|
|
03.03.2022 21:29 | Eemil Liukkonen | ||
| Komeeta! | ||||
|
|
03.03.2022 21:26 | Erkki Nuutio | ||
| Kuva osoittaa että veturinpuhdistajat ovat pitäneet 761:n vielä moitteettomassa puhtaudessa! Pisimpään näin tehtiin matkustajavetureille, mutta tavara- ja etenkin järjestely- ja satunnaiskäytössä olleet veturit alkoivat jo olla vuoden 1968 vaiheilla ulkonaisesti jo hoitamattomia. Useat kuvat täälläkin siitä todistavat. Varikkopaikkakuntien välillä oli kuitenkin selviä eroja. Tämän kuvan myötä pisteet menevät Kouvolaan. |
||||
|
|
03.03.2022 21:15 | Lasse Hinkkanen | ||
| Eihän Parkanon radalla ollut aluksi imumuuntajia ollenkaan eikä myöskään paluujohtimia, ainoastaan reduktiojohdin. Siellä ajateltiin, että ei ole mitään väliä vaikka ajovirta kulkee siellä suossa. Kuitenkin ajovirrasta syntyi sen ajan puhelinverkkoihin niin kovat pörinät, että VR joutui kai ostamaan puhelinyhtiöille linkkiyhteyksiä. VR:n omassakin puhelinverkossa kuuli hyvin, kun kuljettaja lisäsi portaita veturissa. 2x25kV järjestelmässä säästömuuntajat toimivat imumuuntajina, mutta myöskin niillä syötetään lisää sähköä ajojohtimeen vastajohtimen ja ajojohtimen välisestä 50kV jännitteestä. Koska jännitteet ovat vastakkaiset, niin virrat kumoavat toisensa ja paluujohtimia ei tarvita. | ||||
|
|
03.03.2022 20:16 | Jarno Piltti | ||
| Fantastisen upea yökuva! | ||||
|
|
03.03.2022 20:14 | Oula Ahlholm | ||
| Tämä varsin hyvä kuvakulma tähän koneeseen. | ||||
|
|
03.03.2022 18:30 | Eljas Pölhö | ||
| En saa selvää numerokyltistä, mutta tämä lienee joko LDH45 tai LDH70 tyyppiä. Ne ovat ainakin tehtaan mittapiirroksen mukaan ulkonaisesti malliltaan ja mitoiltaan täysin yhteneväiset. LDH45 oli MB 836Bb moottori, teho 450 hv, nopeus 60 km/h LDH70 oli MB 820Bb moottori, teho 750 hv, nopeus 70 km/h LDH45 valmistettiin 1966-1993 yhteensä 773 kpl, joista 468 kpl Romanian teollisuuslaitoksille, valtion radoille (CFR) 24 kpl ja vientiä oli 9 eri maahan 281 kpl LDH70 valmistettiin 1966-1987 yhteensä 993 kpl, joista 800 kpl Romanian teollisuuslaitoksille, valtion radoille (CFR) 81 kpl ja vientiä oli 9 eri maahan 112 kpl |
||||
|
Kuvasarja: Baijerin matka 2018 |
03.03.2022 18:03 | Jukka Ahtiainen | ||
| Mukava kuvasarja. | ||||
|
|
03.03.2022 18:01 | Eljas Pölhö | ||
| 761:llä on tässä kuvassa enää reilu vuosi elämää jäljellä, vaikka näyttää ulkoisesti aika terveeltä. 761 tilattiin Hanomagilta 22.11.1923 761 oli ensimmäinen käyttöönotettu N1/Pr1, elokuussa 1924 (Pasilan varikolla) 761 1. vuoden ajomäärät: 1924 VIII =1608 km, IX=4417 km, X=3465 km, XI=3599 km, XII=3954 km 761:n Knorr esilämmitin korvattiin Friedmann imurilla 16.1.1937 761 sai 0,5 kW:n turbogeneraattorin ja sähkövalaistuksen 20.4.1949 761 viimeinen täyskorjaus konepajassa: Kuopio 11.11.1965 (ei tehty enää välikorjausta, 3v 6kk sisällä) 761 oli viimeisen kerran liikenteessa toukokuussa 1969 (Pieksämäellä) 761 hylättiin 18.9.1969 761 romutettiin Pieksämäellä 1969 |
||||
|
|
03.03.2022 17:10 | Harri Junttila | ||
| Dr16 1500V syöttöä testattiin pitkään yöjunarunkoon jolloin 273/266 vedettiin 2x Dr16 vedolla ja sähköveturi oli varmistamassa. Juna pysyi erinomaisesti aikataulussa ja Dr16 sähkö riitti hyvin vaunujen tarpeeseen ja junan pitämiseen aikataulussa. | ||||
|
|
03.03.2022 16:41 | Jukka Ahtiainen | ||
| Kuvatekstiin viitaten Suomen heikosti johtavan maaperän vuoksi sähköradasta voi aiheutua sallitut arvot ylittäviä vaara- ja häiriöjännitteitä. 2x25 kV järjestelmässä käytetään imumuuntajan sijaan säästömuuntajaa, joka pakottaa paluuvirran palaamaan vastajohtimessa. Sanoisin yleisesti että vaara voi ilmetä askel- tai kosketusjännitteenä. En ole suunnitellut, rakentanut tai kunnossapitänyt sähköratoja, mutta ajolangan työmaadoituksen olen tehnyt. Tuolta löytyy hakuasanalla "potentiaali" lisää: https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lo_2018-23_rato5_web.pdf |
||||
|
|
03.03.2022 14:00 | Rainer Silfverberg | ||
| No millaisia vaaroja paluuvirta voi aiheuttaa? Voiko saada säkärin koskettamalla kiskoa jos imumuuntajassa vikaa? Tai sytyttää maastopaloja? Entä eroaako Lapissa käytetty 2 x 25 kV sähköistys jotenkin tästä eteläisemmässä Suomessa käytetystä sen osalta? | ||||
|
|
03.03.2022 13:42 | Esa J. Rintamäki | ||
| 761 tavanomaisen karja-auransa kanssa. | ||||
|
|
03.03.2022 12:34 | Petri Sallinen | ||
| Aika paljon näyttää olevan liikkeellä tarinoita TB:n historiasta. Öljyn tarina on yksi parhaimmista. http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/08/oljyn-tarina.html https://www.teboil.fi/yhtio/historiaa/ |
||||
|
|
03.03.2022 12:33 | Erkki Nuutio | ||
| Tekniikan Waiheita -lehden kirjoitus toteaa että virolaishtiö Eesti Kiviöli oli saksalaisrahoitteinen, kuten TB:kin. Tämä tarkoittaa saksalaista osakeosuutta, mutta osuus ei voinut olla 100%. NL:n suorittaman Viron valtion kaappaamisen jälkeen liittolaiset, Saksa ja NL sopivat varmasti ystävällisesti omistusmuutoksen. Muutoksia tapahtui Saksan ottaessa "sotilasoperaatiossa" Viron valtion haltuunsa 8.1941 vaiheilla, ja toisessa "sotilasoperaatiossa", jossa NL puolestaan otti Viron valtion haltuunsa vuoteen 1991 asti. Näin mielenkiintoinen historia on varmaan esitetty sopivasti pelkistettynä Teboilin sivuilla. |
||||
|
|
03.03.2022 12:12 | Rainer Silfverberg | ||
| Mä olen lukennut toisaalta, ja Wikipediassa lukee myös, että TB:n omistus olisi ollut enemmistöltään saksalaista ja siksi yhtiö jouduttiin luovuttamaan/pakkomyymään Neuvostoliitolle 1947 rauhanehtojen mukaan. Englanninkielisen Wikin mukaan saksalaiset omistivat Suomen Petrooli Oy:n, perustettu 1932 ja jonka kotipaika oli Viipuri, ja joka osti Trustivapaan Bentsiinin osakekannan 2. maailmansodan aikana. Tai osti ja osti??? Se saksalaisomistus loppujen lopuksi johti koko firman pakkoluovutukseen Neuvostoliitolle. |
||||
|
|
03.03.2022 11:50 | Ilari Inkiläinen | ||
| Kiitos kommentistasi, muutetaan tietoihin. :) | ||||
|
|
03.03.2022 11:06 | Timo Salo | ||
| Olipa nostalginen video tuo eka...!!! Harva meistä on käyttänyt kaikkia näitä (näkyi videolla): Avometer, Megger ja Testboy... Those were the days! |
||||
|
|
03.03.2022 10:37 | Jukka Ahtiainen | ||
| https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/29/hoyryvetureista-sahkojuniin https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/03/30/sahkojuna-tulee-suomeen |
||||
|
|
03.03.2022 10:01 | Erkki Nuutio | ||
| Trustivapaa Bensiini oli virolainen yhtiö, joka toi Viron liuskebensiiniä Suomen 1930-luvulla. Kertomus virolaisbensiinistä (12 s.) loytyy lehdestä Tekniikan Waiheita 1/2015 . Viite pdf-tiedostoon tässä : https://journal.fi/tekniikanwaiheita/issue/view/5610 . NL:n "sotilasoperaatio" syksyllä 1939 lopetti tuonnin Suomeen. NL otti liuskebensiinin kuten otti Vironkin. Tämän rikollisen toimen seurauksena TB / Teboil on venäläinen yhtiö. |
||||
|
|
03.03.2022 09:45 | Teppo Niemi | ||
| Tuon imumuuntajan asennus 1967 / 1968 on ykai kohde VRn sähköistyksen alkutaipaleesta kertovassa elokuvassa. Nuo imumuuntajat korvattanden uusilla, kun Espoon kaupunkirataa aletaan rakentamaan Leppävaarasta Kauklahteen. |
||||
|
|
03.03.2022 08:07 | Tommi K Hakala | ||
| Kiiruna vahvasti mukana Ylen Vaietut arktiset sodat -dokumettisarjassa. | ||||
|
|
03.03.2022 05:30 | Esa J. Rintamäki | ||
| Keskimmäisessäkin akselissa näyttää olevan jarrut. | ||||
|
|
03.03.2022 05:25 | Esa J. Rintamäki | ||
| Trustivapaasta Bensiinistä sittemmin kehittyi näinä päivinä kärvistelevä TB, eli Teboil. Perusajatuksena venäläisten öljytuotteiden markkinointi ja jakelu. | ||||
|
|
03.03.2022 03:08 | Timo Salo | ||
| Blue moment in Kiruna! Mahtava kuva kertakaikkiaan... | ||||
|
|
03.03.2022 00:46 | Esa J. Rintamäki | ||
| Siinähän on vekkulin värinen "Junakeula" parkissa, naama kätkettynä! | ||||
|
|
02.03.2022 18:51 | Jukka Ahtiainen | ||
| Kyllä, nopeasti napsahti (kuva-arvoituksessa ei ollut muuta lähtötietoa kuin päiväys)- | ||||
|
|
02.03.2022 18:46 | Panu Breilin | ||
| Nykyisin vaihteen puhdistus näyttää usein menevän niin, että ensin tulee kaivinkone harjakoneineen ja sitten perässä tulevat ratatyömiehet jääpiikillisine vaihdeharjoineen (ja lehtipuhaltimineen) tekemään tarkemman puhdistuksen. | ||||
|
|
02.03.2022 18:06 | Niko Padatsu | ||
| VR:n käskylehti 11/1949 luetteloi yksityisille toiminimille vuokratuista säiliövaunuista mm. seuraavat jotka on jo lehtisen ilmestyttyä luovutettu. "Rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat Oy 8 kpl Go n:o 199228, 199302, 199307, 199331, 199334, 199336, 199339, 199346." Tämän mukaan kyseinen Go-vaunu olisi siis tosiaan ollut Rikkihappo Oy:n käytössä. Sama käskylehti luetteloi myös muille yhtiöille jo vuokrattuja säiliövaunuja mm. Vuoksenniska Oy, Trustivapaa Bensiini Oy, ja Petko Oy. |
||||
|
|
02.03.2022 17:46 | Juha-Pekka Marttila | ||
| Nykyään kaivinkoneella..tulee parempaa jälkeä. | ||||
|
|
02.03.2022 17:00 | Reijo Salminen | ||
| 3 minuutissa ratkennut... | ||||
|
|
02.03.2022 16:09 | Vertti Kontinen | ||
| Varikonkadun tasoristeys Lahden kolmiossa? | ||||
|
|
02.03.2022 14:29 | Juhani Pirttilahti | ||
| Portugalissa on myös peilit Pendolinossa. Harvoja poikkeuksia voi toki löytyä. | ||||
|
|
02.03.2022 11:30 | Timo Salo | ||
| Kyllä suomalaisilta nyt löytyy auttamishalua, itsekkin laitoin niille jotka ovat TÄYSIN syyttömiä tuohon hulluuteen: Lapsille UNICEF:in kautta. Luulisi menevän perille. Sodan alku oli kuin talvisodan kopio, mutta jatko senkun pahenee kaikenmaailman tyhjiöpommien ja terroristien kanssa...!!! | ||||
|
|
02.03.2022 11:00 | Antti Kukkonen | ||
| Sinänsä erikoista/harmillista, ettei Edg-vaunuja ainakaan näillä näkymin tule päiväjuniin | ||||
|
|
02.03.2022 10:46 | Tuukka Ryyppö | ||
| Löytyy peilit Sloveniankin pendoista: https://vaunut.org/kuva/42997?maa=158&t=pendol | ||||
|
|
02.03.2022 10:27 | Jimi Lappalainen | ||
| Itse lahjoitin SPR:n ja Fidan kautta rahaa. | ||||
|
|
02.03.2022 10:22 | Jimi Lappalainen | ||
| Ylläpito? Mistä lähtien kuvan resoluutiorajaa on jälleen kasvatettu? Tämän kuvan koko on 2560 x 1152, vaikka suurimmaksi sallituksi leveydeksi kerrotaan 1920. Vai koskeeko rajoitus vain korkeutta 1200, jonka sisään tämäkin kuva siis mahtuu? | ||||
|
|
02.03.2022 10:19 | Jimi Lappalainen | ||
| Tuon kyltin voisi pelastaa tolppineen päivineen johonkin museoon? Toki siitä voisi tehdä myös muistomerkin, mutta olisiko se kunnostettuna ja esillä olevana alttiimpi vandalismille? Nythän se on maastoutunut hyvin. | ||||
|
|
02.03.2022 10:15 | Jimi Lappalainen | ||
| Juu, on kyllä mainio kuva, samoin kuin edellinen aurinkolasikuva. | ||||
|
|
02.03.2022 10:08 | Jimi Lappalainen | ||
| EXIF-tietojen tarjoaman kellonajan mukaan tässä menee HL 9831, yksiköt 6301 + 6320 + 6302. Eli 3 x Sm4, ja kyllä sen kuvastakin jo näkee, ettei 2 x Sm4 nyt ihan noin pitkä ole :) | ||||
|
|
02.03.2022 10:05 | Jimi Lappalainen | ||
| Nuo tiedot kannattaisi varmaan kirjoittaa sinne Wikipediaan. | ||||
|
|
02.03.2022 08:11 | Teemu Sirkiä | ||
| Tämä on tainnut jäädä tästä junasta: https://juliadata.fi/timetables?s=144&d=28.2.2022 | ||||
|
|
02.03.2022 00:12 | Vertti Kontinen | ||
| Samaa mieltä! | ||||
|
|
01.03.2022 23:02 | Jonne Seppänen | ||
| Hyvä tilannekuva | ||||
|
|
01.03.2022 22:41 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia John! Aina näihin aikoihin vuodesta alkaa kevään ja sulien ajokelien odotus! | ||||
|
|
01.03.2022 21:19 | Aku Lehtola | ||
| Päätin minäkin etsiä Vaunut.orgin ensimmäisen kommentin. Nyt kommenttisivuja on jo 7512 kappaletta. | ||||
|
|
01.03.2022 20:28 | John Lindroth | ||
| Arbeiterdenkmal?"statue of workers". | ||||
|
|
01.03.2022 20:06 | John Lindroth | ||
| Tässä on tyyliä! | ||||
|
|
01.03.2022 19:16 | Topi Lajunen | ||
| Myös fissioreaktoreissa on eroa. Länsimaisissa malleissa ei samalla tavalla voi olla ns. positiivista takaisinkytkentää. Ne on suunniteltu siten, että reaktio pysyy käynnissä vain vaivoin, ja mikä tahansa muutos mihin tahansa suuntaan vaimentaa reaktiota. | ||||
|
|
01.03.2022 18:40 | Petri Sallinen | ||
| On. | ||||
|
|
01.03.2022 18:28 | Juhani Pirttilahti | ||
| Peilit nyt vaan on tuollainen suomalainen erikoisuus. :D Ei niitä Keski-Euroopan nopeissa junissa ole ollenkaan. | ||||