|
|
03.11.2005 14:33 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Argh, tuo järjenjuoksu! Siis uusin asema olisi kutakuinkin vanhimman paikalla/edessä. | ||||
|
|
03.11.2005 14:32 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Vanhin asema säilyi varsin pitkään ja se sijaitsi tämän eteläpuolella. Kun vertaa kuvaan https://vaunut.org/kuvasivu.php/18284 niin voi todeta, että uusi asema on kutakuinkin vanhan aseman kohdalla, jos olen oikein tulkinnut kuvia eli että sitäkään ei enää olisi. | ||||
|
|
03.11.2005 14:29 | Jukka-Pekka Manninen | ||
| Juuri nyt ei ole em. kirja käsillä, mutta muistelisin että kaikissa muissa kuvissa tuo pömpeli on, eli oletettavasti myös alunperin Dm4:ksi rakennetuissa yksilöissä. Olisiko tuo lisätty samassa vaiheessa kun ohjaamoiden ikkunat muutettiin pienempiruutuisiksi? Dm3:n kuva kun taisi olla myös ainoa jossa oli isommat, kaarevalasiset ikkunat. | ||||
|
|
03.11.2005 14:18 | Reijo Talka | ||
| Suurkiitokset Sakarille kuvasarjasta, johon on tallentunut kappale suomalaista rakennushistoriaa radanvarrelta! Vehmaisten asemarakennuksenkin olisi pelastanut oikeamielisempi asenneilmasto rikoslain säätämisessä ja soveltamisessa: tuomioistuinten tulisi tuomita (pikku)rikolliset - varsinkin ensikertalaiset - työvelvoitepainotteisiin rangaistuksiin korvaamaan edes osan vahingon arvosta sen sijaan, että heidät suljetaan vankilahotelleihin loisimaan veronmaksajan laskuun! | ||||
|
|
03.11.2005 13:47 | Jarkko Korhonen | ||
| Mieletön kuva! Ei voi muuta sanoa kuin olen syntynyt väärille vuosikymmenille. Kotikulmillahan tuokin kokonaisuus on ollut ja vain vajaa 10v ennen syntymääni. Tunnelma on käsinkosketeltava. Ja tuo rakennus. Granholmia parhaimmillaan! Pistikin silmään että oudosti Granholmia toisin kuin tuolla radalla yleensä. Mitäs ekalle asemalle kävi? Jäi liian pieneksi? Hieno tosiaan tuo SOK:n mainos. Ajalta, jolloin mainokset olivat oikean kokoisia ja oikeassa suhteessa elämään. | ||||
|
|
03.11.2005 13:08 | Tapio Muurinen | ||
| Kimmo tiesi, minä taas muistelin ja olin unohtanut, vaikka olen tuon joskus kuullut. Eli tämä rakennus valmistui, kun yksityinen Haminan Rautatie aloitti liikennöimisen. | ||||
|
|
03.11.2005 12:56 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Asjallinen juna! | ||||
|
|
03.11.2005 12:51 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Näist mie piän, immeisiä ja elämätä kuvissa! | ||||
|
|
03.11.2005 12:50 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Tämä on Inkeroisten toinen asema. Ensimmäinen oli rakennettu Oulun rataa varten tehdyillä tyyppipiirustuksilla (Hiirolan tyylinen). Tämä kuvassa oleva rakennus valmistui 1899 ja on tyyliltään jo erilainen kuin alkuperäiset asemat. | ||||
|
|
03.11.2005 12:49 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Eikun toisinpäin, Kotkan radan rakennuksethan ovat hieman uudempia. | ||||
|
|
03.11.2005 12:44 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Ihmetyttää vain tuo maallikosta jyrkältä tuntuva jako siitä, että Savon radan pohjoisosuudella on ollut hyväkuntoisia ja homeettomia taloja ja taas Kouvolan eteläpuolella nämä vuoden tai kaksi vanhemmat talot taas on järjestelmällisesti poistettu huonoina. | ||||
|
|
03.11.2005 12:43 | [Tunnus poistettu] | ||
| kelehen, siis kiitojunan | ||||
|
|
03.11.2005 12:40 | [Tunnus poistettu] | ||
| Lieneekö pömpelillä joku funktio toiseen päähän jälkiasennetun asennetun moottorin jäährytyksen kans. Mutta kummaa, että toinen pää on pömpelitöön, ohan sielläkin moottori. No ehkä sen alakuperääsen Dm3 mootorin jäährytys oli hoirettu iliman pömpeliä. Onkos muuten jo alusta lähtien Dm4:ksi rakennettujen mottien katolla tollaanen p. Harmittaa vietävästi, että raatatiematkustusmuistoos on meikälääsellä tällääsen kiitokunan kokoonen aukko. Ja sitä aukkoa on enää vaikia käyrä tilikitteen. | ||||
|
|
03.11.2005 12:25 | Petri Nummijoki | ||
| Pömpeli onkin lisätty vaunuihin jälkikäteen. Mielestäni se on kaikissa vanhoissa kuvissa samalla tavoin eli tuskin oli käännettävä. | ||||
|
|
03.11.2005 12:15 | Petri Nummijoki | ||
| 1800 tonnin junaan tarvittaisiin kaksi Dv16-veturia ja yksi kuljettaja hoitaisi homman, jos vetureissa olisi vielä kaksinajolaitteet. Sr1:n vetovoima on muuten kertoimella 0,27 noin 230 kN ja Dv16-veturin kertoimella 0,3 noin 180 kN. Kahden Dv16-veturin vetovoima on siis liikkeelle lähdettäessä paljon suurempi kuin yhden Sr1:n. | ||||
|
|
03.11.2005 12:02 | [Tunnus poistettu] | ||
| Enginedriver, follow that veturi! | ||||
|
|
03.11.2005 12:02 | Petri Nummijoki | ||
| Mikkom: Jos Dv12-veturin keskimääräinen paino olisi 65 t niin 190 kN vastaa kitkakerrointa 0,3. Eiköhän silloin myös Dr14-veturin kerroin ole vähintäänkin sama 0,3 eli vetovoimaksi saadaan 0,3*86500*9,81=255 kN. Dr14 olisi siis laskennallisesti noin 35 % Dv12-veturia vahvempi. | ||||
|
|
03.11.2005 11:21 | Sami Matthews | ||
| Tämä 64 on 13.3m pitkä, 5.2m leveä ja 7.7m korkea. Painoa esitteen mukaan päälle 430 tonnia. | ||||
|
|
03.11.2005 11:18 | Sami Matthews | ||
| Maailman tehokkaimmassa yksittäisessä laivakoneessa Wärtsilä 12V64:ssa on 3474 litranen kone ja se tuottaa 23280 kW. | ||||
|
|
03.11.2005 11:13 | Lari Nylund | ||
| Seurasin aikanaan aktiivisesti Jokereiden jääkiekko-otteluja. Hjallis Harkimon tullessa mukaan kuvioihin, niin alkoi tapahtua. Kun vuosia oli kulunut ja menestystäkin alkanut tulemaan hän sanoi: "jos fanit olisivat saaneet päättää, niin Jokereita valmentaisi edelleen Aimo Mäkinen ja seura olisi tehnyt konkurssin aikoja sitten". Näin tosiaan olisi varmasti käynyt. Maailma ei vain kehity, mikäli ei tapahdu uudistuksia. Tuo Harkimon jutun mukaisesti, jos Suomessa harrastajat saisivat päättää - täällä ajettaisiin Hr1- tai Dr12-vetoisia sekajunia, eikä kenellekään olisi kiire minnekään, liput ei maksaisi mitään jne... Eikun suunnittelemaan harrastajien ihmemaata. Olipa kerran... | ||||
|
|
03.11.2005 11:02 | Jarkko Korhonen | ||
| No noissa kommenteissani on tulikivenkatkua koko nykysysteemiä kohtaan, tuo esimerkki 90-luvun puolivälistä oli vain lähin kontaktiyritykseni pendoliinoon, jolloin varta vasten haaskasin loma-aikaani odottamalla tiettyä junayhteyttä, ei mikään angstin alkulähde. Koko rataorgansiaation nykytila ei sanottavasti kiinnosta, lähinnä vaan historia. Ehkä tämkin asia minua kiinnostaa 30-vuoden kuluttua. Ehkä minä kiikkustuolissa ikävöin pendoja. Ehkä... | ||||
|
|
03.11.2005 10:53 | Lari Nylund | ||
| Jos ei yhdeksän vuotta sitten ole joku asia mennyt putkeen, niin senhän on oltava sitten niin edelleen. Mä en oikeasti käsitä näitä kommentteja?!! Kyseisellä matkalla, jonka valtio tarjosi (SA-INT littera), sinut vietiin perille. Ei lupaamalla kulkuneuvolla, mutta sinut kuitenkin vietiin. Sitten jälleen kerran se tosiasia, joka ei tunnu joillekin vain menevän tajuntaan: VR on LIIKENNÖITSIJÄ, RHK (Ratahallintokeskus) on RATAVERKON OMISTAJA. Jos sinun autosi kulkisi 200km/h, mutta Suomen tieverkolla saa ajaa maksimissaan 120km/h, niin onko se sinun tai autosi vika? Se on tosiasia, että Pendolino kuuluisi pitkille matkoille, jolloin matkustusajassa pystyy tulemaan eroja (jos RHK rataverkko olisi siinä kunnossa, jossa sen on luvattu olevan kun Pendolinoja alettiin hankkimaan Suomeen). Helsinki-Turku välillä eroja ei pysty syntymään nopeusrajoitusten ja matkan lyhyyden vuoksi. IC2-junat ovat omimmillaan rantaradalla. | ||||
|
|
03.11.2005 10:51 | [Tunnus poistettu] | ||
| Milloinkas eri Pendot ovat Suomeen tulleet? Se taas, että VR hankkii nopeita junia uskoen, että radat lupauksen mukaan kunnostetaan ja sitten ei kunnostetakaan, ei ole VR:n vika. VR:n viaksi on laskettava junien ja pysähdyspaikkojen törkeä karsiminen, tosin siinäkin on taustalla omistajan eli valtion (valtio olemme me!) politiikka, joka vaatii VR:lat silkka taloudellista tuottoa tuhlattavaksi... jaa mihin? Ei ainakaan joukkoliikenteeseen! | ||||
|
|
03.11.2005 10:51 | Jouni Hytönen | ||
| Jep jee, kyllähän tuo arvio vahvaan tietoon ja vankkaan kokemukseen perustuu. | ||||
|
|
03.11.2005 10:39 | Jarkko Korhonen | ||
| Ööhh, lastentaudeista, juna ollut käytössä v:sta 1994 (olenko oikeassa)... Tullaan kohta rippikouluikään. Muistuu mieleeni ainoa kerta kun olisin pendoa käyttänyt. Kyseessä oli kesä 1996 ja intin litteroilla oli matka Hki-Karjaa. Yllättäen pendo oli korvattu IC:llä. Tämän jälkeen en ole edes yrittänyt. Huvitti tuossa männä viikolla kun yksi pendo paineli kortteerini ohi ja helkatinmoinen palaneen jarrukengän haju tuli. Kyllä se silti kovaa meni. Vaan se perusjuttu mua jurppii tässä politiikassa että hankitaan kalliita pendoja SAMALLA kun jätetään radat heitteille ja pistetään asemia kylmäksi ja lakkautetaan muita junavuoroja. No tää on tällainen tavallisen satunnaisen junankäyttäjän mielipide, eihän niitä huomioida. Lipuilla kyllä muistetaan rahastaa. No minä ajelenkin pääasiassa omalla autolla, köyhän ei ole varaa käyttää junaa, ei edes pikuria. |
||||
|
|
03.11.2005 10:28 | Miika Rissanen | ||
| ohhoh, näitä on vielä :) | ||||
|
|
03.11.2005 10:28 | [Tunnus poistettu] | ||
| VR ei pidä ratoja kunnossa. Valitettavasti. Minäkään en ymmärrä yksioikoista Pendojen hinnoittelua kalliimmaksi kuin muut junat, ääriesimerkkinä Joensuun vuoro, joka on IC:ta hitaampi ja kalliimpi. Ja epämukavampi. Uskon kyllä, että lastentaudeista päästään vähitellen eroon eli en jaa Pertun pessimismiä. | ||||
|
|
03.11.2005 10:23 | Jarkko Korhonen | ||
| Joo, mut pendot on peruspahoja. Kiitokset suuret VR:lle ryöstöhinnoittelusta Tku-Hki-radalla. Pendolla voittaa huimat muutaman minuutin vs pikurit! Hienoa, VR. tätä lisää. Jesjes! :/ No ei se pendojen vika ole ettei siinä ole kahta raidetta mutta jättäis tällaiset älyttömyydet ostamatta kun ei ole edes vara pitää ratoja kunnossa. | ||||
|
|
03.11.2005 10:23 | [Tunnus poistettu] | ||
| Pilkkeistä en arvaa sanoa mitään, mutta ainakin minun sarkasmidetektorini hyppäsi punaiselle tuota Juhanan kommenttia lukiessa. VR:n henkilöliikenteen kehittely on kyllä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ollut [sensuroitu]. | ||||
|
|
03.11.2005 10:12 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tuohon ensinnäkin montako ratalinjaa oli. Nyt mun täytyisi varmaan kaivaa ensin vanhoja kaitafilmejä Putikosta esiin. Niissä saattaisi näkyä raiteiden määrä. Ulkoa en uskalla sanoa. Ei vain tullut koskaan rannassa käytyä kuvamaassa vaikka siinä myös iso tehdaskin seisoi. Putikko asema-alueineen oli kyllä tavattoman kaunis paikka. Eiköhön harrastajilla kuitenkin löytyne aktiivikäytössäkin kuvia Putikon satamasta. Jotenkin aika muuttui tylysti ja radikaalisti pian höyryajan jälkeen tälläkin rataosalla. Oli vielä 1960-luvun lopulla maamme kauneinpia ja monipuolisimpia ratalinjoja kuvausta ajatellen. Muutama vuosi myöhemmin 1972, kun juostiin täällä vielä järkkäri Tk3:sten perässä rata oli jo saanyt sepeliä ja muita uuden ajan tuomia muutoksia. | ||||
|
|
03.11.2005 10:06 | Lari Nylund | ||
| Oulu-Kontiomäki välillä näitä löytyy vielä tänä päivänäkin. | ||||
|
|
03.11.2005 10:05 | Lari Nylund | ||
| R- ja H-junien ero taas on 4 pysähdyspaikkaa, joka on ajallisesti 6 minuuttia. | ||||
|
|
03.11.2005 10:03 | Lari Nylund | ||
| Pjh: mitäs jos käytettäisi minuutteja (max. 8), eikä prosentteja? Kaikkein paras olisi, että lähiliikenteessä ajettaisiin pääradalla ainoastaan N-junia 5-10 minuutin välein ja sitten H-junia. Mitä enemmän on tarjontaa, sitä enemmän ihmiset siirtyy "nopeampaan" yhteyteen. Esim. oulunkyläläiset (1min), malmilaiset (2min) ja puistolalaiset (3min) käyttävät K-junaa mielummin kuin I-junaa, koska se on niin paljon nopeampi. Todellinen ajallinen nopeus on suluissa. | ||||
|
|
03.11.2005 10:01 | Tapio Muurinen | ||
| Kotkan radan varresta kaikki alkuperäiset rakennukset on purettu. Vanhan kunnostaminen olisi tullut monin kerroin kalliimmaksi. Mutta ne ovatkin arvokysymyksiä, mitä ei aina voi/saa rahalla mitata. Sekä hyviä, että huonoja esimerkkejä on olemassa. Vrt. vanhan kaluston sälyttäminen. Jos vanha asema olisi vielä jaksanut sinnitellä muutaman vuoden, Museovirasto olisi kaapannut sen suojelukseensa. Toki olisihan tulipalo voinut syttyä vahingossa. - Muuten komea moottoripyörä lipunmyyjärouvalla. | ||||
|
|
03.11.2005 09:59 | Teppo Niemi | ||
| Eero, Sabonlinna - Parikkala välin henkilöjunan vaunustohan vaihdetaan tavarajunalla Imatra T - Savonlinna välillä. Itsekin olet kuvannut kyseisten vaunujen vaihtoa ( https://vaunut.org/kuvasivu.php/15135.html ) viime kesänä | ||||
|
|
03.11.2005 09:57 | Lari Nylund | ||
| Juhana K: Sinun kommenttisi mukaan VR ei kyllä saisi mitään, koska kaljarahatkin menevät ravintolapalveluista vastaavalle Avecra Oy:lle. Joskus näitä kommentteja vaunut.orgissa ei voi kuin ihmetellä. Onko ne kirjoitettu tosissaan vai pilkettä silmäkulmassa? Henkilökohtaisesti vastaan ainakin asiallisiin kysymyksiin täällä, mutta tämä yo. keskustelu alkaa olla jo liian korkeatasoista. | ||||
|
|
03.11.2005 09:48 | Lari Nylund | ||
| Jpl: perustatko näkemyksesi omakohtaisiin kokemuksiin vai lehdistön juttuihin? Mielenkiintoinen fakta esim. MTV3-kanavalla nähdystä 45 minuuttia-ohjelmasta, jossa puhuttiin Pendolinojen myöhästelyistä. Kyseisenä kuvauspäivänä juna saapui etuajassa Helsinkiin! Mainittiinko asiaa? No ei tietenkään, sehän olisi syönyt uskottavuutta MTV:n ohjelmaan. | ||||
|
|
03.11.2005 09:43 | Tapio Muurinen | ||
| Leikki, leikki.. Pojille tiedoksi. Oli sunnuntaipäivä. Tuo Susipari vei 4000 tn venäläistä kondensaattia tai mitä lie myrkkyä Mussukkaan (=Mussaloon). Lastaus pyörii siellä ympäri vuorokauden aina kun laiva on kaijassa. Keski-Eurooppa huutaa lisää, lisää... Eurot VR:n lompsaan tulivat jo menomatkalla. Tuo palautus tyhjänä ei paljoa maksanut. Ja sittenhän voi taas lähteä tienaamaan lisää. Tällainen on vientiliikenteessä aika tavallista. | ||||
|
|
03.11.2005 09:42 | Lari Nylund | ||
| TOY 10.05: ei ole kovin vaikeaa päätellä sen tarkoittavan vaunun valmistajaa Talgo Oy:tä. | ||||
|
|
03.11.2005 09:41 | Jouni Hytönen | ||
| Mistä nuo kaikki koodit muistaa, kun juna menee vieressä 80 km/h? :) | ||||
|
|
03.11.2005 09:38 | Jouni Hytönen | ||
| Nykynäkymä Putikon satamasta: https://vaunut.org/kuvasivu/18263 | ||||
|
|
03.11.2005 09:34 | Jouni Hytönen | ||
| Ole hyvä! :) Löytyisikö Sinulta kuvia Putikon satamasta tai satamaraiteesta aktiiviajoilta? Jotenkin jäi sellainen mielikuva, ettei siellä ole ihan viime aikoina ollut toimintaa. Melko isoja puita kasvoi ratalinjalla. Kiskoja on jäljellä aivan raiteen loppupäässä. Putikkokin on muuttunut perusparannuksessa melkoisesti. Montako raidetta vanhalla ratapihalla oli? | ||||
|
|
03.11.2005 09:25 | [Tunnus poistettu] | ||
| Voi ei taas tulee aivan nostalginen olo näin rakkaasta paikasta! - Kuinka monet kerrat roikuttiin Hv:stä ulkona lähestyttäessä hiekkanummien ympäröimää Putikon asemaa aamu Hv:n matkatessa kaikkea muuta kuin tylsään Savonlinnaan? Koska valtatie kulki Putikon kohdalla kauempana niin ei tarvinnut veturista tai joskus myös junasta vahdata kuvausporukkaa vaan saattoi keskittyä veturimiesten työskentelyyn tai maisemien ihailemiseen. Tuli nimittäin todella monet kerrat kuljettua höyrykoneen päällä tai junassa vuosina 1967-70 Parikkalan ja Savonlinnan välillä usein kuvaajien seuratessa autolla. - Kiitti mulle näin rakkaan rautatiepaikkakunnan postaamisesta | ||||
|
|
03.11.2005 09:14 | [Tunnus poistettu] | ||
| Hieno ja arvokas kuva tyypillisine vuoden 1967 Sokos mainoksineen. Juuri samanlaisia Sokos mainoksia näkee ympäri maata tuona vuonna otetuissa asemakuvissa. Rautatiematkustajia kosiskeleva mainoskamppanja näemmä ollut Sokoksella silloin meneillään? | ||||
|
|
03.11.2005 08:57 | Jouni Hytönen | ||
| Tai siis Ilmalassa. | ||||
|
|
03.11.2005 08:56 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös se ole ollut Pasilassa jo vuosia? | ||||
|
|
03.11.2005 08:56 | Juha Paulavuo | ||
| Jykevän kokoinen veturi. Tuo on museoitu....? | ||||
|
|
03.11.2005 08:54 | Jouni Hytönen | ||
| Aikas sopivasti sattui paikalle tämä toppakone. Olin juuri kuvaamassa seisaketta, kun huomasin valot kaarteessa. | ||||
|
|
03.11.2005 08:52 | Jouni Hytönen | ||
| Deeveripari on kiukuissaan levittänyt lelunsa ympäri ratapihaa. Emme lähde taas sinne Savonlinnaan! Siellä on tylsää! | ||||
|
|
03.11.2005 08:50 | Jouni Hytönen | ||
| Jep, kuvassa on kompa. Kaikki kalusto kuuluu samaan junaan. ;) | ||||
|
|
03.11.2005 08:49 | Eero Heinonen | ||
| Ahaa, päättelin vaan hlö-vaunuista, mutta kyseessä tietty tavarajunan runko...:) | ||||