![]() |
09.03.2005 21:45 | Petri Koskela | ||
Lainaus em. lähteestä: "Myös tässä veturissa oli samat viat Vv12:n kanssa, eli moottori ja vaihteisto olivat epävarmoja" - siitä se epäilys Saloon asti uskaltamisesta. | ||||
![]() |
09.03.2005 21:37 | Jorma Rauhala | ||
Silmällähän sen näkee vaikka helsinkiläinen kiskoliikennealan ammattilainenkin, että kyllä tuolle raiteelle nyt yksi mv+pv mahtuu mukisematta. Juhanalle tiedoksi, jos ei ole täällä liikenteen aikana tilannetta seurannut, että pysähdysilmoituksen (siis perä selvä) antoi rahastaja, ja jos sen antaminen "myöhästyi", saattoi vaunu ajaa tarpeettoman pitkälle. Perävaunuajossa signaalin antaminen oli tietysti ongelmallisempaa, kun ei voinut vain huutaa "punaista" peräsillalta, vaan oltiin soittokellon varassa. Ja jos oli talvi ja lunta katu ja urakisko täynnä, niin kuin ennen vanhaan oli tapana kun talvikunnossapito oli kevyempää, ja signaali myöhästyi, niin helpostihan siinä olisi asvalttia ollut kyntämässä jos ei linjan lopullista päätä n e ä lumen alta. Mutta mutta: ohiajot ovat kyllä täydellisesti henkilökunnan (perävaunurahastajien tähystysvelvollisuus) huolimattomuudesta johtuneita tapahtumia. Raide on selkeästi riitävän pitkä. | ||||
![]() |
09.03.2005 21:36 | Petri Koskela | ||
Melko varmasti on Vv12 tämä, laitoin kuvan 1702:sta (12232)jossa tämä nurkka näkyy paremmin. Olikohan siinä jokin tuplalasiviritelmä, ihan kuin sisempi lasi olisi vähemmän kaareva ja ulkokuvassakin se on jotenkin himmeä. | ||||
![]() |
09.03.2005 21:35 | Perttu Karttunen | ||
Mutta missä olis kuva 1129:stä silloin kun se on ollut liikenteessä! Son mulle rakas Tk3 koska se on nimenomaan kotipaikkakuntani kaivoksen nimikkoveturi ja siihen liittyy monta tarinaa joita olen saanut sitä kuljettaneelta henkilöltä sekä Outokummun asemapäälliköltä kuulla. Se piti majaakin Sysmäjärrven yksipilttuisessa veturitallissa joka on pystyssä vielä tänäkin päivänä. | ||||
![]() |
09.03.2005 21:31 | Perttu Karttunen | ||
Sehän se :D Siis se maailman syvin golfreikä :) Kentälle on matkaa rapiat viis kilsaa tosin jotta saa rauaseiskalla humauttaa aikomoisen lyönnin... Täällä alkaa taas tapahtumaan kun nuo porauskalustot häipyy ja Toukokuussa jatkuu rataremontti tuolta ratapiiirin rajan takaa kohti Luikonlahtea. Nuo taustalla olevat kiskojenkuljetusvaunut on vierailleet täällä useampaan otteeseen. Suunnilleen kolme kilometriä ratapiirin rajalta kohti Luikonlahtea taisi topparoikka viimekesänä päästä ja siellä alkaa vielä palakisko joka nyt korvataan näillä 140 metrisillä kiskoilla jotka hitsataan jatkoksettomaksi. Valitettavasti | ||||
![]() |
09.03.2005 20:34 | Juha Malinen | ||
Eikun se on se maailman syvin golfkenttä. Vai ekkönnää oo muka kuunnellu Alivaltiosihteeriä, hä? ;) | ||||
![]() |
09.03.2005 19:58 | [Tunnus poistettu] | ||
No niin. Saatiin varmistus kuvien otto ajankohdalle 25.5.1969 otetuissa kuvissa noista kolmesta isosta asuintalosta ei näy vielä jälkeäkään mutta 12.12.1970 ne ovat kaikki jo rakennettu. Tämä siis vastaavien junakuvien kertomaa enkä itse uskoisi, että talot ovat puolessa toista vuodessa valmistuneet ellei kuvat vääjäämättömästi kertoisi asian. Vuosi on vuoren varmasti 1970. | ||||
![]() |
09.03.2005 19:52 | Juhana Nordlund | ||
Niin, saattaahan se tietysti olla niin, että eräät SRS:n turkulaisjäsenet "piruuttaan" ovat keksineet jutun, ettei telijuna tuolle raiteelle kunnolla olisi mahtunut. Kai me helsinkiläiset tiedämme tuon paremmin kuin paikan päällä lukemattomia kertoja seuranneet turkulaiset. :) | ||||
![]() |
09.03.2005 19:49 | Jarno Korhonen | ||
Mutta mitäs Paranovin pojat oikein täällä Suomessa kuormaa, eikö suomalainen huolintaliike enää kelpaa Igorille? Eiku... pakataankos tässä sitä porauskalustoa, millä porattiin reikä Outokummusta Kiinaan? | ||||
![]() |
09.03.2005 19:41 | [Tunnus poistettu] | ||
Sama mielenkiintoinen kolmio raide, millä seikkailtiin SRS tilausvaunulla nro 19 silloin kuumana huhtikuun 15 päivänä 1972 Bergströmin Matin istuessa rahastajan aitiossa. Mikon Raideliikkenne albumissahan on myös tästä paikasta oivallinen kuva, jossa ainakin tutuista Antero vilahtaa. Majoituimme vuoden 1963 luokkaretkellä jossain tässä lähellä ja käytimme raitiovaunua liikuessamme kaupungilla. Muuten Turun ratikat tulivat mulle jo tutuiksi vuodesta 1953 alkaen, jolloin aloin käydä vakituisersti kaupungissa. | ||||
![]() |
09.03.2005 19:27 | [Tunnus poistettu] | ||
Kolmas piirihän tässä tarkoitta yhdistettyä Tamperetta ja Turkua. - Monissa tapauksissa vetureiden viimeiset kilometrit, jos niitä esiintyy yhden kuukauden aikana vain pieni määrä linja-ajoa ovat osottautuneet usein vetureiden palautuksiksi sivuvarikoilta päävarikolle. - Periaattessa jollakin kolmesta Vv12-sarjan koneella (numero ei ainakaan vielä ole tiedossa) olisi tuolloin voitu käydä Turusta Salossa. Turkuunhan nämä kaikki neljä konetta nuukahtivat eller hur? Veturit saattavat olla kirjoilla pitkänkin aikaa viimeisen ajonsa jälkeen. Tosin höyryvetureitä hyljättiin usein melko nopeasti viimeisen ajonsa (yleensä heti yli ikäisten vetureiden kattila-ajan mentyä umpeen) ajonsa jäleen. | ||||
![]() |
09.03.2005 19:08 | Jorma Rauhala | ||
Kyllä se telivaunujuna tuohon mahtuu, mutta kuljettaja ei saa tietenkään ajaa vallattomasti. Vaunun varjosta näkee sen pituuden ja jälkivaunuhan oli saman mittainen, eli pelivaraakin vielä jää. Kuvan "aavevaunu" on jo seisauksessa valmiina peruuttamaan jousivaihteen yli. Se tuli Vanhalta Hämeentieltä vasemmalta ja painaa sitten sinne takaisin, tosin oikealle. Siellä on vielä yksi jousivaihde, ja sitten ollaankin jo taas valmiina kaupunkia kohti. Suomen ainoa kolmioraiteella hoidettu päätepysäkki: ei mahdu silmukkaa mihinkään. Nummenmäen päätteen jättöpysäkki on juuri tässä, pysäkkitolppa on hämäränä vasemmalla pensaassa. Kääntöoperaatiossa ei ollut matkustajia mukana. Päätteen ottopysäkki on V.Hämeentiellä kuvasta vasemmalle. | ||||
![]() |
09.03.2005 18:06 | Teemu Lokka | ||
Mihis aikaan toi P93 oli jyväskylässä?? | ||||
![]() |
09.03.2005 18:05 | Juhani Pirttilahti | ||
Dv15:lläkin uskallettiin :) | ||||
![]() |
09.03.2005 18:02 | Teemu Sirkiä | ||
Eipä ole tosiaan minunkaan silmiini vielä täällä Nummelassa yhtään saneerattua 25-sarjan veturia sattunut näkymään, mutta ehkäpä niitäkin vielä täällä näkyy. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:52 | [Tunnus poistettu] | ||
Ai ai voiko maailmassa olla meikäläiselle tutumpaa rautatie näkyä kuin Kouvolan svengi kuopan vierellä seisovat lämpöiset höyryjuhdat. Ja vielä näemmä oikealla ratapihalla tuo sama vanha työvaunukin, joka pilkottaa samalla lailla useiden kuvaajien rautatiekuvissa. - Kiitos näiden nostalgisten elämysten tarjoamisesta. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:46 | Petri Koskela | ||
Eli siis varmasti 1970. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:45 | Petri Koskela | ||
Niinpä. Mitenkä saataisiin myös muiden wanhemman polven harrastajien kuvia näkyville, tänne tai vaikka sitten kaupallisena tuotteena, kuva-CD:nä tai DVD:nä? Tiedämme heitä useita... | ||||
![]() |
09.03.2005 17:40 | [Tunnus poistettu] | ||
Niin kuin tuossa toisen 776:n kuvan kohdalla totesin kyllä 776 oli kilometritilastojen mukaan kesällä 1969 Kouvolassa ainoana Paikkuna ajossa varsin tiuhaankin mutta tienraivaajilla varustettuna. Ne purettiin siitä talvella 1969-70 ja kone varustettiin kuvassa näkyvillä astin laudoilla. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:30 | [Tunnus poistettu] | ||
Onneksi asiat alkavat pikku hiljaa selviämään. Pää asia on, että nämä mielenkiintoiset kuvat on otettu. Näitä ei koskaan ole liikaa. - Samaa kuva tietojen ylös kirjaamattomuuta on Kuosman Kake usein harmitellut. Hänhän kuvasi mm rautateitä erittäin paljon 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Ottaen myös harvinaisia väridioja ja väripaperikuvia. Nyt onneksi mitä hänen kuvauksiaan on enää tallella hän on luovuttanut Suomen rautatiemuseoon. Aikoinaan hän lainaili negojaan vähän turhan lempeästi ja osa jäi sille tielleen maailman turuille. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:28 | Reijo Talka | ||
Harvialan asemanseutu kuuluu Janakkalan kuntaan. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:25 | Toni Aitta | ||
Itse menin samalla lätällä (4142) muhos-utajärvi välin 5.3. Matkustajia ei ollut kovin montaa. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:24 | Petri Koskela | ||
Olisko uskallettu niin kauas... Kirjoilla nuo molemmat sarjat ovat olleet 3. piirissä vielä heinäkuussa 1969. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:19 | Esko Peranto | ||
Oikein mikkom kuva toijalasta valkeakosken suuntaan taisi km luku olla 150 km+100 m.Kuvan reunassa näkyy myös valkeakoskelle menevä tie. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:16 | Juhani Pirttilahti | ||
Kilometreistä päätellen sillä on käyty Salossa viimeisenä ajona. ;) | ||||
![]() |
09.03.2005 17:16 | [Tunnus poistettu] | ||
Niin halot veturin tenderissä ovat luonnollisesti vain alkulämmitystä varten. Tämän veturin loppuaikojen edesottamuksia tuli seurattua erikoisen paljon. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:14 | [Tunnus poistettu] | ||
Tämä nykyään Haapamäellä majaileva veturi oli keväällä 1968 vielä Jyväskylässä työssä täydessä halko varustuksessa vetäen mm Haapamäen suunnan järjestelyjunia. Kesään 1969 se oli muutettu tähän tehokkaaseen hiililipoltto versioon, jollaisena se työskentelikin lopun aikansa aina vuoteen 1974 Jyväskylässä. Tk3 1132 oli ajanut viimeisen ajonsa Jyväskylässä vuonna 1968. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:07 | Reijo Talka | ||
Onko kukaan ihmetellyt junarunkomerkintöjen epäjohdonmukaisuutta? Tietty merkintä voi viitata täysin erityyppisiin juniin. Esim. H-alkuiset merkinnät pitäisi kai viitata yksinomaan Helsinki-Riihimäki-rataosan tietynlaisin pysähdyksin liikennöiviin lähijuniin, mutta sillä viitataan myös taajamajuniin muualla Suomessa. T:n käyttö on vielä hullumpi: pääkaupunkiseuden lähiliikenteessä se viittaa niin em. rataosan joka liikennepaikalla pysähtyvään henkilöjunatyyppiin kuin kaikkiin tavarajuniin! Miksi näin? Vielähän noita vapaita kirjaimia (tai kirjainyhdistelmiä) olisi ollut vapaana käytettäväksi. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:06 | Petri Koskela | ||
Kaikki nämä tänään lisäämäni Kouvolakuvat ovat samalta retkeltä - ja vuodeksi on siis ilmeisesti varmistunut 1970. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:05 | [Tunnus poistettu] | ||
Tutkittuani VR:n kilometritilastoja kesältä 1969 Kouvolassa ei ollut mitään muuta Paikkua ajossa kuin 776. Sillä ajettiin kesä, heinä, ja elokuussa 1969 yhteensä 8 249 km, jotka kaikki olivat syntyneet vain vaihtotöissä. | ||||
![]() |
09.03.2005 17:00 | [Tunnus poistettu] | ||
Taustalla erottuu Kouvolan palojunan vaunustoa mm Motalan valmistama Hr3:n tenderi vuodelta 1906 sekä palojunan toisessa päässä ainakin vuodet 1967-71 Kouvolan talleilla seissyt avo F. Kukosta on paha mennä sanomaan mitään, kun 754:n ja 755:n poistuttua Kouvolasta oli 756 siellä yksinään aina vuoteen 1975. | ||||
![]() |
09.03.2005 16:49 | Petri Koskela | ||
Niinhän minä olen moneen kertaan itseäni täällä soimannut kun en aikoinaan aikoja ja paikkoja ylös kirjannut. Korjasin siis vuoden. Ruuvasin myös skannerin resoluution kaakkoon ja kyllä siinä hyvällä tahdolla erottuu 776 - tämäkin on jo rajattu kuva että raetta riittää siinä 3200 dpi versiossa. En laita tänne, on vähän iso. | ||||
![]() |
09.03.2005 16:36 | Juho Haapala | ||
Jumaleissön Kamaz! Miten ne on ton saanu ehjänä noin kauas kotoa =D | ||||
![]() |
09.03.2005 16:22 | [Tunnus poistettu] | ||
No nyt asiat alkaa selviämään. Vuonna 1969 tämä veturi oli vielä työssä Kouvolassa varustettuna molemmista paistään karja-auroilla mutta viimeisenä kesänään vuonna 1970 siihen oli jo 775:n tavoin vaihdettu vaihtotöissä kätevät astinlaudat veturin molempiin päihin. Eli ymmärsinkö oikein asetinlaitekuvakin on otettu vuonna 1970. | ||||
![]() |
09.03.2005 16:16 | [Tunnus poistettu] | ||
Joo mutta tämähän on vuotta myöhemmin otettu. Jos se asetin laitekuva on vuonna 1969 otettu niin sähän varmaan näät siitä suurentamalla sen numeron. Mikä muu se voisi olla kuin 775? 761-762 olivat jo tuolloin häipyneet Pm:n piiriin. - Nämä Kouvolan viimeiset Paikut olivat myös vuorotellen vaihtotöissä Imatralla. | ||||
![]() |
09.03.2005 16:07 | Pasi Seppälä | ||
Hienoja kuvia Petriltä! Missäs kohtaa ratapihaa tämä asetinlaitetorni on sijainnut? | ||||
![]() |
09.03.2005 16:06 | Reijo Talka | ||
Suuressa yksinkertaisuudessaan erittäin asiapitoinen kaiverrus betonissa! Harmi että moiset nimikaiverrukset ovat sangen harvinaisia. Selkeä kaiverrus on jo turvallisuustekijä (mm. hälytysajoneuvojen opastamisessa paikalle). | ||||
![]() |
09.03.2005 16:01 | Valtteri Keski-Säntti | ||
Siihen että se voi siirtyä raiteelta toiselle sivuttain, ettei tarvitse kiertää vaihteen kautta. Niitä ei käytetä maantieajoon. ;) Ja veturiahan käytetään vain vaihtotöihin.. | ||||
![]() |
09.03.2005 15:57 | Jokke Harju | ||
Mihin tuo tarvii kumipyöriä?? | ||||
![]() |
09.03.2005 15:57 | Jokke Harju | ||
Muuten.. Mitä lappuja on ikkunoissa? Näemmä on lasi särjetty. | ||||
![]() |
09.03.2005 15:56 | Jokke Harju | ||
Eräs Kokkolan entinen veturinkuljettaja Osmo Patana kertoi että VR voisi myydä tuon aika halvalla, jos vain joku olisi kiinnostunut. Tulisi tyylikäs opiskelijakämppä/kesäasunto pihalle. Suhteellisen hyvässä kunnossa näyttää olevan tämäkin. Pääsikö tuon sisälle? |
||||
![]() |
09.03.2005 15:50 | Pyry Entonen | ||
Olikos tuossa Pätkäkiskot vai olivatko jo hitsattu jatkoksettomiksi? Rataahan parannettiin Sähköistyksen yhteydessä ja mm. useita tasoristeyksiä poistettiin. | ||||
![]() |
09.03.2005 15:50 | Mika T. Polamo | ||
EIKÄ! Tahtoo rautateidenHUONONNUSkerhon. Ensin vaihdetaan pölkyt puisiin, asennetaan käsivaihteita ja pystytetään korkeita siipiopastimia. Sitten lähdetään pääradalle sähköistyspylvässavottaan... | ||||
![]() |
09.03.2005 15:47 | [Tunnus poistettu] | ||
No niin todella tuttu paikka, jossa Kukko yleensä "pörräsi" mutta mukava nähdä Paikkua Kouvolan paljon nähneen asetinlaite tornin vierellä. Kysymyksessä on 775. Toinen tuolloin Kouvolassa ollut Paikku oli 776, mutta siinä oli ainakin kesällä 1969 vielä tienraivaajat paikoillaan. (Myös muut yksityiskohdat puhuvat 775:n puolesta). | ||||
![]() |
09.03.2005 15:31 | Juho Haapala | ||
Se nyt jäi tuo matka käymättä... muita hommia. | ||||
![]() |
09.03.2005 15:30 | Eero Heinonen | ||
Joo, silloin museon nurkalle rautateidenparannuskerho pystyyn! ;) | ||||
![]() |
09.03.2005 15:29 | Eero Heinonen | ||
Ahaa... Mihinkäs sitä taas voisi mennä... Plootuista päästään eroon ainakin Mäntyluodossa ja Myllyojalla... | ||||
![]() |
09.03.2005 15:27 | Eero Heinonen | ||
Vielä se virroitin toisen katolle puoleen väliin roikkumaan, niin saataisiin virroitinkeskustelu (taas) aikaan. ;) Täällä ei taida olla pahemmin Dv15-16 parivetokuvia, jos joltain löytyy, niin _ehkä ymmärrätte yskän_...? :) | ||||
![]() |
09.03.2005 15:24 | Otto Tuomainen | ||
Onkohan tämä tai 2559 käynyt saneerauksen jälkeen Turun tai Hangon suunnalla? En ole vielä onnistunut Hangon radalla saneerattua 25-deeveriä näkemään. | ||||
![]() |
09.03.2005 15:21 | Eero Heinonen | ||
Ainakin lajista Tte on minulla sellaisia havaintoja, että kun kello lähestyy 16:00:aa, niin ne alkavaat parveilla yhteen paikkaan ja siitä ne lähtevät parvena kuitenkin siistinä jonona kohti Helsinkiä...;P | ||||
![]() |
09.03.2005 15:19 | Eero Heinonen | ||
Ei se kuvan tarkkuudesta johtunut, se oli kommentoijan korvien välissä...;) |