten, että se lainaa kalustoaan operaattorille, jolla on turvallisuustodistus valmiina.
kuva 20.07.2025 18:12 Antti Ojala  
  Jollei viimeaikoina ole tapahtunut muutoksia, tämä on Keitele-museolla. Veturi voi olla ajokuntoinenkin, mutta Keitele-museolla ei ole turvallisuustodistusta. Keitele-museon omistajalla, Äänekosken kaupungilla, näyttää olevan syvä johtajuuskriisi. Lisäksi K-m Oy:n toimitusjohtajalla on tunnetusti lukuisia kuntayhtiöitä hoidettavanaan, joten museo taitaa olla muuttumassa pysyvästi staattiseksi näyttelyksi. - Mielestäni museotoimijoiden olisi harkittava yhteystyön tiivistämistä tai fuusioitumista ainakin liikenteenhoidon osalta. Ei ole paljoakaan järkeä siinä, että jokainen kuppikunta pitää omaa hallintoa ja turvallisuustodistuksia yllä. Sehän ei ole varsinaisesti tuottavaa toimintaa.
kuva 20.07.2025 18:01 Antti Ojala  
  Mainiota kameratyöskentelyä. Pidän erityisesti sommittelusta ja siitä, ettei kuvassa ole k a l u s t o a .
kuva 17.07.2025 10:41 Antti Ojala  
  Lätän sisustamisessa onkin iloiteltu oikein perusteellisesti. Yksi tällainen täysin siekailematta asiakkaiden houkutteluun tehty salonkilättä pöytiintarjoilulla voisi olla oikein toimiva konsepti myös museojunaliikenteeseen. Sillä maksaisi monta tärkeää hankintaa, vaikkei se harrastajille mahdollisesti kelpaisikaan.
kuva 13.07.2025 18:01 Antti Ojala  
  Tenderöinti, l. kilpailutus.
kuva 13.07.2025 11:09 Antti Ojala  
  Hieno tilannekuva Suomen joukkoliikennemarkkinan rappiosta. Myytyään jollekulle hieman romutavaraa, voi Yhtymä kirjoitella hienoja lehdistötiedotteisiinsa kilpailun mahdollistamisesta, samaan aikaan kun se pyrkii kulissien takana estämään kilpailun niinkuin ennenkin. Esimerkiksi Raumalle ei tule henkilöliikenteen tenderöintiä, koska VR:n edunvalvojat ovat saaneet liikenneministerin ymmärtämään miten edullista olisi, jos LVM rahoittaisi Rauman junaliikenteen 2,5 miljoonan laajennoksella VR:n vanhoihin sopimuksiin. - Näin sai taas kermankuorinta jatkoaikansa.
kuva 11.07.2025 01:40 Antti Ojala  
  Tuko, Kerava.
kuva 21.06.2025 22:37 Antti Ojala  
  Katot ovat uppoharvoin hyötykäytössä missään päin rakennettua ympäristöämme. - Siitä se ajatus sitten lähti: Tampere-talon katolla on nyt kaksi mehiläispesää, kirjoittaa Yle. https://yle.fi/a/3-10213142
kuva 15.06.2025 12:36 Antti Ojala  
  Älkää suotta morkatko liikaa itäautoja. Läntiset autonvalmistajat suoltavat edelleen vanhojen tilalle uutta huonompaa. Minulla on monia vaiheikkaita muistoja Peugeot 607-autosta mittarina. Jouduin toimittamaan kumijalan virkaani tällaisella työkalulla vuoden päivät, eikä meillä kulunut viikkoa ilman vikaa. Johtosarja oli autoon sopimaton, poimittu edellisen naamankorotuksen, muutaman sentin lyhyemmästä mallista. Varsin tavanomaisesti työviikko päättyi siihen, että auto vietiin käryävänä autosähköinsinöörin vastaanotolle. Ilman taitavaa korjaushenkilöä, Pösöö olisi luullakseni palanut kymmenesti Porooksi. Myöhemmin kys. liikkeen myyntimatruuna myönsikin, että kyllä nämä ovat ihan kelvollisia yksityiskäyttöön, mutta ammattikäyttöön hän ei enää aio edustustaan suositella.
kuva 04.06.2025 11:38 Antti Ojala  
  Mitt.vaunun hankinta osoittaa PMR:ltä eritt. hyvää businesnenää. Järkevästi hoidettuna liiketoimintahaarana, tällä rahoitetaan ajan oloon vaikka mitä hyödyllistä. - Ajatella, mitä rautatieharrastuksessa voidaankaan saada aikaiseksi, vain jättämällä holtiton keräily vähemmälle.
kuva 27.05.2025 11:53 Antti Ojala  
  Yhdyn kehujiin, eritt. hieno kuva. Rautahepo on piiskattu täyteen lähtövalmiuteen ja ylikin. Mikä kuvassa aiheuttaa aivosolmua, on kuva-ala veturin edessä. Toisaalta se voi olla ylivalottunut höyrypilvi tai nauttinut r e t u s s i a. - Onko herra Erkin tietokone konstitolkun l. tekoälyn mädättämä? Minulla on kohteliaiden poliisisetien huolellisesti tarkastama Windows 7-tietokone. Hakivat ja palauttivat laitteen oikein poliisiautokyydillä.
kuva 23.04.2025 16:43 Antti Ojala  
  Jimi: En tarkoittanut oikeastaan sijaintia, vaan kulmaa jokeen nähden. Sillan rakenne ei muutu vielä miksikään muutaman asteen kohtauskulmasta. Mutta pelkkää jossitteluahan tämä on perehtymättä arkistolähteisiin. (Muok. poistettu omaa toistoa)
kuva 22.04.2025 23:34 Antti Ojala  
  Juhanan vanhaan kysymykseen: Vanha ratalinja on lähinnä saappain kuljettavassa kunnossa, pl. Risten vanhan aseman seutu, jota on voimakkaasti muokattu uuteen uskoon kaivinkonein. Vanhan kunnalliskodin kohdalla korkea penger on peräti komea ja sisältää hienosti paikalleen unohtuneen tasoristeyksen, joka kuvastaa 1800-l lopun liikenneturvallisuuskäsitystä. Viljavarastolta länteen linja on kevyen liikenteen käytössä. - Pahakosken silta on asemoitu aikanaan kiintoisasti. Alkuperäinen ratalinja kiertelee mutkitellen kallioita kummallakin puolella siltaa niin, että sillan suuntaus vaikuttaa siihen nähden järjettömältä. Lieneekö lopullista linjausta hahmoteltu jo radan rakennusvaiheessa?
kuva 21.04.2025 00:54 Antti Ojala  
  Näin on, Heikki-herra. Huvittavaa kyllä, v. 1975 lisähintaan oli saatavilla 164 TE, joka sisälsi polttoaineensuihkutuksen, nahkaverhoilun, ilmastoinnin ja sähköisen ylivaihteen. Kaikki siis vanhoja optioita, nyt lisähintaan valmiiksi paketoituna. Jalkatilaa ei edelleenkään lisää. Vuotta myöhemmin meininki oli toinen, 264 TE oli akseliväliltään 73 cm pidempi, kuin 164 TE.
kuva 19.04.2025 00:35 Antti Ojala  
  164 on kuusi senttiä pidempi, akselivälin ollessa 10 senttiä pidempi kuin 144-mallissa. Kompensaatio tarvittiin peräti 75 kg painavamman moottorin vuoksi.