|
|
11.03.2007 07:15 | Pasi Kokkonen | ||
| Eikö hätämaadoitus tehdä vasta sen jälkeen kun sähköratavalvomo on katkaissut jännitteen? Tuollahan estetään vain mahdollisesti lankaan indusoituneen jännitteen aiheuttamat haitat. Jos 25kV vedetään suoraan maihin, pitäisi minun tietämyksen mukaan palaa lanka melko pian poikki. | ||||
|
|
11.03.2007 01:49 | Reijo Salminen | ||
| Onkos tuossa lohenpyrstösalvoksia noissa hirsissä? Jos niin on, niin hatunnosto ja korkealle talon rakentaneille. | ||||
|
|
11.03.2007 01:48 | Jukka P. T. Ruuskanen | ||
| Muistan katsoneeni sen kuvaa otettaessa, mutta mieleen se ei ole jäänyt. Resiinan 2/2000 mukaan: "Kaikki nykyään käytössä olevat kampiasetinlaitteet ovat suurinpiirtein samaa 1920-luvun mallia. Suurin osa on valmistettu Wärtsilän Pietarsaaren konepajassa." Siitä voi päätellä jotain. Mutta tarkkaa tietoa minulla siis ei ole. | ||||
|
|
11.03.2007 01:44 | Reijo Salminen | ||
| Olipas osannut tämä tulipalo sattua perin synkälle päivälle noin muutenkin. | ||||
|
|
11.03.2007 01:34 | Lari Nylund | ||
| Hieno homma, että isännät pääsivät kuvaamaan tämän erikoisuuden. Sunnuntaina kisajunan apuveturit tekevät jälleen junien välillä kuulemma jotain muita työtehtäviä muistaakseni Heinolan radan suunnalla, joten kannattaa olla paikalla katsomassa. Kisamontulla varmasti saa heiltä pientä vinkkiä, että mitä aikovat tehdä, jos käytte kysymässä. Ilo oli täysin minun puolellani, mukavaa että pystyin olemaan avuksi tällä kertaa. | ||||
|
|
11.03.2007 01:31 | Ilari Eskelinen | ||
| Miltä vuodelta Kajaanin kampiasetinlaite on/oli? | ||||
|
|
11.03.2007 01:29 | Lari Nylund | ||
| Lahdessa oli kyllä aktiivisesti harrastajia kuvaamassa junaamme, jota hieman ratapihalla heille esittelinkin. Itsellä jäi kuvat tällä kertaa ottamatta, koska luotin harrastajiin. Myöhästyminen Salpausselälle tultaessa oli erittäin minimaalinen 3 minuuttia, joka johtui matkustajien paljoudesta ja lyhyistä pysähdysajoista väliasemille. 11 vaunun mittaiselle junalle 2 minuutin pysähdysaika ei riitä mitenkään. Terveisiä vaan eräälle herralle, joka ei ole Teksasista, mutta kuitenkin... | ||||
|
|
11.03.2007 01:26 | Reijo Salminen | ||
| Minun isävainaa opasti minua hevosenpään kokoisena noista vaunujen kylkiteksteistä, että VR tarkoittaa 'vaaralliset rautatiet', ja että sitä ennen oli käytössä logo SVR joka tarkoitti 'saatanan vaaralliset rautatiet'. Uskoin tietysti joka sanan, mutta en liene ainoa höynäytetty? | ||||
|
|
11.03.2007 01:25 | Lari Nylund | ||
| Sr1 3026. Valitettavasti paluumatkalla kyseinen veturi alkoi kärsimään teknisistä ongelmista Lappilassa. 45 minuutin ylimääräisen ongelmien täyttämän tauon jälkeen veturi suostui toimimaan Riihimäelle asti, josta ko. veturi tuotiin Sr1 3108 hinauksessa Helsinkiin ja edelleen Ilmalan varikolle korjaukseen. Junan P512 piti saapua Helsinkiin kello 21:57, mutta todellinen saapumisaika oli noin kello 23:20. | ||||
|
|
11.03.2007 01:19 | Lari Nylund | ||
| Konduktöörin näkökulmasta annan saman ohjeen kuin ihmisille, ei ulkokäyttöön tarkoitettuja tassuja istuimelle ilman istuimen suojausta. Kannattaa ajatella seuraavaa kanssamatkustajaa, joka mahdollisesti juuri kyseiselle istuimelle. Junassa ja joukkoliikenteessä pitää ajatella muitakin. | ||||
|
|
11.03.2007 00:56 | Tunnus poistettu | ||
| Eikun toisin päin. | ||||
|
|
11.03.2007 00:56 | Tunnus poistettu | ||
| Taikka kirjain X kulkee tikin läpi?? | ||||
|
|
11.03.2007 00:48 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kommenttien loputtomuus. | ||||
|
|
11.03.2007 00:42 | Petri Soronen | ||
| Mitävielä keksiväisyys ja kommenttien jatkuvuus sekä päättömyys :) | ||||
|
|
11.03.2007 00:36 | Petri Soronen | ||
| Miellän asian niin että kun kaapeli on kiskossa kiinni, on kaapeli ja ihminen samassa potentiaalissa ajolankaan nähden, ja kun ihmisen resistanssi on jotain 20 M'ohmia ja kupari kaapelin pituudesta ja poikkipinta-alata riippuen jotain 2 m' ohmia (tai jopa paljon pienempi, ei muista mitä koulussa on opetettu) Niin eikö se virta kulje mieluummin sitä kaapelia pitkin maahan. | ||||
|
|
11.03.2007 00:25 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ookoo. Muistaakseni kello oli kyllä tämän kohtauksen osalta lähempänä kahtakytviittävaille 4 kuin ½ 4, mikäli muistiinpanoihini on uskominen. Linjanro 8 on toki oikein, niin mullakin lukee tuossa vihossa. | ||||
|
|
11.03.2007 00:23 | [Tunnus poistettu] | ||
| Mäntsälän aseman kohdalla Lahden motarilla oli oikoradan valmistumisen aikoihin VR:n mainos, jossa kivimiehet julistivat: "Pyyhällämme kohta oohitsesi 220 km/h". Tosiaankin, ymmärrän oikein hyvin, että mäntsäläläiset pitivät mainosta vittuiluna... | ||||
|
|
11.03.2007 00:21 | Petri Soronen | ||
| Liian tyylekästä mäntsälään ;) Mäntsäläiset älkööt ottaako itseensä tätä. | ||||
|
|
11.03.2007 00:18 | Jussi Mäkinen | ||
| Siis VR:n sauna keskellä Helsinkiä? Tyylikästä! :) | ||||
|
|
11.03.2007 00:11 | Petri Soronen | ||
| "Veli-venäläisen" tarkoitushan oli luultavasti talvisodan jälkeen että kun rata on valmis, tuleva miehitys olisi helpompaa, ja sitä suomalaiset(eli me) pelkäsi(mme). Siksihän kiskotus on tehty turhan huteraksi. | ||||
|
|
11.03.2007 00:10 | [Tunnus poistettu] | ||
| Pelkästään aikatauluista laskemalla voisi päätellä, että Hki-Kv iiseekakkosiin tarvitaan kolme runkoa (9-12 kerrostaloa). Voi olla, että kaikkea ei voi laskea pelkästään aikataulun perusteella. | ||||
|
|
11.03.2007 00:06 | Otto Siren | ||
| EIkö niitä IC2-vaunuja mennyt Kouvolan juniin niin paljon, että kaikkiin Turun juniin ei riittänyt ja tässä tulos. | ||||
|
|
11.03.2007 00:05 | Tapio Keränen | ||
| Paikka oli helppo tunnistaa. Pääpostitalo on savuttavien ja höyryävien matkustajavaunujen taustalla. | ||||
|
|
11.03.2007 00:00 | Jape Ruotsalainen | ||
| Tänään oli lippujen tarkastus Pm:n jälkeen 705:ssa. | ||||
|
|
10.03.2007 23:59 | [Tunnus poistettu] | ||
| Joren kommentti vaikuttaa vahvasti hönöltä, kuten allekirjoittaneenkin kommentit toisinaan :-) | ||||
|
|
10.03.2007 23:59 | [Tunnus poistettu] | ||
| Minustakin on asiatonta, että "Rautatiemuseo"-teksti on vain suomeksi. Suomen Keisarilliset Valtion Rauta Tiet on sentään kaksikielinen yritys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:53 | Olavi Huotari | ||
| Jos nyt jotain pitäisi arvata niin heitän, että voisi olla P73. | ||||
|
|
10.03.2007 23:47 | Pauli Kyllönen | ||
| Huh näytti iha sille ku meijä koira ois tuossa ollu. Niin saman värinen on. | ||||
|
|
10.03.2007 23:39 | Petri Soronen | ||
| Nämä puut lämmittää monta kertaa, aluksi tulipalon aikana, sitten kun niistä tehdään polttopuita ja lopuksi kun ne omassa takassa palavat. :D | ||||
|
|
10.03.2007 23:37 | Petri Soronen | ||
| Vanha kunnon kakluuni sentään pystyssä ;) | ||||
|
|
10.03.2007 23:32 | Tapio Muurinen | ||
| Paikkaan ei ole lisättävää. Rakennukset ovat huoltorakennus ja sauna. | ||||
|
|
10.03.2007 23:31 | Otso Etelämäki | ||
| Alstin polttoainetankin suuruus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:30 | Otso Etelämäki | ||
| Tämän kuvan kommentit alkaa mennä jo kyllä tyhmyyden äärirajoille:D | ||||
|
|
10.03.2007 23:29 | Otso Etelämäki | ||
| Hämäläisyys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:29 | Otso Etelämäki | ||
| Edellinen kommentti otetaan takaisin, ja se muutetaan: Kuvassa deeverin näkymättömyys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:28 | Otso Etelämäki | ||
| Deeverittömyys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:28 | Otso Etelämäki | ||
| Huruttomuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:27 | Otso Etelämäki | ||
| Kuvauspaikan muuttuneisuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:26 | Otso Etelämäki | ||
| Pian Orivedelle saavuttavuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:26 | Otso Etelämäki | ||
| Nakkiputkan saastuttavuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:25 | Otso Etelämäki | ||
| Sepelin likaisuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:25 | Otso Etelämäki | ||
| P*skat raiteille vessallisuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:24 | Otso Etelämäki | ||
| Semaforittomuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:24 | Otso Etelämäki | ||
| Asuintalojen kuvassa näkymättömyys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:23 | Otso Etelämäki | ||
| Alstin ylivetoisuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:23 | Jorma Rauhala | ||
| Vaikuttaa vahvasti ns. HMVY-haapamäkisyydeltä, eli Hyvinkää on tässä tyhmästi/asiattomasti ruotsiksi. Vastustan! Mitä lie paukapäitä siellä onkaan nyt ollut kilpimaalareina? Soittaa vaikka minulle niin kuulee madonluvut. Hy(h), kun on kyseessä Hyvinkää. | ||||
|
|
10.03.2007 23:22 | Otso Etelämäki | ||
| Plootujen mukavuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:22 | Otso Etelämäki | ||
| Jyväskylästä jatkettavuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:21 | Otso Etelämäki | ||
| Jyväskylään päin menevyys. | ||||
|
|
10.03.2007 23:21 | Otso Etelämäki | ||
| 1. vaunun ovien yläkylmien kaarevuus. | ||||
|
|
10.03.2007 23:11 | Ilkka Myllyniemi | ||
| Kylläpä onkin upea otos! Tässä on jotain,hieno veturi hienossa ympäristössä!Todella ajatonta. | ||||