![]() |
26.10.2023 19:52 | Markku Naskali | ||
En ole nyt viime vuosina noilla kulkenut, mutta aikoinaan oli hyvin yleisesti vaikeuksia yksikköjen yhteen liittämisessä ainakin Riihimäen kohdalla. Ja olihan noita ihan junan kulkuunkin muuten vaikuttavia ongelmia. Helsingistä kerran lähtiessä juna ei tahtonut päästä liikkeelle ja tuli matkustajia kummastuttava kuulutus siitä että juna pitää NOLLATA! Moni luuli että perutaan, mutta liikkeelle lopulta päästiin ihan kohtuuvauhtia Riihimäelle jossa vaihto toiseen junaan. Siinä ei tietenkään kuulutus toiminut ja moni satunnainen matkustaja oli ihmeissään siitä mille asemalle tultiin. | ||||
![]() |
26.10.2023 18:36 | Markus Selin | ||
Uutta kaavoitetaan tietenkin silti. Myllypurossa Karhunkaatajan alue on hyväksytty, mutta oikeuskäsittelyssä, Pajamäen itäosan kaavoitus alkaa uudelleen oikeudessa kaatumisen jälkeen ja Oulunkylän keskustakorttelit ollaan kaavoittamassa uusiksi. Pidemmällä tähtäimellä sitten taas tehdään kaavarunkoa Keski-Viikkiin täydennysrakentamista varten. | ||||
![]() |
26.10.2023 18:04 | Markus Selin | ||
Kiihtyvästä en tiedä, mutta linjan varrelle on kyllä rakennettu kovasti jo heti radan rakentamisen alettua, mutta sen jälkeen on suhdanne ruvennut vaikuttamaan. Silmämääräisesti on vaikea sanoa onko rakentamista jätetty aloittamatta Jokerin varrella enemmän vai vähemmän kuin muilla raideliikennevyöhykkeillä. Ainoat paikat, joista voin sanoa varmasti, että suhdanteesta huolimatta on uusia aloitettu ovat taas kantakaupungissa Jätkäsaari ja Kalasatama. Espoon puolella on tosin kohteita, jotka on kaavoitettu ja seisseet aloittamatta jo kauan ennen suhdanteenmuutosta. Esimerkiksi Linnoitustien länsipuoli Säterissä. |
||||
![]() |
26.10.2023 14:23 | Antti Grönroos | ||
Kävin ma Karhulassa ja Otso3 ei näkynyt liikennepaikalla. Radalla on vielä liikennettä koska rata kiiltää ja Sunilassa on iso kasa puita. | ||||
![]() |
26.10.2023 13:42 | Jussi Laukkanen | ||
Näkisin noissa useita merkittäviä etuja, mutta sitä en tiedä, mikä on ollut se varsinainen peruste tämän ratkaisun valintaan. Vaunun paino suhteessa kantavuuteen. Keskelle sijoittuva tukirakenne on kevyt, mutta jäykistää pitkän vaunun ja antaa erinomaisen kantavuuden verrattuna tavanomaiseen sivulaidattoman vaunun kuormakannen alla olevaan tukirakenteeseen. Puutavaranippuja voidaan pinota useampi päällekäin turvallisesti nippujen tukeutuessa keskiseinään. Lastin kiinnitys on näin helppoa. Kuormaus nopeutuu, kun niput voidaan viedä suhteellisen suurella nopeudella kiinni "keskiseinään". Tarvittaessa voidaan kuormata samanaikaisesti kahdelta puolelta, mikä edelleen nopeuttaa kuormausta. |
||||
![]() |
26.10.2023 12:26 | Lari Åhman | ||
Juu, hienoja kuvapompseja on tosiaan tullut itselle tutuista ympäristöistä. Jännä miten samat paikat näyttävät hieman erilaiselta toisen kuvaamana :) Erikoista, että on jätetty tuohon seisomaan noinkin pitkäksi aikaa tukkimaan tasoristeys. Tuossa ajassahan olisi ehtinyt Lapinlahdelle saakka. | ||||
![]() |
26.10.2023 12:05 | Timo Haapanen | ||
Saatanpa tullakin :) | ||||
![]() |
26.10.2023 10:24 | Teppo Niemi | ||
Muistaakseni tätä tarjottiin aikoinaan myös Museorautatieyhdistykselle. Mutta silloin ei ollut resursseja tämän siirtämiseksi. | ||||
![]() |
26.10.2023 10:21 | Rainer Silfverberg | ||
Tuo Anders Brunell on voinut olla joku nuori insinööri tai agronomi tms joka asui alivuokralaisena rouva Hippin? luona. | ||||
![]() |
26.10.2023 10:12 | Erkki Nuutio | ||
Laudoitus varjostaa kansallisromanttisesti nikkaroituja ikkunankehyksiä. Ei tainnut alunperinkään olla kattoikkunoita kattokorokkeessa nimitaulun molemmin puolin. Pysähtyykö junia tarvittaessa jälleen Karassa, niinkuin Eduskunnassa kirjallisesti esitettiin : https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk+740/2005 | ||||
![]() |
26.10.2023 09:58 | Esa J. Rintamäki | ||
Herra Tapion kuvausreissu Karraan oli sunnuntaipäivänä. | ||||
![]() |
26.10.2023 09:49 | Erkki Nuutio | ||
Vastaanottaja oli Salmin pitäjän Tuleman kylässä. Pitäjä kuului Neuvostoliitolle pakkoluovutettuun Laatokan Karjalaan. Ruotsia ei siellä osattu. Väestö puhui suomen ohella livvin kieltä/murretta. |
||||
![]() |
26.10.2023 09:43 | Onni Tikkala | ||
Väittäisin, että viimeistään talvella tulet toisiin ajatuksiin. | ||||
![]() |
26.10.2023 08:51 | Ilkka Hovi | ||
Pitää myös muistaa ettei kanan ollessa uusi ratapihojen sivuraiteet olivat vaikka 22 kg/m. Myös tukeminen ei ollut nykyistä tasoa. Vihiian myös verrata kanan kuvaa ja höyrykanaa toisiinsa. | ||||
![]() |
26.10.2023 07:11 | Jari Välimaa | ||
Onko Raide-Jokerin lähettyvillä havaittavissa samaa ilmiötä kuin Tampereella eli kiihtyvää rakentamista ? | ||||
![]() |
25.10.2023 23:32 | Rainer Silfverberg | ||
Ei tässä lue muuta kuin että lähettäjä valittaa että on hirveän kuuma ja että pojat ei jaksa syödä ja että Birgerin tädin kanssa mahdollisesti käyvät Punkaharjulla ja Imatralla jos ilmat viilenee. | ||||
![]() |
25.10.2023 22:41 | Oula Ahlholm | ||
Kiitos Jarno! | ||||
Kuvasarja: Reissu Pääkaupunkiseudulle 21.- 23.10.2023. |
25.10.2023 22:40 | Oula Ahlholm | ||
Kiitokset Petri. | ||||
![]() |
25.10.2023 22:20 | Jarno Piltti | ||
Mainio kuva, kuin kilparadan lähtölinja! | ||||
![]() |
25.10.2023 22:19 | Jarno Piltti | ||
Tyylikkäitä kuvia on Tuomas pudotellut viime päivinä. Tässä puhuttelee änkyröivä tasoristeys, liikennepaikkakyltin selvästi nähdyt parhaat päivät ja tietenkin vetovoima, muinaisaikojen Sr12 still going strong. | ||||
![]() |
25.10.2023 21:01 | Jorma Rauhala | ||
Jouni: Koskenlaskuelokuvat on useinmiten kuvattu Hesaa lähimmällä eli Mankalankoskella. Se hävitettiin 1950-luvun alussa. Tässä listausta Mankalan filmeistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mankalan_kosket | ||||
![]() |
25.10.2023 21:00 | Robert Sand | ||
Mikä on näiden vaunujen etu tavallisiin vaunuihin verrattuna? Luulisi että on hankalaa kun pitää olla mahdollisuus päästä lastaamaan/purkamaan molemmilta puolilta. | ||||
![]() |
25.10.2023 20:58 | Timo Haapanen | ||
Kaikki alun perin 30 kpl Sm nelosta ovat edelleen liikenteessä, yhtään yksikköä ei tietääkseni ole poistettu. Kävin huvikseni läpi Juliasta viimeisen 30 vrk aikataulut (2021 vuoroa) ja vain yhdessä tapauksessa isompi (punaisella merkitty) myöhästyminen johtui kalustoviasta, taitavat Puput olla VR:n kuljettimien luotettavimmasta päästä. | ||||
![]() |
25.10.2023 20:32 | Pasi Seppälä | ||
No nyt on tyylikäs kuvauspaikka. Ja kolminvetoinen ruskeavaunuinen tavarajuna kruunaa sen. | ||||
![]() |
25.10.2023 20:25 | Arto Papunen | ||
Eikö Sunilan radalla ajettu meritse tuotua raakapuutakin? | ||||
![]() |
25.10.2023 20:23 | Tommi K Hakala | ||
Mikäs on muuten MoVe 90 -yksilöiden tilanne tällä hetkellä, tainnut olla lepoa Sunilan seisokin johdosta toisella? | ||||
![]() |
25.10.2023 20:15 | Ari-Pekka Lanne | ||
Niinhän sellainen Ameriikkain-tuliainen Deeveristä löytyy, samoin kuin Seeprastakin. Kyseisessä ratskussa on pitkät viiveet, ja veturiyksilökohtaiset erot ovat huomattavia. Jopa yksilöissä itsessään esiintyy ajoittaisia vaihteluita viiveissä. Harjaantunut ja maltillinen kuljettaja saa kuitenkin tehtyä tarkkojakin vaihtotöitä tällaisella jokseenkin holtittomalla kaukosäätimellä. Sen sijaan Sr3:ssa ja Dr19:ssä on toista maata olevat, eksaktit ratskut. Edo-tötteröstä ei sentään löydy käkätintä, vaan asiat sujuvat väyläohjatusti: https://vaunut.org/sarja/2446 . | ||||
Kuvasarja: Sandpoint - merkittävä rautatiesolmu Idahossa |
25.10.2023 20:05 | Miro Salo | ||
MRL:n SD70ACe sarjalaiset saattaa liikkua pitkäänkin omissa alkuperäisissä väreissään. Luulisin että muu kalusto pl. tavaravaunut joutuu romuttamolle tai vuokrafirmoille aika haipakkaa. | ||||
![]() |
25.10.2023 19:59 | Miro Salo | ||
Oot Petri oikeassa, nuo on nimenomaan centerbeameja | ||||
![]() |
25.10.2023 19:47 | Antti Grönroos | ||
Oman muistikuvan mukaan Rungontien alikulun kohdalla olisi ollut ajoradan ja kevyenliikenteen puomi. | ||||
Kuvasarja: Sandpoint - merkittävä rautatiesolmu Idahossa |
25.10.2023 18:26 | Petri Kiviniemi | ||
Jälleen mukava kuvasarja Yhdysvalloista. Tarttuiko kennolle yhtään MRL väreissä olevaa kalustoa? Aletaanko niitä nyt sitten vähitellen maalata BNSF väritykseen? | ||||
![]() |
25.10.2023 18:17 | Jyrki Längman | ||
Jos haluaa tunnisteita tähän Mas 88020 on jokioisten rautatien lavettivaunun JR21 päällä. Junassa on selvästi näkyvillä LWR 52+JR11 ja JR3. Entinen Humppilan asema on avotavaravaunun (MRY) päällä, nykyään tuo on Jokioisten asema | ||||
![]() |
25.10.2023 18:08 | Petri Kiviniemi | ||
Kuvassa olevat kai centerbeam flat careja? | ||||
Kuvasarja: Reissu Pääkaupunkiseudulle 21.- 23.10.2023. |
25.10.2023 17:55 | Petri Kiviniemi | ||
Oikein laadukas monipuolinen kuvasarja pääkaupunkiseudun kiskoliikenteestä. Tällaista matskua katselee mielellään. | ||||
![]() |
25.10.2023 17:55 | Esa J. Rintamäki | ||
Mitä tavaravetoihin tulee, niin ruotsinrälsbussipuolella sekään ei nyt niin kauhean laajaa ollut. Otetaanpa esimerkiksi sanomalehtiresiina (eli Tidningsdressin) nro 316 vuodelta 1934! Se oli tavallisen pakettiauton näköinen, kaksiakselinen ja varustettu A-mallin Hoppa-Fordin 50 hv moottorilla. Tällaisella pyydyksellä suurin sallittu ajonopeus oli 90 km/tiima! 316 hylättiin 1950-luvun jälkipupliskolla ja romutettiin v. 1963. Normaaliraiteisena oli vielä pari kaksiakselista rälsbussista muutettua kiitotavaravetoa (YG), jotka muutettiin koetarkoituksessa keväällä 1946. Kovin kauaa ei mennyt, kun ne muutettiin sanomalehtipostirälsbusseiksi (YTi). Kun uutta YBo6-rälsbussimalliperhettä alkoi tulla käyttöön, niin tidningsrälsbussit meni poistoon. Ehkä jotensakin lähinnä kuvan DmG7:aa oli 891 mm kapsutavaravetorälsbussit YFo5p nrot 902 - 905 (vuosilta 1955-56). Ne oli suomilätän pikkuserkkuja. Niissä oli liukuovia molemmissa päissä, sivuseinillä. Yksi näistä (nro 905) jopa muutettiin kapsuteeteeveeksi Qgz-ekxä 945 2787 vuonna 1970! Päätyi Roslagsbanalle v. 1972 ja raunioitui yhteentörmäyksessä toisen junan kanssa joulukuussa 1977. |
||||
![]() |
25.10.2023 17:50 | Petri Kiviniemi | ||
Hups! Kiitos Jyrki korjauksesta. Kiitokset muillekin. | ||||
![]() |
25.10.2023 17:47 | Miro Salo | ||
Aivan niinku olisin Dv12:ssa bongannut tuollaisen Locotrol-kaapin. Aika harvassa taitaa olla tuollaisen niche business homman luotettavat tekijät. | ||||
![]() |
25.10.2023 17:44 | Oula Ahlholm | ||
Kiitokset Asmo! | ||||
![]() |
25.10.2023 17:43 | Oula Ahlholm | ||
Kiitos Timo! Kyllä, todella hyväkyytisiä ovat nämä Flirtit. | ||||
![]() |
25.10.2023 17:42 | Miro Salo | ||
Purskeinen liikenne saattaisi kieliä ratatöistä jollain välillä. Track foremanin liikenteenohjaajalta hankkima track and time voi olla suunniteltu juttu, tai sitten yllättävä, ja kestää muutamasta kymmenestä minuutista useampaan tuntiin. Katkenneen kiskon saa kuulemma vaihdettua uuteen n. 20 minuutissa jos on ratatyöporukalla hommat jiirissä. Junat tietty odottaa, ja liikenteenohjaajalta valuu tuskanhiki, ja sit kun pääsevät liikkeelle, niin niitähän kans tulee. | ||||
![]() |
25.10.2023 17:30 | Miro Salo | ||
Amerikoissa ei paljoa jarrujohtoja irroitella, kunhan on angle cockit kiinni niin vedetään vaan, kyllä ne irtoo. https://www.youtube.com/watch?v=8uIxV40aqPw Montana Rail Link lienee tässä kohtaa jo aika entinen rautatie, BNSF irtisanoi vuokrasopimuksen ja Dennis Washington lienee saanut miljoonansa. |
||||
![]() |
25.10.2023 15:36 | Esa J. Rintamäki | ||
(Strumming guitar): I'm homeward bound, in a Rabbit-train, with tears in my eyes, because my girl has found the new one. Shuffle strumming, 4/4, lets begin with chord C minor. |
||||
![]() |
25.10.2023 15:31 | Esa J. Rintamäki | ||
Herra Jouni, VR:n järjestelyvetureina käytettiin myös "Ankkaa" ja "Kalkkunaa". Vaikka Vr4/Vr5 joskus siunattiin kutsumanimellä "Mulli", joka ei enää ole siipikarjaa, pikemminkin "siipipyöräkarjaa", heko heko. Kanan nokkiminen johtui enimmälti lyhyestä pyörästön pituudesta, myöskin työsylintereiden sijoitus aluskehyksen ulkosivuille edesauttoi ilmiötä. |
||||
![]() |
25.10.2023 15:23 | Esa J. Rintamäki | ||
Dear Sir Peter, In an ancient Finnish railroad modelling magazine "Junat" number 5 / 1989 is an article telling about very, very old twin-axle tank wagon, which is like a "rivet-counters" dream. Article consists some story of same wagon as in picture above, XGo 0199'157-9. Article has three technical drawings too in different scales [O (1:45), HO (1:87) and N (1:160)]. The number 199,003 in dome and ends is XGo's old number, before being transferred to VR:s own use. It seems that old number had not been covered in a touch of paint-brush in the repair shop. It is said, that these drawings was writer mr. Tapio Keränen's first attemp to use new computer-aided-drawing (CAD) system. A rivet-counter is a person, who is always pointing even the slightest mistakes or errors in scale models. Very typically, rivet-counter has NEVER built any kind of models! Those persons (usually male and lazy) should begin very personal and cheap hobby: farting loudly and then laugh for it (loudly, naturally). |
||||
![]() |
25.10.2023 14:54 | Esa J. Rintamäki | ||
Toinen Edvin Laineen ikiomanvekkuli näkemys oli elokuvassa "Akseli ja Elina". Siinä on kohtaus, jossa molemmat päähenkilöt (A & E) saapuvat rautatieaseman makasiinille eräänä päivänä, talvisodan aikana, kun heidän kaatunut Voitto-poikansa oli tullut kotiin...: Akseli kysyi ja eräs lotista sanoi: - Koskela? Täällä ne on. - Kuinkas ... eikös yks ... - Täällä on kaks Koskelaa ... [ Pentinkulmalta. Voitto ja Eero. Toinen tuli tänään ja toinen eilen. ] Elokuvassa kohtaukseen liittyen näkyy, kuinka asemamies heiluttaa PUNAISTA lippua ylhäällä kaaressa ikäänkuin lähtöopasteeksi junalle. Kuuluu veturista annettu vastausvihellys ja juna alkaa liikkua. Ilmiselvästi käsiopaste "vedä eteenpäin" ei ollut Laineen mielestä tarpeeksi "filmaattis-dramaattinen"? Herra Jouni Ha.: nykytrendinähän taitaa olla se, että eniten tarvittava "puvustusasiantuntija" lienee ihotautilääkäri...? Herra Jarno: Sen jälkeen, kun Jukka Kajava heitti lusikkansa nurkkaan, on kultturellisen arvostelun taso pahasti laskenut. Ei liene ihme, että Seppo Heikinheimo poistui elämästä vapaaehtoisesti, oman käden kautta... |
||||
![]() |
25.10.2023 14:30 | Petri Nummijoki | ||
Kukko oli Vr3: https://www.vaunut.org/kuva/105610. Kaippa Kana-nimitys tuli siitä, että L1/Vr1-veturit pyrkivät keinumaan ("nokkimaan") ilman vaunuja kulkiessaan. | ||||
![]() |
25.10.2023 14:16 | Jouni Halinen | ||
Mistä tuollainen nimitys "kana" on johdettu. Ja jos on kana, niin eikö pitäisi olla hänelle myös "kukko". | ||||
Kuvasarja: Keski-Pasilan tasoristeyksiä ja vanhan varikon ylikäytäviä |
25.10.2023 13:49 | Jouni Halinen | ||
Kumma paikka tuo Kavi/Elonet. Heillä on alkanut elokuussa muutto uuteen paikkaan ja nyt toiminnot on ajettu aika pitkälti tauolle. Edellä mainittu filmiprojekti onnistuu tämän johdosta vasta ensi vuoden puolella. Kummallista touhua! Olen ollut lukuisissa yritysmuutoissa (omien ja kavereiden) mukana ja homma on mennyt aina niin, että "pulju" on pidetty perjantain kiinni ja avattu maanantaina kello 8. Kyseessä olevat firmat ovat olleet pääsääntöisesti kopiokonefirmoja (ym. muu toimistotekniikka) ja suurimmat koneet ovat painaneet 1500 kiloa! (Xerox 9500) ja kaikenlaista sälää on ollut runsaasti. Hyvä puoli näissä muutoissa oli se, että samalla pääsi eroon kaikesta epäkurantista, ja sitäkin kun yleensä piisasi. |
||||
![]() |
25.10.2023 11:41 | Jouni Halinen | ||
Speden "länkkäreitä" ( P Puupäistä ei ole havaintoa) ainakin kuvattiin 60/70-taitteessa Vuosaaressa ns. Saseka Oy:n (SAntaSEmemttiKAlkki) hiekkakuopilla, ne olivat suunnilleen kauppakeskus Columbuksen paikkeilla, itse tehdas näkyy kuopan alapuolella. Kuopat ovat jo vuonna 1956 olleet https://kartta.hel.fi/link/d3yLtD noin 17 hehtaarin kokoiset. Tuskin missään muualla on siihen aikaan ollut vastaavan kokoisia hiekkakuoppia. Muistan itsekin ne hyvin, tuli pikkuklossina (60/70 taitteessa) ajettua usein niiden ohi fillarilla, kun menimme kundien kanssa Kontulasta Kalviikkiin uimaan. Siellä on upea hiekkaranta, ja silloin siellä vielä sai telttailla, nykyjään se ei enää onnistu. Rannalta pystyi myös ajamaan matalan veden aikaan (matkaa kertyi lähes 500 metriä) mopolla (MOottoriPOlkupyörä) tai fillarilla läheiseen saareen!. https://kartta.hel.fi/link/d3zwMk Kuvauspaikan valinta on ollut myös aikamoinen kustannuskysymys, koko kaluston ja näyttelijöiden ym. kaiken muun kuljettaminen jonnekin pidemmälle olisi tullut kalliiksi. Monilla näyttelijällä oli lisäksi vaki työpaikka teatterissa jossa piti tietenkin olla säännöllisesti duunissa, yleensä iltaisin, harjoituksia oli myös päivisin. Kuvauksia sitten ”rytmitettiin” edellä mainitun ehdoilla. Esim. jos 30-luvulla tarvittiin ”rautatiekuvaa”, niin niitä kuvattiin usein edellä mainituista syistä Herttoniemen satamaradan varrella, tämän on mulle kertonut faijavainaa. Salskeat kaverit ylävartalo paljaana ”toppasivat” kiskoa kohdalleen (ns. topparoikka) eli nostivat/laskivat kiskonpintaa oikealle korkeudelle. Tukkilaiskohtaukset olivat sitten vähän monimutkaisempia, sopivia koskia kun ei varmaan löytynyt kovin läheltä? Näissä filmeissä nätit tytöt kaatoivat kundeille kahvia isosta kahvipannusta. Lisäksi syntyi tietenkin romansseja, joita sitten valmiissa filmissä enemmän tai vähemmän rohkeasti näytettiin. Usein rohkein kohtaus oli ”suutelua”, paljas rintakin saattoi vilahtaa, alaston kuvaa vedessä olevasta neidistä kuvattuna 50 metrin päästä ja se että neiti oli tullut raskaaksi, tästä katsoja pystyi päättelemään, että jotain rohkeampaakin on tapahtunut, eli on oltu ”silleen”. |
||||
![]() |
25.10.2023 10:32 | Asmo Rasinen | ||
Hyvä kuva! | ||||
![]() |
25.10.2023 09:46 | Peter Verschelden | ||
What is the ?03 number on the dome of the XGo 0199157-9 for? |