Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 02.02.2007 22:14 [Tunnus poistettu]  
  Tv1 609 seisoi jo joulukuussa 1972 Pasilan pikkutallien takana Turusta hinauksessa saapuneena matkallaan Tekniikan Museon pihalle seisomaan vuosikausiksi, josta pääsi aikoinaan Haapamäen Höyryveturipuistoon arvokkaaksi muistomerkiksi monipuolisesta rautatiehistoriastamme. Tämän oli yksi Jumbo, jolla tehtiin niitä kuuluisia viljanhakumatkoja Neuvosto-Venäjältä yli 3000 km päästä alkuvuodesta 1918. - Turussa seisoi tuolloin myös ainakin Tv1 605:kin lähempänä tuota kävelysiltaa tosin.
kuva 02.02.2007 22:10 [Tunnus poistettu]  
  Aikataulujen mukaan lättähatut alkoivat kulkea Kv-Kta välillä 23.5.1971. Junavuoroja oli päivässä yhteensä kahdeksan. Edellisellä aikataulukaudella junia oli myöskin 8/vrk, mutta viimeinen juna Kouvolasta Kotkaan lähti jo klo 15.30. Nykyisinhän liikenne on huomattavasti vilkkaampaa.
kuva 02.02.2007 21:28 Ville Lindblom  
  Mä olisin sen kannalla että vikana voisi olla 960 ennemminkin.
kuva 02.02.2007 21:14 Jorma Toivonen  
  Entisillä valoilla ajeltiin ennemmin kuulo-aistin kuin näkö-aistin perusteella syys-pimeillä. 70-luvulla taisivat parhaimmat valot olla Vv15-sarjassa, joissa jännitettä nostettiin muistaakseni 28V:iin, sinne jäivät hämärään Sv:t, Sr:t, Hr:t, jopa Sm:t, uudet sähköveturit olivat siinä rajoilla.
kuva 02.02.2007 21:10 Arto Hellman  
  Niinpä ja äh ja äh. Omaan muistiinsa ei kannata luottaa. Edellisestä kommentistani pitää ottaa vuosi pois, eli 1971. Olen muuten 15.5.1971 matkustanut junalla M 733 Kotkasta Kouvolaan. Ja kuinka ollakaan siinä oli Dm4 1620.
kuva 02.02.2007 21:07 Tapio Muurinen  
  Tyypillistä, mutta varmaankin ajan kultaamia muistoja :)
kuva 02.02.2007 21:01 Jorma Toivonen  
  Hy knp:lla ura alkoi jousia niputellen, pihaa haravoiden, lamppuja vaihdellen yms. vetureihin liittyvää - alussa kuluneilla viiloilla yriteltiin viilailla rauta-palikoista esiin tunnistettavia muotoja - usein huonoin seurauksin. Vasta usean kuukauden jälkeen, mm. VML:n painostuksesta, saimme vet.mestarin "huolehtimaan" meistä. Hänen ansiostaan kiersimme mm. täällä Kuopiossa, Turussa, Pasilassa tutustumassa tuleviin työ-koneisiin. Myös knp:lla pääsimme näkemään VETUREITA, ei enää lehtien haravointia pomojen ikkunan alta, halkojen kantoa voimalaitokselle tai auringon ottoa "saharassa" - me olimme silloin kaikkein alhaisinta pohja-sakkaa knp:lla. Onneksi meidän kurssi siirrettiin varikoille "ennen aikojaan" tilan puutteen vuoksi knp:lla...
kuva 02.02.2007 20:51 Tapio Muurinen  
  Vieläköhän Dm4:lla ajettiin 1972 puolella? Olisi mielenkiintoista tietää? Ainakin 1971 oli vielä joku vuoro Kouvolasta Kotkaan. Tällä välillä ajettiin 1960-70-luvulla välillä kaikki vuorot Dm4:lla, ja välillä Dm7:n kanssa sekä että. Olisiko kenelläkään aikataulua esim. 1971/72, kuinka Kotkan vuorot oli merkitty? Tosin ne eivät välttämättä enää aina pitäneet paikkaansa. - Turkuun kai tämäkin 1620 oli matkalla, jonne lajikumppaneita jo aikaisemmin kerättiin, mutta romutettiinko nämä Dm4:t myös Turussa vai jossain lähialueella? (luultavasti ei Turussa).
kuva 02.02.2007 20:41 [Tunnus poistettu]  
  Kuka on puhunu kantikkaista valoista? Niisähän on kaikkein heikoin hyötysuhde! Kyllä pyöreä on optimaalisin rakenne, jos halutaan hyvää valotehoa.
kuva 02.02.2007 20:36 Tapio Muurinen  
  Turkuun kerätiin näitä "Motteja" juuri noihin aikoihin, vai olisiko olleet muutenkin Turkuun sijoitettua vetokalustoa. Niitä oli 3-4? Omissa kuvissani on hylkyletkassa 1617:n lisäksi lisäksi ainakin 1614 ja 1601. Ei kestänyt kauaakaan, kun "pikku-pojat" keksivät nämä ja kivittivät ikkunat rikki.
kuva 02.02.2007 20:29 Tapio Muurinen  
  Onkohan kuvassa nuori Herra "jtt"? Vieläkö Sinun aikanasi piti aloittaa ura konepajakoulun kautta?
kuva 02.02.2007 20:28 Juhana Konttinen  
  Cibié Super Oscarit ovat klassikot... paras vaihtoehto alkuperäisen himmeän lyhdyn jälkeen. Kyllä itku tulee jos näihin jotkut kantikkaat valot joskus vaihdetaan.
kuva 02.02.2007 20:24 Niklas Savinsaari  
  Juu menee nyt Pertulta Volvo-lisenssi, ekana on kyllä V70, mutta vanhalla korimallilla, sitten on 940 farmari ja viimesenä uudempikorinen 960 tai V90 farmari ;)
kuva 02.02.2007 20:22 [Tunnus poistettu]  
  Kuvasta päätellen siisti paikka. Ei ole päästetty paikkoja rempalleen. Liekkö millon remontoitu viimeksi?
kuva 02.02.2007 20:21 Mikko Martimo  
  Jouni: Olisi todella hienoa, jos...Loput kai arvaatkin.:) Eli jos saisi videopätkän nettiin.
kuva 02.02.2007 20:18 [Tunnus poistettu]  
  Kävin katselemassa tuossa sun osoitteessa. Ihmettelen, että onko VR:llä rahat todella vähissa...kun laitetaan eriparia olevat valot?
Laittasivat kunnon Hellan rallikäytössä olevat pistekaukovalot ja niihin vielä 100 W polttimot. Nykyään löytyy vielä ksenon puoleltakin valoja, mutta nuo vanhemmatkin on siis...tehokkaat.
Sitten pitää muistaa johdotus ja releet asian mukaan...ja tietenkin liittimet kutisteliitoksella juotoksen kera.
Säästyy monelta ongelmalta.
kuva 02.02.2007 20:06 Juhana Konttinen  
  Mielenkiintoinen vierailu. Harmi, että juuri tänään ei tullut käveltyä tuosta ohi.
kuva 02.02.2007 20:04 Ville Mäki-Tuuri  
  Uudenkarhea Nissan Sunnykin päässyt kuvaan :)
kuva 02.02.2007 19:17 Otto Tuomainen  
  2.6.2006 Riihimäen päivystäjä kävi hakemassa 6 tyhjää Kbp-vaunua Järvenpäästä.
kuva 02.02.2007 19:01 Olavi Huotari  
  Juurikin noin se menee tuo vetureiden vaihto näiden junien kohdalla. Itsekin olen tätä UJA:n mukanaan tuomaa tapahtumaa muutaman kerran käynyt ihmettelemässä.
kuva 02.02.2007 18:58 Olavi Huotari  
  Hetki piti miettiä, että mistä tämä on kuvattu. Tuo tervehtiminen on kokemusteni mukaan täällä päin melko yleistä ja mukavakin tapa.
kuva 02.02.2007 18:54 Olavi Huotari  
  Hmm ... juuri huomasin, että minulla ei ole yhtään kuvaa Kajaanin aseman sisätiloista. Kaikkinensa oikein mukava kuva tutusta paikasta :)
kuva 02.02.2007 18:32 [Tunnus poistettu]  
  Oliskos semmonen ehkä helpompi toteuttaa, että tossa määräaseman alla lukisi yksinkertaisesti "Lipunmyynti vaunussa nro 4"? Ei tarttis ihan koko pyörää keksiä uudelleen...
kuva 02.02.2007 18:27 Valtteri Keski-Säntti  
  On ne.
kuva 02.02.2007 16:57 Kimmo Pyrhönen  
  Ketkähän tunnustavat valloittaneensa takaohjaamon?
kuva 02.02.2007 15:46 Jouni Hytönen  
  P 41/42:ssä oli vielä 1980-luvun lopussa asiallisen kulahtanut vaunusto: CEit+Eit+Eikt+Eit+EFit. Viikonloppuisin perässä oli vielä Eit+CEit. Kahvila ei tosin ainakaan loppuaikoina ollut Tampereen jälkeen auki.
kuva 02.02.2007 15:32 Jorma Toivonen  
  Hannu tiesi oikein, Dv12-vetoinen juna rullaili sisään ja sen jälkeen tuprautti huru ominaisen savupölläyksen ilmoille.
kuva 02.02.2007 15:31 Timo Salminen  
  Asemien sisäkuvia ei ole täällä yhtään liikaa, eli jokainen kelpo otos on tervetullut. - Onko tuo piano oikein käytössäkin?
kuva 02.02.2007 15:29 Timo Salminen  
  Kuvia, joita muuten voisi luonnehtia vain "tavanomaisiksi hyviksi otoksiksi" mutta joista työkuvaluonteensa eli ns. inhimillisen tekijän ansiosta muodostuu jälleen mainio kokonaisuus. - Muuten, mitä tietä nykyisin kulkevat vankikuljetukset Sukeva - Riihimäki, kun ei tuolla välillä enää ole yhtään suoraa junayhteyttä? Tampereen kauttako?
kuva 02.02.2007 14:56 Olli Aalto  
  En usko että kaikki 26 ja 27 sarjalaiset olsisi saneerattu!
kuva 02.02.2007 14:55 Olli Aalto  
  Kömy on sotkenut viheltimen!
kuva 02.02.2007 14:50 Olli Aalto  
  Niin on.
kuva 02.02.2007 14:48 Juhani Pirttilahti  
  Turun junissa (erityisesti junissa 150 ja 153) on säännöllisesti havaittu mm. CEmt-, Hccmqqr- ja Gfot-vaunuja tavallisien matkustajavaunujen lisäksi.
kuva 02.02.2007 14:40 Antti Havukainen  
  Kyllä nuo tosiaan olivat suljettuina ja matkalla kalustosiirtona Turkuun. Tuosta löytyy kirjoittamani havaintokin samalta päivältä jos vaan jaksaa plärätä vanhoja etusivun havaintoja kevääseen 2003 asti.
kuva 02.02.2007 13:39 Hannu Lehikoinen  
  Heitetäänpä tällainen arvaus: "vaasalainen" (H566, kokoonpanossa Dv12+EFi+Eht+Eit+pari G-vaunua) on juuri tullut vastaan ja P41 pääsee kiihdyttämään Ähtärin ykkösraiteelta kohti Seinäjokea.
kuva 02.02.2007 13:17 Jorma Toivonen  
  Kyllä Sakari luit oikein, vasta jälkeenpäin korjailin tekstiä.
kuva 02.02.2007 13:13 Tuukka Ryyppö  
  Tuo läpikuljettavuus on kyllä tärkeä pointti. Ihan ihmetyttää, miksei sitä ole mitenkään toteutettu.
kuva 02.02.2007 13:06 Tuukka Ryyppö  
  Tämä on kyllä hulluimpia kuvia, joita olen vorgissa nähnyt :D Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto, sut synnytti mahtava Venäjänmaa! Sun pääsi on puuta ja sydämes jäätä, näin kansansa mahtava voittonsa saa! Traala-lalalala-laa-laalaa ...
kuva 02.02.2007 13:06 Valtteri Keski-Säntti  
  Risukasa puhuu täyttä asiaa. :)
kuva 02.02.2007 13:01 Miika Rissanen  
  Niin no kuskillahan tietysti on aivan sietämättömät oltavat, mutta unohdat kyllä miten monella matkustajalla on tukalat oltavat! Kuvassakin näkyy jo 4 penkkiä jotka ovat aivan täysin toisten näkyvissä, ei edes tummaa pleksiä suojaamassa takaa tulevilta katseilta! Unohtamatta sitäkin mahdollisuutta, että vierustoveri saattaa vilkaista suoraan päin pläsiä, tai mikä pahinta, varastaa katseellaan katkelmia toisen Iltalehdestä! ;P
kuva 02.02.2007 12:50 Jyrki Majanmaa  
  Olis voinut kuskista tuntua että ajon aikana joku tuijottaa selkään. Eikä oikein takkiakaan tohon voi ripustaa kun rahastusaukko on tiellä.
kuva 02.02.2007 12:50 Petri Koskela  
  Ei ne ylävalot ihan kevyet ole vaikkakin aika vanhaa tekniikkaa, menneisyyttä jolloin näitä enemmänkin käytettiin tai ainakin himoittiin muistelin kuvan https://vaunut.org/kuvasivu/15020 kommenteissa.
kuva 02.02.2007 12:41 [Tunnus poistettu]  
  Heräs kysymys mieleen, että miksiköhän näissä vetureissa näyttää tuo ajovalojen kunto olevan aika hepponen? Ei kai vetureita koske tieliikennelaki ja siellä olevat valo kiemurat? Toisaalta maantiellä näkee paljon paremmilla valoilla varustettuja ajoneuvoja mm. rekat.
Tässäkin veturissa on alhaalla jotkut hehkulampulla varustetut umpiot todennäköisesti. Ylhäällä näyttäs olevan Boschin kalustoa. Nykyään on olemassa todella tehokkaita valoja. Esim. itsellä on vain ralli käyttöön tarkoitetut lisäpitkät, mutta niillä näkee. Sellasia varmaan vois käyttää vetureissa ilman ongelmia. Ja taatusti rataa näkyis ainakin kilometrin verran.
kuva 02.02.2007 11:59 Jouni Hytönen  
  Tässähän tuli kuvattua Auran suorituksen loppuaikoina videopätkä, jossa suorittaja liputtaa Dr13-vetoisen pikajunan läpi Aurasta. :)
kuva 02.02.2007 11:57 Jouni Hytönen  
  Auran pysähdykset poistuivat 27.5.1990. Toijalan paikut olivat jo silloin historiaa. Viimeiset pysähtyvät junat olivat Tampere-Turku-henkilöjunapari 340/341.
kuva 02.02.2007 11:36 Tapio Muurinen  
  Monet ristikkosillat jouduttiin muuttamaan sähköistyksen takia, eli yläpaarteet piti korottaa.
kuva 02.02.2007 11:23 Tapio Muurinen  
  Omaa mielikuvitteluani: Juna vekslailee Matkaselässä, ottaa lisää vaunuja ja tulee Niiralaan. Puiden määränpäänä on Uimaharju.
kuva 02.02.2007 11:21 Perttu Karttunen  
  Meneekö toisen volovofanin maine jos sanon että keulilla o uudemmalla korilla oleva V70 ja perässä vissii kaks 940:stä farkkua. 85o:stä em ainakaa iha heti tunnistais kuvasta.
kuva 02.02.2007 10:54 Sakari Kestinen  
  Sori inhimillisestä virheestä, en huomannut tuota "vakinaisessa"-sanaa (vai lisäsikö Jorma sen jälkeenpäin?)
kuva 02.02.2007 10:52 Sakari Kestinen  
  Ihan järkyttävät penkit. Kuljettajarahastus on kyllä daijuin keksintö aikoihin rautateillämme, paras tapa rahastaa paikallisjunissakin on läpikuljettava moottorijuna, jossa konnari käy läpi. Lippuautomaatit eteisiin olisi myös hyvä "innovaatio".
kuva 02.02.2007 10:50 Sakari Kestinen  
  Eiköös Aurasa vielä pysähdytty matkustajia varten tuolloin vai oliko jo karsittu Toijalan paikut?