Kommenttihaku
Kaikki kommentit / Hakutulokset
|
22.02.2013 14:24 | Heikki Jalonen | ||
| Rikkidioksidi kuljetetaan tietenkin nesteytettynä paineenalaisena, siksi painesäiliö (SO2 höyrynpaine +21°C on 3,44 bar, 10 bar saavutetaan noin +60°C, nesteenä tiheys noin 1460 kg/m3). Vaativa vaunu vaaralliselle ja vaativalle kuljetettavalle aineelle. | ||||
|
22.02.2013 14:12 | Heikki Jalonen | ||
| Eivät ne vanhat niittaajat kuuroja olleet, muut ihmiset vain puhuivat liian hiljaisella äänellä. Ja joka tapauksessa, vanhoja ammattimiehiä kun olivat, niin he kumminkin olivat jo kuulleet kaikki mahdolliset jutut jo ennestään. Yleensä vasteen pitäjäksi, sisäpuolelle siis, pantiin se apupoika. Sillä oli vielä kuuloa jäljellä kulutettavaksi. Tänään jos pitäisi säiliö tehdä tuolla tekniikalla niin tekemättä jäisi. Paitsi ehkä Intiassa. | ||||
|
15.02.2013 15:08 | Heikki Jalonen | ||
| Niin, tuossa VW-teollisuusmoottorissahan oli kokonaista 25 hevosvoimaa (tai DIN 22 PS, tyyppi 122) puristettu irti 1200 cm3 iskutilavuudesta. Teollisuusmoottorissa teho ilmoitetaan yleensä, ja niin tässäkin tapauksessa, jatkuvana tehona. Eli, kopeloimaton moottori kestää pitkäaikaista kuormitusta myös täysteholla. Tuossa volskun moottorissahan käytännössä öljyn riittävyys (öljytilavuus vain noin 2,5 litraa) saneli pisimmän yhtäjaksoisen käyntiajan. Olikos niin, että tuossa More:ssa ei muuten ollut oikein minkäänlaista varsinaista jousitusta? PorHan vastaavassa More:ssa taitaa muuten nykyisin olla 1600cm3 henkilökuplan moottori. Sillä ajaneet voinevat kommentoida suorituskykyä. Ja tärinöitä. |
||||
|
13.02.2013 16:18 | Heikki Jalonen | ||
| DB esittelykyltissä mainittiin alkuperäisen Saxonian suurimmaksi nopeudeksi 50 km/h. Replika on saatu puolestaan kulkemaan peräti noin 70 km/h. Kyllä siinä nopeudessa sääsuoja alkaisi tosiaan olla jo tarpeen. Eikä pyörästöjen jousituksestakaan suurta haittaa olisi. Sellainenkin hienous nimittäin tästäkin pioneerikoneiden tapaan puuttuu. Replikalla saavutettu nopeus tietenkin osaltaan perustuu ajoon nykyaikaisella, hyväkuntoisella ja geometrialtaan moitteettomalla radalla. Toisaalta, tässä replikaveturissa on myös täydellinen Stephenson-luistinohjaus (alkuperäisen ikimuinaisen haarukkaohjauksen sijasta) eli koneen täytöksen säätö on paljon parempi. Myös kattilan työpaine on replikassa varmaan suurempi. Britit käyttävät näistä muinaismasiinoista joskus kategorista nimitystä "austerity type". Silloin koneessa on mukavuutena korkeintaan pieni etuseinä ja siinä - tietenkin - pikkuriikkiset pyöreät ikkunat kiiltävin messinkikehyksin. Ja katso: näin onnistuttiin yhdistämään hämmästyttävällä tavalla sekä olematon sääsuojaus että kehno tähystysnäkyvyys yhteen ja samaan rakenteeseen. Brittiläisen insinööritaidon hieno saavutus, taas kerran... |
||||
|
11.02.2013 14:18 | Heikki Jalonen | ||
| Olisikohan tämä ehkä jonkin museoveturin (alkuperäisen tai replikan) kuljetukseen tarkoitettu erikoisvaunu. Nürnbergissähän majailee Adler-veturin replika. Mahtaisikohan se joskus matkustella tuolla? Ainakin klossien pieni väli antaisi vihjettä sellaisen kaliiperin kyytiläiseen. | ||||
|
05.02.2013 13:57 | Heikki Jalonen | ||
| Oivoi. Tämähän on lähes eeppinen kuva harmaan arjen ja harmaiden ihmisten harmaasta maasta. Jopa lievää vähäisemmällä mielikuvituksella kuvaan saa lisättyä pari harmaamanttelista kypäräpäistä sotilasta, kivääri selässään. Ja pussihousuisen upseerisherran joka suorastaan etsii jotakin väripoikkemaa johon voisi ilkeällä hengellä puuttua. Mielikuvitusvuodesta vain sitten riippuu, tulisivatko käskyt saksaksi vaiko puolaksi... Oikean reunan ystävällinen piikkilanka-aita opastaa matkustavaisten kulkureittejä tehokkaammin kuin selkeinkään piktogrammi. Samalla se johdattaa katsojan ajatuksia jonnekin sinne, missä työn julistettiin vapauttavan. Tai työläisten julistettiin olevan ensimmäinen kaaderi työssä ja taistelussa. Ruuan ja vaatteiden jakelusta julisteltiin sitten vastaavasti hieman vähemmän. Tässä paikassa aika on todellakin pysähtynyt jonnekin 1940-luvun Euroopan synkimpiin hämäriin. |
||||
|
01.02.2013 14:07 | Heikki Jalonen | ||
| Jaa-ah, myös Land Cruiserit ovat arvaamattoman sitkeitä, korroosiosta huolimatta. Mene ja tiedä, olisiko tuokin ruskea (hieman tummentuneen laikukkaana, tietenkin) vieläkin liikenteessä. Oikealla on pari tuoretta jaappanilaista. Josko siinä on Corolla, saattapa sekin olla edelleen sitkeästi vielä tien päällä... Ainoana ei-japanilaisena Skoda on varmasti jo autuaammilla asvalteilla. Samaa sopii epäillä myös kuvanottohetkellä jo vähintään melko iäkkään Datsun 100A:n suhteen. Juuri 1980-luvulla autokannan selvä määrällinen ja laadullinen paraneminen ja tiestön nopea kehittyminen aloittivat nykymuotoisen autokeskeisen liikkumiskulttuurin. Japanilaisten autojen merkitystä Suomessa siinä kehityksessä ei voi liiaksi korostaa. Samalla kuitenkin lyötiin ne viimeiset naulat rautateiden paikallisliikenteen arkkuun muualla kuin kasvukeskusten alueilla. Aikaisemmin keskiverto suomalaisautoilija vielä laskeskeli, että yrittäisikö kaupunkireissua Mossella tai Ifalla tai Warrella tai Skodalla; paljonko pitäisi remontteja tehdä ja kauanko aikaa niihin menisi ja mikä tie olisi vähiten huono valinta - vai lähtisikö moiselle kaukomatkalle sittenkin junalla. Japanilaiset autot - juuri Datsun 100A etunenässä - poistivat yhtälöstä remontinteon ja auton toiminnan epäilyn. Ja kun samaan aikaan teitä rakennettiin ja parannettiin, tilanne muuttui autoilun eduksi. Siitä tuli täysin rutiininomainen tapa liikkua, ilman suurempia seikkailuita. Hieno otanta aikakauden liikenteestä ja kylämaisemasta. Mennyt menneisyys - ja mennyt tulevaisuus - samassa kuvassa. |
||||
|
30.01.2013 16:53 | Heikki Jalonen | ||
| Koneella kuorittiin hiomakoneille syötettävät (50 tai 65 cm pitkät) kuusipuupölkyt. Työ oli siis kuoriminen, samalla kun varsinaista arvokasta puhdasta puuainesta pyrittiin poistamaan mahdollisimman vähän. Laitteessa oli (ja on edelleen) vaakasuoran akselin päässä pyörivä laikka, jonka pinnassa ovat varsinaiset kuorinnan tekevät vuoluterät, jokseenkin kuten höylän terät. Kuorittava pölkky aseteltiin terälaikan edessä olevalle kuorintapöydälle käsin nostamalla ja edelleen käsin ohjaamalla painettiin pölkky laikkaa vasten. Pölkky pyrki tietysi laikan vetämänä pyörimään, sitä siksi jarrutettiin - taisit arvatakin, käsin. Samalla pölkkyä ohjattiin sivusuuntaan, kunnes kaikki parkki oli poistettu. Ja välillä varomattomalta käyttäjältä muutama sormi... Laitteen terät kun kulkivat täysin suojaamattomana vain muutaman sentin päässä käyttäjän käsistä. Koneen käyttö päättyi Verlan tehtaan sulkemiseen (18.7.1964) ja se on sellaisenaan säilynyt Verlan tehdasmuseossa. Vierailu kannattaa! Aukioloajat, katso www.verla.fi Käytönaikainen valokuva, esim Kantapuun kuva nro V927 (http://www.kantapuu.fi/search.php). Eikä tämmöinen työturvan juhla tietenkään ollut wanhaan aikaan vain Verlan yksinoikeus, monilla sahoilla, massa-, paperi- ja pahvitehtailla ja monilla muillakin tehtailla oli vastaavanlaisia vaaranpaikkoja. Eipä siis ollut kovin suuri ihme, että monen Tehtaan Työväen Puhallinsoittokunnassa piti panna kaksi miestä soittamaan klarinettia - kellään kun ei ollut omasta takaa tarpeeksi sormia jäljellä... |
||||
|
|
29.01.2013 16:49 | Heikki Jalonen | ||
| Ah tuota työergonomian juhlaa ja työturvallisuuden triumfia! Tuossa toimessa kannattaa olla melkoisen tietoinen radan reunan tolpista ja kivistä. Tai sitten pääsee sinne koppivaunuun muiden seuraan peräti useammassa osassa. Tämähän lähentelee jo Verlan peukalonleikkuria mitä rakenteelliseen turvallisuuteen tulee. Koneen, jonka luota työturvallisuustarkastaja kuuleman mukaan poistui epätoivoon vajonneena. Eipä sen koneen miehistä ei ollut peukalokyydin pyytäjiksi. |
||||
|
29.01.2013 16:29 | Heikki Jalonen | ||
| Kreosootti on yleisnimitys puun tai kivihiilen kuivatislauksessa sivutuotteena saaduille, puun kyllästämiseen sopiville, siis riittävän myrkyllisille, tervamaisille aineille. Kivihiiliterva on eräs kuvaava nimitys. Tuotteita on käytetty suurin piirtein kaupunkikaasun käyttöönotosta lähtien, siis jostain 1830-luvulta alkaen. Teräskoksin valmistus toi niitä huomattavasti lisää markkinoille. Vanhat, kaasunvalmistuksen ja koksauksen sivutuotteina syntyneet seokset olivat melkoisia sattumasoppia, sisältäen jopa satoja erilaisia orgaanisia yhdisteitä, joukossa hyvin myrkyllisiä ja nykyisin syöpävaarallisiksi luokiteltuja aineita, kuten PAH-yhdisteitä, fenoleita, furaaneja ja muuta mukavaa. Nykypäivän kreosoottien perusaineita saadaan myös öljynjalostuksen oheistuotteina. Niitä myös jalostetaan ja lisäaineistetaan analyyttisesti. Käyttö nykyisin erittäin rajoitettua, tarkoin valvottuihin valmistus- ja käyttöprosesseihin rajattua. |
||||
|
27.01.2013 01:26 | Heikki Jalonen | ||
| Tietääkö joku, mikä on tuon valkean juoruväritäplän merkitys? Lämpeneminen? Epätavallinen välys? Laakerikuorien tarkastus? Voitelumerkinnäthän ovat tuolla liidulla tehtyinä näkyvissä. |
||||
|
25.01.2013 14:37 | Heikki Jalonen | ||
| Mitäpä tuostakaan teollis-kuljetuksellisesta ketjusta on kohta jäljellä? - Oulussa ei ole enää typpihappotehdasta - vaunu on romutettu - purkausrata on purettu - Vihtavuorikin loppuu ilmeisesti varsin pian Joten, ainoa kohta jäljellä oleva elementti lienee tihkusade... |
||||
|
16.01.2013 00:05 | Heikki Jalonen | ||
| Baldwinin valmistetta, tasoluistilla ja sisäpuolisella - ilmeisesti Stephesonin - luistinliikuntalaittella. Tappio on, että ei ole Suomessa edes esimerkkiä näistä koneista tallella, vaikka ne aikanaan olivat pitkiä työuria jauhaneita arkisia ilmestyksiä. | ||||
|
14.01.2013 16:59 | Heikki Jalonen | ||
| Olet Petri aivan oikeassa, viimeiset Fordsonit olivat tosiaan vaaleilla vanteilla ja myös lokasuojat olivat silloin vaaleat. Mutta, konepellissä niissä ei koskaan ollut tuota vaaleata tonnisarjan ominaisraitaa. Kevät 1966 vaikuttaa parhaalta osumalta. Siis P. Ukkosen kuvalle, A-K-kadun 4-6-8 talojen historiikissa, sivulla 16 (ei siis hairahtamani 15). Nämä pyttyjen kuvathan Tapio onkin ajoittanut päivälleen. |
||||
|
|
14.01.2013 14:09 | Heikki Jalonen | ||
| (Valokuva Paul Ukkonen, s.15, Teollisuuskatu). Ah mikä mielenkiintoinen ajoitusprobleema! Viisikymmenluku on kuitenkin tämän kuvan ottohetkellä ollut jo reilusti takanapäin. Vaaleat vanteet paljastavat, että traktori on peräti Ford eikä edeltäjänsä Fordson, jossa ne olivat punaiset. Myös konepellin vaalea raita ja vaaleat lokasuojat vahvistavat Fordson-kauden jääneen taakse. Malli selvä Ford 5000, myynnissä 1965 alkaen. Mutta edelleen, kone on vieläpä County-neliveto. Sitä taas rupesi Tonnisarjalaisten pohjalta saamaan vasta vuoden 1966 aikana (Countylla oli vuodeksi 1965 iso siirtymävarasto Super Majoreita, joista ainakin 1965 koneet tehtiin). Kuva on siis otettu aikaisintaan keväällä 1966. Kevättalvea ovat sulavat lumikasat, valo ja lyhyet varjot. County on muuten varustettu viistomallisella lumiauralla - luultavasti koneessa on siten etukuormain. Siinäpä selitys kuvan suurille aurauskasoille, ei niitä lapiolla ole tehty. Se taas antaisi vihjeen, että kuva voi olla vielä vähän myöhempi, ehkäpä vasta keväältä 1967. Luultavasti kone on ollut tuon paikan lumitöissä jo syksystä lähtien. Ja 1965 syksy+County 5000+järeä etukuormain (joka ei ollut tuolloin mikään hyllyostos) olisi kerta kaikkiaan liian nopea yhtälö ehtimisen puolesta. Muhku kone lumitöihin ja tuplahintainen tavalliseen traktoriin verraten. Hieman haiskahtaa, että tuon tontin lumitöistä ei huolehdi mikään nälkävyö-urakoitsija. Valtion puuhia tai muun ison talon töitä? Konetta ei tietenkään ole hankittu pelkkään lumityöhön, kesäsavotat erikseen. Punahyttinen kuorma-auto siinä vieressä on puolestaan selvä Ford (Thames) Trader. Sen vuosimalli voi olla mitä vain 1960-1964 mailla, eli se ei ajoitusta paljoa auta. Mutta, siinä vieressä: puun takaa huonosti erottuvana harmaahyttinen kuorma-auto, se saattaisi olla Ford D-sarjaa. Saatavilla Suomessa loppuvuodesta 1965 alkaen. Taaempana on vielä muutama kuorma-auto, siellä J-Petteri ja ehkä pari vanhempaa amerikkalaista. Kuvan ajoitusta ne eivät auta. Ehkä Vallilan seudun rakennusten vaiheita tuntevat pystyvät tarkentamaan ajoitusta edelleen jonkin puuttuvan/kadonneen rakennuksen perusteella? |
||||
|
10.01.2013 12:53 | Heikki Jalonen | ||
| Jätekontteja ovat, takimmainen on sullovalla puristimella varustettu "komprimaattori". Täytteenä hyvin todennäköisesti pahvia, kartonkia tai paperia, kierrätykseen menossa. Vakiomallia, varusteltuja myös autokuljetusta varten, kuokkulavalaitteilla käsiteltäväksi. Hyvä arvaus on, että täyttöpaikka on jokin keskustan alueen kauppakeskus. |
||||
|
07.01.2013 12:41 | Heikki Jalonen | ||
| Auto vaikuttaisi olevan Fiat 600 (Construzione Seat, Espanja), noin 1969-71 vuosikertoja. Väriä on kuvasta paha sanoa, mutta keltainen ei olisi yllätys kenellekään... Neckarin (Neckar Jagst 770) keulakoriste imitoi enemmän jäähdyttäjänsäleikköä. Mitään jäähdytintähän siellä edessä ei tietenkään ole. Neckar oli Suomessa myös paljon harvinaisempi kuin Italiassa ja myöhemmin Espanjassa tehty Fiat 600. Vasemmalla takana näkyy suuren viljasiilolaitoksen seinää. Sehän on kai täydessä toiminnassa edelleenkin, kaiketi Avenan hallussa nykyisin? Eikös juuri tämän siilosysteemin katolla, länsipäässä, olekin semmoinen (rautatieharrastajan) unelma-penthouse? |
||||
|
29.12.2012 23:40 | Heikki Jalonen | ||
| Kas, kas. Eikös tuo Ohrana-heppu käynyt kiinni, kun otit valokuvaa. Yleensä noilla "sensitiivisillä sektoreilla" ne ovat aika ärhäkkäitä... | ||||
|
28.12.2012 12:06 | Heikki Jalonen | ||
| Kiinnittäkääpä huomiota yleiseen siisteyteen ja puhtauteen. Ei roskan roskaa missään, ei ainoatakaan sivistystasoa kuvaavaa töhryä, ajoratamerkinnät kuin eilen tehtyjä, asvaltti sileää kuin laakerin selkä. Ainoa villi elementti, joka ei ole haravoitu ja puhdistettu ja siivottu, on viereisen tontin laajentumishaluinen kasvillisuus. Junakin, vaikka onkin jo varmaan melko iäkäs yksilö, vaikuttaa hyvin siistiltä. Ehkäpä kuvan rouvat päivittelevätkin parhaillaan juuri ajoratapuomin kehnoa moraalia kuvastavaa lerpottavan häpeällistä alennustilaa... Itävalta-Unkarissa ajeltiin maantieliikenteessä aikoinaan "väärällä" = vasemmalla puolella. Itävallassa siirryttiin "oikealle" = oikealle puolelle vuonna 1938. Silloin sinne tuli eräästä oikeanpuoleisen liikenteen suurvallasta, ihan naapurista, hyvin nopeasti ja runsaasti vasemmalta ajettavia ajoneuvoja joiden kuljettajat olivat oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneita ja erittäin käskevää sorttia. Tsekissä vastaava tapahtui seuraavana vuonna. Italiassa oikealle puolelle siirryttiin jo 1920-luvulla. Ja koska Italia, se tapahtui vaiheittain. Siellä siis aivan aidosti totetutui se ikäkulu Ruotsalaisvitsi vaiheittaisesta oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä. Tosiasiahan on, että vaikkapa Rooman ruuhkaliikenteessä on edelleenkin hetkittäin hieman vaikea päätellä sitä, kumpaa ajoradan reunaa pitäisi edetä. Enemmistö sentään noudattaa nykyisin oikeanpuoleista liikennettä. Mutta, koska Italia, vastaanhangoittelijoitakin löytyy. Ranskassa on "aina" ajettu oikeaa puolta. Ilmeisesti ihan vain siksi, että kaikki muut (ja varsinkin Britit) ajoivat toista puolta. Ruotsissa paremmalle puolelle siirryttiin vuonna 1967, erikoisena H-päivänä (3.9.). Siispä, junaliikenteen ja maantieliikenteen kätisyydet joskus ovat varmaankin samanlähtöisiä. Mutta, merkittäviä poikkeuksia löytyy vaikka kuinka paljon. Siihen osasyynä ovat varmaan myös teolliset syyt, suurten kaluston valmistajamaiden (kuten UK) käytännöt levisivät vientimaihin. Toisaalta käytännöt ja niitä tukevat menetelmät levisivät myös alan koulutuksen kautta ja tärkeiden koulutuksen antajamaiden opit valtasivat alaa. Saksan vaikutus on silloin merkittävä, myös Suomessa. |
||||
|
28.12.2012 11:18 | Heikki Jalonen | ||
| Kovin on saksalaisia ominaispiirteitä tuossa masiinassa. Kokkeloimalla löytyy sarjan valmistajiksi ainakin japanilaiset jokapaikan keiretsut MHI, Hitachi ja KHI. Lieköhän teknistä konsultaatiota sitten saatu Saksasta? | ||||
|
05.12.2012 16:56 | Heikki Jalonen | ||
| Voi kyllä käyttää. Mutta monisiiloista varastolaitosta ei oikeastaan tarvita, kun raudan kaivussa tulee vain paria jaetta ja kaikki kelpaa murskaan ja sintteriin mikä sivukivestä (jota on paljon) irti saadaan. Murskeen ja rautarikasteen säilytys ei taas siiloja kaipaa, avokenttä on halvempi. Sivukivikasaa ei tähän malliin ole rakennettu, suuri olisikin. Hiilen jakeet varastoidaan suoraan murskasta ja lajituksesta erilleen, juurikin tuollaiseen siilosysteemiin, sopivasti toisistaan erilleen. Mutta, pienoismallihan tämä on eikä mikään autenttinen kaivosleiska. Mutta, esikuvina on varmasti yksi tai useampi hiilikaivos apulaitoksineen jossain Ruhrin tai Saarin alueella. | ||||
|
|
05.12.2012 12:56 | Heikki Jalonen | ||
| Tämähän on suorastaan yltiöarkkityyppistä saksalaista Schupp & Kremmer- hiilikaivosarkkitehtuuria suoraan Bauhausin teräksenkovasta ytimestä; varsinkin nostotorni. Hiilikaivoksissa melkein DIN-standardia 1930-luvulta eteenpäin. Eikä tuosta siilolaitoksestakaan parane erehtyä. Lisänäkymiä voi kuukkeloda vaikkapa hakusanoilla "Zollverein" tai "Fördergerüst". | ||||
|
03.12.2012 14:32 | Heikki Jalonen | ||
| Siellä on jopa pieni Stau maantiellä. Mutta junasta on ohikiitäessä hauska bongailla ruuhkassa seisovia autoja. | ||||
|
|
03.12.2012 14:24 | Heikki Jalonen | ||
| Mutta tässähän onkin sitten Skandinavian ainoa hiilikaivos (jos Huippuvuoret jätetään laskuista)... LKAB on selvästikin laajentunut uusille kaivostoiminnan sektoreille. |
||||
|
27.11.2012 13:29 | Heikki Jalonen | ||
| Ainakin Tuirassa oli siipiopastimet lähtöopastimina raiteilla 1 ja 2. Tämä kuva ei tietenkään ole Tuirasta. | ||||
|
22.11.2012 15:52 | Heikki Jalonen | ||
| Mitähän nyt Tero tarkoitat: itse padon ohijuoksutusluukkuja, vaiko tuloputken luukkuja (joilla suljetaan turbiiniin johtava yläpuolen kanava) vaiko turbiinin spiraalin pohjatyhjennysventtiilejä vaiko imuputken luukkuja (joilla alaveden pääsy turbiinin poistopuolelle suljetaan)? Kaikkia niitä tarvitaan, kun kyseessä on vähänkään isompi laitos. Kolme jälkimmäistä on käytössä vain vesiteissä tehtävien huoltojen ja korjauksien yhteydessä. Joillakin laitoksilla on käytössä myös erikoinen jääluukku, joka eroaa tavallisesta ohijuoksutusluukusta siten, että ohimenevä vesi juoksee luukun yli eli luukkua siis lasketaan, kun se avataan. Tällöin pinnalla kelluvat jäälautat saadaan laitoksen ohi. Tavallinen juoksutusluukkuhan avautuu alareunastaan, useamman metrin vesisyvyydeltä, kun luukkua nostetaan. Pinnalla kelluva jää ei läpäise tällaista luukkua vaan pahimmassa tapauksessa ahtautuu luukulle ja tukkii juoksun. Patorakenteessa itsessään on aina vuotovesien poistojärjestelmä, jolla patorakenteeseen vääjäämättä tunkevat tihkut viemäröidään. Siihen ei kuitenkaan kuulu mitään varsinaisia luukkuja. Merikoski on tuloputken luukuissa oma lukunsa: siellä myös ne ovat segmenttimallia, sijaiten miellyttävästi sisätiloissa. Luukku osallistuu myös koneen pikasulkuun, eli hätä-seis-toimintoon ryntäyksen uhatessa. Yleensä tuloputken luukut ovat tasoluukkuja, joka ei kykene sulkeutumaan jos paine-eroa (=koneen läpivirtausta) on vähänkään. Segmenttiluukku puolestaan voi sulkea kovankin virtauksen, siksi varsinaiset ohijuoksutusluukut useimmiten ovat sitä tyyppiä. Jääluukkukin (sektori) Merikoskelta löytyy; se on se Tuiran puoleinen muita korkeampi kanava vanhan tukkirännin vieressä. Se on tänäkin kesänä ollut kovassa käytössä. Varsin jäättömän kesän vuoksi se on palvellut ohijuoksutustienä, johon sitä yleensä aina ensimmäisenä, ennen varsinaisen padon luukkuja, mielellään käytetään. Nykyisin tehdään myös sellaisia [kaksitoimisella hydrauliikalla ohjattuja] tasoluukkuja, jolla sulku saadaan voimalla kiinni myös virtaavaan veteen. Tampereen Palatsinsillan luukut ovat esimerkki sellaisista. Perinteiset voimalaitosluukut ovat useammin mekaanisia ja koneiston antama sulkuvoima on rajoitettu; hyvin usein koneisto on vain yksitoiminen nostava, sulkeutumisen tapahtuessa painovoimalla. |
||||
|
22.11.2012 12:56 | Heikki Jalonen | ||
| Näin on näköispatsas... Vanhat nipunsiirtolaitteet, ylivientilaitokset ja vastaavat ovat usein yllättävän lahellä - tai joskus täysin puhdasta - rautatietekniikkaa. Kimolan nosturilaitos, Pispalan tunneli funikulaareineen, Verlan ylivientirata tasoristeyspuomeineen kaikkineen, Honkataipaleen rata, Suolahden rautakanava. Kaikki todella kiinnostavia aikansa saavutuksia. Ja kaikkien noiden vanhojen laitosten jäännökset katoavat nopeaa tahtia, samoin katoavat käyttäjät ja käyttöä koskeva muistitieto. Kaikki ne kuitenkin olivat aikanaan tärkeä - tai ainakin sellaiseksi tarkoitettu - osa maamme tärkeimmän teollisuudenalan logistiikan verisuonistoa. Joskus aika vain juoksi nopeammin kuin suunnitelmat toteutuivat; näin kävi vaikkapa Pispalassa. Kokonaisvaltaista selvitystä puun teollisesta kulusta, joka kattaisi aikakauden "Suomi-Filmi"-tyyppisen uittotyön ja täysperäyhdistelmän välissä, ei ole tietääkseni vielä tehty. |
||||
|
|
21.11.2012 09:25 | Heikki Jalonen | ||
| Oulujoessa uineet niput lajiteltiin Hartaanselällä olleessa sortteerissa. Se ei ollut mitenkään kovin suuri laitos, jos vertaa vaikkapa Kemijoen vastaavaan irtotavaran lajitteluun. Liekö niitä nippujen vastaanottajiakaan lopulta ollut kovin montaa, ainakin osa meni joko suoraan pikku tarakoina hinaamalla Nuottasaareen tai Oulu-yhtiön nippuvarastolle Varjakan salmeen, osa taas koottiin isommiksi lautoiksi Kempeleenlahdella ja hinattiin sieltä eteenpäin; useimmiten varmaankin Kemin suuntaan. Nippujen nosto junaan tai autoon oli mahdollista Oulu-yhtiöllä Nuottasaaressa; mutta toinen asia sitten oli, möikö Yhtiö tuota palvelua muille. | ||||
|
|
20.11.2012 13:55 | Heikki Jalonen | ||
| Kirjasen karttakuvat perustuvat tietysti voimalaitosalueiden asemapiirustuksiin ja leiskoihin. Niiden tiedot ovat luonnollisesti yksinkertaisettuja lähdepiirustuksiin verrattuna; eikä niiden varsinainen piirtäjä ole välttämättä käynyt voimalaitosalueella paikan päällä. Kuitenkin, tiet ja radat ovat sellaisia peruspiirteitä, joita voidaan pitää varsin luotettavina ja ne on ainakin tarkoin jäljennetty lähtöaineistosta. Lähtöaineisto vo tietenkin poiketa todellisuudesta, mutta tuskin kuitenkaan näin perustavanlaatuisissa piirteissä. Kyllä sellaisesta muutoksesta olisi tehty revisio. Merikosken nipunsiirtolaitteessa oli itse asiassa kaksi erillistä rataa: toinen padon yläpuolella ja toinen alapuolella. Radat eivät tietenkään olleet vaakasuorassa, vaan niiden nousukulma oli noin luokkaa 75° vaakatasoon nähden. "Raideleveys" oli melko suuri, luokkaa 4...5 metriä. Yläpuolella liikematka oli luokkaa 10 metriä, alapuolella ehkä noin 20 metriä. Nämä siis silmämääräisinä arvioina. Näillä radoilla liikkui kummallakin puolen padon harjaa oma vaununsa. Kumpikaan vaunu siis ei koskaan ylittänyt patoa. Molemmat radat menivät reilusti (ainakin 5 metriä, ei tullut sukellettua...) vedenpinnan alapuolelle; yläpuolelle yläkanavaan ja alapuolella nippukanavan päässä olleeseen ala-altaaseen. Syvyyden tuli olla niin suuri, että vaunu saattoi laskeutua alemmas kuin kelluvan nipun suurin syväys, ala-altaassa nipun piti vielä päästä uimaan sivusuuntaan pankkojen päiden yli. Vaunujen nosto- ja laskuliikkeitä hallittiin suurenpuoleisilla sähkövinsseillä, kummallakin vaunulla omansa, joista vaijeri kulki vaunun kautta taljasovituksella. Ohjausta varten ja laitesuojana laitoksen vieressä padon harjalla oli puinen kaksikerroksinen ohjaamokoppi. Vaunun runko oli päädystä katsoen kolmiomainen siten, että yläsivu oli vaakasuorassa. Yläsivun päällä oli nippukehto eli neljä paria matalia pankkoja, pohjamuoto pyöreähkö. Toinen kylki oli puolestaan samansuuntainen radan (ja radan alustana toimivan betonitason) kanssa; tässä sivussa olivat kulkupyörät. Kolmas sivu muodosti diagonaalituen. Laitos toimi siten, että aluksi laskettiin yläpuolinen vaunu riittävän syvälle upoksiin, jotta nippu voitiin uittaa sen päälle. Yläpuolen nostovaiheen ajan alapuolen vaunu ei saanut olla yläasemassaan. Seuraavaksi päästettiin (joen virran kuljettamana ja "vähän" keksillä tökkien) nippu uimaan vaunun nippukehdon päälle, johon vaste sen pysäytti. Sitten aloitettiin yläpuolen nosto, jolloin nippu nousi vedestä vaunun selässä. Nostoa jatkettiin, kunnes tultiin vaunun yläasemaan, siis padon harjan keskivaiheille, jonne yläpuolen nosto pysähtyi. Seuraavaksi nostettiin alapuolen vaunu yläasemaansa padon harjalle. Ratojen keskinäisen kulman, kehtojen pankkojen muodon ja keskinäisen limityksen johdosta vaunu pääsi nousemaan ylävaunun kanssa samalle tasolle, jolloin nippu tulikin kahden vaunun kannatukselle. Nyt puolestaan laskettiin yläpuolen vaunu alas, ja nippu jäi pelkästään alapuolen vaunun kannatukselle. Lopuksi laskettiin alapuolen vaunu nippuineen ala-altaaseen, josta juoksuvesi siirsi työnsi nipun ensin sivusuunnassa uittokanavaan ja edelleen (vaijerivetolaitteella avustettuna) alakanavaan. Pientä käsityövaltaista avustamista tarvittiin siis tässäkin päässä... Ja prosessia toistettiin yötä päivää kunnes joki oli tyhjä nipuista. Merikoskella laitos käynnistyi (1970/80-luvuilla) yleensä joskus juhannuksen tietämillä ja nosto oli valmiina elokuun lopulla; riippuen tietysti kulloisestakin vuotuisesta uittomäärästä. Laitoksen viimeinen käyttökesä oli 1982, jonka jälkeen Oulujoen uitto päättyi. Laitos purettiin 1990-luvun lopulla, liittyen Merikosken padotuskorkeuden samaan aikaan suoritettuun nostoon. Nykyisin nippu-uittokanava palvelee Merikosken kalatien alaosana. Nippunosturin rakenteiden jäännöksiä ei ole muutoin enää näkyvissä paitsi eräinä betonirakenteina padon kupeessa. Radan tarkan kaltevuuden voisi niistä silti edelleen mitata. |
||||
|
14.11.2012 14:53 | Heikki Jalonen | ||
| Tero: Utasen alakanava kulkee Utajärven läpi siten, että alakanavan vesi on noin 5 metriä ALEMPANA kuin Utajärven vesi, eli noin Sotkajärven tasolla. Utajärvestä vesi lasketaan hallitusti (ja energia talteenottaen) pienen Ala-Utoksen voimalaitoksen läpi alakanavaan. Utajärven ylijuoksu menee vanhan jokiuoman kautta Sotkajärveen. | ||||
|
|
13.11.2012 15:44 | Heikki Jalonen | ||
| Tuossa Uuno Laukan kuvalinkin vuosiluvussa (1955) täytyy olla virhe! Kuvassa näkyy kytkinkentän kohdalla vielä parakkeja ja puita. Valmiina kytkinkenttä on aivan toisenlainen. Kuvassa rautatie ei ole ehkä vielä valmistunutkaan koneasennusten vaatimaan paikkaan. Tässä selittyisi myös Työraide I ja Työraide II; pihalle tullut raide olisi siten Työraide II. Työraide I on voinut olla myös jossain kosken etelärannalla, patotyömaan alueella. Kuvassa alakanavassa on jo vesi. Merenpuoleinen työpato purettiin kesällä 1948. Virtauskuohuja näkyy kuitenkin vain jääluukun rännissä Tuiran puolella (kone nro 3 on kaupunginpuoleinen). Kuvassa näyttäisi, että [molemmat] 110 kV voimalinjat olisivat vielä ilman eristimiä ja johtimia. Laukan kuvista löytyy parikin kuvaa, jossa vedetään po. johtimia talvella 1948; esim. kuvassa (http://oulu.ouka.fi/ppm/laukka/kuvat/1/101.jpg) ahkeroidaan Pokkisen sillalla, näpäkässä pakkasessa varmaankin. Siten, kuvan voisi melko luotettavasti ajoittaa kesään 1948. |
||||
|
12.11.2012 15:07 | Heikki Jalonen | ||
| Muuntajat ovat toki suurimmat ja painavimmat "jakamattomat" kuljetettavat esineet. Mutta, aivan oikein, myös käytännössä kaikki koneistojen osat kuljetettiin rautateitse vielä Oulujoen voimalaitosten rakennusaikana; joko suoraan paikalleen nostettaviksi tai edelleen konehallissa kokoonpantavaksi ja asennettavaksi pääosaksi. Konehalleissa on tätä kokoonpanoa varten oma, nosturin työskentelyalueella oleva paikkansa. Oulujoen rakennusaikana varsinaisia mobiilinostureita ei oikeastaan ollut olemassakaan, ainakaan mitään tehokkaampia; suurimmat olivat semmoisia 10 tonnin luokan laitteita, nekin vähän epämääräisiä. Tuon kokoluokan vesivoimalaitoksissa suurimmat nostettavat yksiköt olivat luokkaa 110...150 tonnia; eli kaukana tuon ajan vapaasti liikuteltavien nostureiden kykyjen ulkopuolella. Siksi voimalaitokset varustettiin konehallien osalta riittävillä siltanostureilla. Paitsi asennuksessa, nosturit palvelevat edelleen koneiston huoltoja ja revisiokorjauksia. Pyhäkosken voimala on sisälogistiikaltaan mielenkiintoinen: koneasemalle saapunut radan pää ei tullut konesalin päänosturin alapuolelle. Niinpä radan kohdalla onkin apunosturi, jolla taakka voidaan siirtää kiskoilla kulkevaan sivusiirtovaunuun, joka puolestaan siirtää taakan päänosturin ulottuville, joka myös nostaa taakan varsinaisen konesalin tasolle (noin 20 m pystynosto). Apunosturi on myös kätevämpi kokoonpanotehtävissä, matalammalta työskentelevä kun on. Perussyy järjestelyyn on luonnollisesti voimalan suuri putouskorkeus ja siten koneaseman suuret korkeuserot. Suurmuuntajien lähisiirto tapahtui ja tapahtuu edelleen itse muuntajan koteloon kiinnitettävillä, tarpeen mukaan käännettävillä [kisko]pyörillä (-teleillä). Muuntaja tunkataan pyörien kiinittämistä/kääntämistä/irrottamista varten. Pienemmät muuntajat voidaan nostaa yhdellä tai useammalla mobiilinosturilla. Pienuuden raja taitaa nykyisin olla siinä 400 tonnin luokkaa; nousee vuosittain... Iijoen voimalaitoksia rakennettaessa 1960/70-luvulla ratoja ei enää rakennettu. Silloin oli jo käytettävissä sellaista kumipyöräkalustoa, jolla raskaimmatkin kuljetusyksiköt saatiin siirrettyä maanteitse. Ja koneita, jolla maantietä - myös väliaikaista - oli tehokasta rakentaa. |
||||
|
|
12.11.2012 13:52 | Heikki Jalonen | ||
| Olin töissä Oulun Kaupungin Energialaitoksella harjoittelijana kesinä 1981..83, työtehtävät enimmäkseen juuri Merikoskella. Kesällä 1983 voimalaitoksen pihassa olivat vielä kiskot osittain näkyvissä niissä kohdissa, jossa asvalttia ei oltu uusittu. Rata kulki edelleen olemassaolevan siltanosturin ulkopään alta (ulommasta pilarivälistä) ja päättyi suurinpiirtein kytkinkentän länsipuolen aidan tasolle. Siltanosturin radan ulkona olevan osan näkee helposti aidan takaa kevyen liikenteen polulta. Rataa varten oli voimalaitoksen aidassa itäsivulla pariportti, joka noina vuosina oli jo täysin jäänyt viereisen puiston pensaiden taakse piiloon, ollen käytännössä havaitsematon aidan ulkopuolelta katsottuna. Pariportin keskikohta = raiteen keskilinja oli noin 15 metriä kanavan rannasta Koskitien suuntaan. Pariportin ja kanavan välissä oli pieni henkilöportti, joka oli käytössä huoltotöitä varten ja lienee vieläkin. Itse pariportti siirrettiin juuri 1983 Koskitien puolelle palvelemaan kuorma-autoilla tehtävää huoltoliikennettä. Ainakaan noina vuosina portissa ei ollut nähtävissä enää mitään ajokielto- tai vastaavia merkkejä. Varsinaisen radan olemassaolon ajalle minun muistitietoni eivät yllä. Väliaikaiseksihan se oli tarkoitettukin ja siis purettiin heti tarpeen loputtua, ehkä noin 1954..55. Erkanemisvaihde on ollut jossain Nokkalan männikön kohdalla, ajosuunta Tuirasta päin. Siellä oli vielä 1970-luvulla pieni keltainen rakennuskin radan varressa jäljellä, resiinavajan tapainen; ehkäpä se liittyi tähän ratapistoon. Merikosken voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1939, jolloin lopullinen rakennuslupa ja myös toiminnan vesioikeudelliset perusteet vahvistettiin. Hanke kohtasi sitten kaikenlaisia häiriöitä, syyn arvaatte. Lopulta, ensimmäinen koneisto (nro 3!) saatiin kytkettyä valtakunnan verkkoon vasta vuonna 1948. Viimeinen koneisto (nro 1!) kytkettiin verkkoon vuonna 1954. Tähän koneistojen nurinkuriseen käynnistykseenkin on syynsä: generaattori nro 1 on AEG:n Berliinissä valmistama. Valmistusvuosi 1944. Hankalaa aikaa, varsinkin logistisesti ja erittäin varsinkin Saksassa. Niinpä tämä generaattori makasi välillä aikansa Hampurin satamassa upoksiin pommitetun laivan lastina ja saattiin pelastettua vasta viitisen vuotta myöhemmin ja saneerattiin sitten käyttökuntoiseksi ajallaan. Sillä välin, generaattorikaupoilla oli käyty Ruotsissa, josta ASEA:lta ostettiin kone nro 3 ja joka saatiin siis ensimmäisenä käyntiin ja kotimaassa Strömbergillä, joka toimitti koneen nro 2 (1951). Siten, Merikosken voimalaitoksella on kolme aivan erilaista päägeneraattoria, joilla on jokaisella omat juonensa. Varsinkin laakeroinnit ovat kaikki aivan omanlaisiaan ja varsinkin kone nro 2 oli kuuluisa värähtelyistään. Saneeraukset ovat sittemmin korjanneet tämän tilanteen. Turpiinit ovat - kumma kyllä - samanlaisia Tampellan valmisteita. Kyllähän sielläkin toki pieni pula ja puute ja varsinkin kiire näkyivät. Vaikkapa yhden koneen epäjakoisena johtosolukkkona... Se seikka, että Merikoski sai ensimmäisenä Oulujoen voimalaitoksena rakennusluvan, näkyy yhä edelleen eräinä prioriteetteina Oulujoen juoksutuksissa ja yhteiskäyttösopimusten "esikoisoikeutena". |
||||
|
03.11.2012 01:00 | Heikki Jalonen | ||
| Hävyttömän upea kuva, onnittelen. Rauta on veitsenterävää ja betoni kovaa; kosken levottomien kuolleiden haamut pysyvät vain juuri ja juuri veden pinnan alla. Ja aurausmerkki sillalla antaa vihjeen, että kesä on vain ohimenevä vähäinen välivaihe loputtomien talvien välissä... | ||||
|
19.10.2012 20:23 | Heikki Jalonen | ||
| Eikä museohommissa oikeastaan tarvitsekaan. Museokalustossa - ja myös yhä aktiivikäytössä olevassa vanhemmassa kalustossa - sovelletaan rakentamishetkellä (tai konstruktion suunnitelman hyväksyntähetkellä) voimassaolleita määräyksiä. 1960-luvun puolivälistä eteenpäin se oli UIC-564-2 mitä paloturvallisuuteen tuli. Aika paljon uusimpia vaatimuksia sallivampi monessa suhteessa. Jos tehdään jokin suuri muutos (käyttötarkoituksen vaihto, käyttöolosuhdemuutos, merkittävä paikkaluvun nosto) pitää myös vanha kalusto saattaa sellaisessa revisiossa nykyvaatimusten mukaiseksi. Puun (nimenomainen määrittely taisi olla "eksoottisten puulajien") käyttöä pohjoismaissa rajoitti ensin yhteispohjoismainen suunnitteluohjeisto NUP, muistaakseni vuodelta 1987. Asia taisi olla enemmän ympäristöpainotteinen rajoitus kuin varsinaiseen paloturvallisuuteen liittyvä. |
||||
|
|
19.10.2012 12:53 | Heikki Jalonen | ||
| Vaneri käy, jos se suojataan paloa estävien aineksien peittoon; kuten vaikkapa kaksikerrosvaunuissa, joissa maton alla oleva vanerilattia on alumiini-vaneri-alumiini-kerroslevyä. Edameiden sisutuspanelit ovat lujitemuovia (osan ollessa kerros/täytetrakennetta puuytimellä), joissa on puukuvio-pintalaminaatti ulkonäkosyistä, enimmäkseen ovissa ja herraspuolella. DIN 5510 jakaa rakenteet erilaisiin vaativuusluokkiin syttyvyyden ja palonkeston suhteen, riippuen sijainnista, tilan palovaarasta, osastoivuudesta ja yleisön käsiksipääsymahdollisuudesta. Helpoissa luokissa [fenolihartsiliimattu] vaneri käy myös sellaisenaan. Myös itse junan käyttökategoria vaikuttaa vaativuusluokkaan. Kategorioita on käytössä 4 erilaista, luokittavana tekijänä evakuointiviive. Nykyisin eurooppalainen kiskokaluston palonormi on CEN/TS 45545, sovellettavissa vuodesta 2009 alkaen. Perustuu monin osin mainittuun DIN-standardiin, mutta on [tietenkin] sitä laajempi, eurooppalisen unionikeittiön soppa kun on. Suositan iltalukemistoksi. Kaikkine osineen semmoiset 200 A4-sivua rattoisaa jännitystä... |
||||
|
|
19.10.2012 10:03 | Heikki Jalonen | ||
| On se puun näköistä muovia, varmaankin korkeapaine-fenolihartsilaminaattia. Oikean puun käyttö on käytännössä mahdotonta, paloturvasyistä. DIN 5510 tässä tietenkin on se taustalla vaikuttava paloturvastandardi. Jalopuidenkin käyttö on nykyaikana pannassa, sademetsäsyistä. |
||||
|
19.10.2012 09:56 | Heikki Jalonen | ||
| Palje on väriä myöten kuin Hübnerin tekemä. Mutta, valmistajan leimassa taitaa silti lukea "Ultimate"... |
||||
|
18.10.2012 13:28 | Heikki Jalonen | ||
| Siinähän on peräti III-luokan vuokra-autoja; Ford T ja nelos-Chevrolet. Fordi voisi olla vuosikerraltaan 1922...24. Letukka ehkä 1924...25 Etummainen auto on vallan II-luokkaa, mahdollisesti Hudson Super Six, ehkä vuoden 1920...1922 tienoilta. Ylellisyyslisän antaa suurempi moottorivoima ja laveammat tilat. I-luokan autoja kuvaan ei ole sattunut. Niissähän luksukkuus oli edennyt jo kovan katon asteelle. Sellainen ylellisyydenhimo kuvastaa tietenkin vain kaupunkiväestön syvää moraalista rappiota, joka puolestaan luonnollisesti johtuu ulkomaalaisista elokuvista ja ameriiikkalaisesta dzäzz-renkutuksesta... Ajokeista ja autoista riippumatta, rautatieasemien seudut ovat aina olleet vuokra-ajureiden ja taksimiesten tärkeitä kyytien otto- ja jättöpaikkkoja. Makeistehdas Merijal toimi Oulussa, Koskitiellä aina 1990-luvun alkuun saakka, Leaf-ystävämme pisti pillit pussiin 1996. Merijal-nimi otettiin käyttöön 1916. |
||||
|
12.10.2012 20:38 | Heikki Jalonen | ||
| Voisikohan tämä liittyä siihen Kotkasta otettuun valokuvaan, jossa näkyy samanoloisen taapelin kulmaa? | ||||
|
08.10.2012 11:24 | Heikki Jalonen | ||
| Ai-ai tätä värimaailmaa. Jopa punainenkin on tässä puna-harmaa. Onhan tässä tietenkin hieman kuvavedoskin haalistunut, mutta silti. Lumiloska ja pilvinen päivä kruunaa kaiken - Grüsse aus der DDR meine guten Genossen! Vanhempi Trabi lienee tyyppiä P60, vuosien 1962-65 ajoilta, perin monikäyttöistä Kombi-mallia. Sen takana on vielä moottoripyöräilijäkin odottamassa tien vapautumista. Epäilemättä MZ-pyörällä. Kuva ei kerro, onko siinä jopa sivuvaunu. Oli tai ei, jännittävää on ajella noissa lumisissa spooreissa, joskin juuri MZ oli aikanaan eräs parhaista huonon kelin kulkijoista. Ajovarmuuden viimeistelevät 20 vuotta vanhat Pneumant-renkaat (kulutuspintaa jäljellä 1 mm) tai itägastronomian huippuna ehkäpä himoitut Riesa-laaturenkaat. Ja koko homman kaatumiseen (siis DDR:n, ei moottoripyöräilijän) oli vain neljä vuotta... |
||||
|
07.10.2012 23:26 | Heikki Jalonen | ||
| Siis piti Ds1 polttoaineventtiilin toimia "painamalla" eikä olla missään Väli-Amerikan Panamalla... Spaden tekstistähän asiat käyvätkin ilmi, mitä polttoaineensyötön anatomiaan tulee. AB Atlas nimenomaan saavutti kuuluisuutta laivakoneillaan, esimerkiksi Amundsenin Fram-laivassa sellainen oli. Koska se toimi peräti kiitettävästi kylmissä oloissa, ryhtyi tehdas käyttämään moottoreistaan Atlas Polar-kauppanimeä. Atlas (jonka nykyisin tunnemme nimellä Atlas Copco) möi isompien dieselmoottoreidensa (käytännössä siis laivamoottorit ja generaattorikoneet) valmistustoiminnan ja tuoteoikeudet, yllätys-yllätys, toinen vanha tuttavamme täällä, Nyqvist & Holmille, luullakseni vuonna 1948; jonka jälkeen ne tunnettiin Nohab Polar-nimellä. Valmistajastaan riipumatta, Polar on edelleen nimi, joka saa vanhat merikonemestarit nostamaan hattuaan tavallista korkeammalle. |
||||
|
07.10.2012 21:33 | Heikki Jalonen | ||
| Vaikkapa Fowler Field-Marshall-traktorin moottori (2T-diesel 1 [suuri] sylinteri), jossa oli tuollainen paukkukäynnistys. Veturimoottoreista ei tietoa. | ||||
|
|
07.10.2012 21:22 | Heikki Jalonen | ||
| No niin, taas webin ääressä... Googlailla voi vaikkapa termillä "Air Blast Injection"; "Druckluft-Einblasung" tai "Luftinsprutining". Luulisin, että nuo vanhat polttoaineventtiilit (yhdessä vanhojen aikojen polttoaineiden kanssa) taisivat olla melkoisia pikeentyjiä ja siis jatkuvaa huoltamista ja hiontaa (=läppäystä) vaativia. Piki palaa pikkuhiljaa ja muodostaa karstakoksia, joka puolestaan tietenkin pitää tiivistyspinnoista jotenkin syrjäyttää. Bengt Spaden voimakonekirjassa "Kraftmaskiner" (Riksantikvarieämbetet 2008) on sivuilla 248...249 hieman lisävaloa sekä Deva-vaunujen historiaan että samankaltaiseen Atlas-dieselmoottoriin, tyypiä "Z". Sivun 249 kuvassa on saman moottorityypin nelisylinterinen versio, noin vuodelta 1920, paineilmakäynnistysvarustuksella. Käynnistysvarustus on vain sylintereissä 1 ja 2. Näkyvänä tunnuksena niissä on neljäs työntötanko, eli käynnistysventtiilin tanko. Tässä Ds1-vaunun moottorissa ei tuota neljättä tankoa näy yhdessäkään sylinterissä. Samaisessa kirjassa, sivulla 211, on puolestaan hieno leikkauskuva ilmasyöttöisestä AB Atlas-polttoaineventtiilistä. Kaikki hyvin - paitsi että po. venttiili on nostamalla toimiva. Ei mitenkaan taas sopisi tähän Ds1:n moottoriin; tässä on selvästi panamalla toimiva venttiili. Hmmm... Edelleen siis tämä asia jää lopullista varmutta vaille, pitäisi tehdä vähän "kenttätöitä" sylinterin kannen seutuvilla... |
||||
|
Kuvasarja: Kaluston ulkoilutusta |
06.10.2012 01:46 | Heikki Jalonen | ||
| Kiitos Jorma myös Ds1 lisäkuvista. Osa vaunun kätköissä lymyilevistä salaisuuksista raotti niiden avulla verhoaan; mutta paljon kiehtovia kysymyksiä on edelleen jäljellä. Tutkittavaa siis jäi, hyvä. | ||||
|
06.10.2012 01:42 | Heikki Jalonen | ||
| Bingo! Ilmasyöttöinen diesel. Keskimmäinen näyttää varmaankin syöttöilmapumpun-akkupullojen välisen jakoputken paineen=vaikuttavan syöttöilman työpaineen. |
||||
|
|
06.10.2012 01:37 | Heikki Jalonen | ||
| Kyllä tämä selventää: vahvasti vaikuttaa, että keskimmäinen tanko tosiaan olisi polttoaineventtiilin työntötanko. Jousen sisältävä kupu kuuluu mielestäni pa-venttiiliin, ja nimenomaan alaspäin avautuvaan. Ja silloin, ilmasyöttö on tosiaan kyseessä. Mutta, tässä kohtaa pitäisi nähdä myös venttiiliin tulevat putket. Tässä pitää hakea hieman tietoja ja kuvia - ja niitä ei taidakaan Google löytää... Huomatkaapa muuten syl. no 5 venttiilin kuvun päällä paikallaan oleva kampi: ettei vain olisi läppäyskampi? Mutta että tallessa!!! |
||||
|
06.10.2012 01:16 | Heikki Jalonen | ||
| Näyttää olevan vähän vanhemman sarjan kontaktori ("rele"). Tehtävänä vaikuttaisi olevan tehokatkaisu. Voisikohan tässä olla moottorikontaktoripari? Hieman erilaista tekniikkaa, kuin Bilteman "lisävalosarja". Täällä haisee, yllättävää kyllä, Siemens-Halske, eikä siis Siemens-Schuckert. ASEAhan täällä pitäisi lukea joka mötikässä... Ja joskus on haissut ihan kovastikin; ylemmässä kojeessa on joskus sattunut ihan kunnon valokaarioikosulku. Tai hullu polttopillimies on hehkuttanut oikein tosissaan. |
||||
|
06.10.2012 00:51 | Heikki Jalonen | ||
| Voisivatkohan ne olla ratamoottoreiden kytkentätapojen tunnukset: S=sarjassa (Serie), puolijännite/täysi virta=pienempi kierrosluku, suurempi vääntömomentti P=rinnankytkennässä (Parallel), täysjännite/puolivirta=suurempi kierrosluku, pienempi vääntömomentti |
||||
|
06.10.2012 00:41 | Heikki Jalonen | ||
| Aaah, mikä ihana mekaaninen arvoitus! Mutta, tästäpä selviääkin yhtä ja toista: kyllä käynnistys taitaa olla generaattorilla; siinähän on puristuksen alennusvipu (sylintereiden 5 ja 6 välissä) ja ettei vain olisi niin, että taaempana näkyvä vipu käyttää yhteisesti sekä käynnistyskosketinta (musta purkki lattialla) että polttoaineentuloa säätävää venttiiliä eli polttoaineen tulo on katkaistu hitaasti kiihtyvän käynnistysvauhdin keruun aikana tai ehkä jopa niin, että pyöritys toiimii itsetoimivasti niin kauan, että syöttöilman paine ehtii kohota riittävästi. Hienoa! Etualan musta kurkkupurkki voisi puolestaan olla (pneumaattinen) kuormitussäätäjä tai ehkä säätäjän jousipönttö tai hidastaja. Pieni kupariputki paljastaisi kumpi. Moottorisäätäjän osa joka tapauksessa. |
||||
|
|
06.10.2012 00:08 | Heikki Jalonen | ||
| Tämä asia vaatii tutkimista ja "nokka noessa" konttaamista. Se pahuksen pleksi siinä oviaukossa on tässä nyt suurin harmitus! Eiköhän tästäkin asiasta selvä saatane, kummemmatkin knopit on täällä ratkottu... | ||||
){kind=link}