![]() |
12.06.2022 23:37 | Rainer Silfverberg | ||
Vuonna 1984 (kesä) oli vielä 2 porkkanavuoroa / suunta rantaradalla ja 1985 kesällä enää yksi vuoro joka oli sijoitettu vähäisimmän kysynnnän aikaan. Muut oli veturijunia ja Dr13 alkoi tulla dominoivaksi vetovoimaksi aika pian. Tähän saattoi vaikuttaa Espoon aseman avaaminen kaukojunien pysähdyspaikaksi ja tiheämpi lähijunaliikenne joka vaati pikajunilta ripeämpää kiihtyvyyttä. | ||||
![]() |
12.06.2022 23:35 | Jorma Toivonen | ||
Käytettiinkö tätä sarjaa Riihimäen vaihtotöissä? Seudun JK-junissa tosin varsin hyödyllinen (esim. Ri-Jr-Ri). | ||||
![]() |
12.06.2022 23:30 | Jorma Toivonen | ||
... vielä kun rantasaunan piipusta leijailisi savukiehkura yläilmoihin... Todella hieno kesäinen kuva Suomesta. |
||||
![]() |
12.06.2022 23:15 | John Lindroth | ||
Absoluuttinen taideelämys!Masterpiece! | ||||
![]() |
12.06.2022 21:45 | Petri Nummijoki | ||
Minunkin käsityksiini sopivat mainitut Helsingistä lähteneiden pikajunien kokoonpanotiedot mutta onkohan saapuvien osalta heittoa junien numeroissa? Esim. merkinnöissä olisi käytetty jonkin aikaa 80-luvun alun numerointia senkin jälkeen, kun Turun junien numerot yhtenäistettiin niin, että P121-P133 olivat Helsingistä lähtevien ja P122-P134 Helsinkiin saapuvien junien numerot kellonajan mukaisessa järjestyksessä (pienin numero aamun ensimmäinen ja suurin illan viimeinen). Pääsen tosin tarkistamaan 80-luvun aikataulut vasta muutaman päivän päästä mutta kuvan https://www.vaunut.org/kuva/107018 keskustelujen perusteella numerointikäytännön muutos ajoittunee jo vuoden 1983 kesäaikatauluun. Uusilla numeroilla P122:n pitäisi olla klo. 9:02 Helsinkiin saapunut ja siinä oli mielestäni Dv12 kesään 1984 asti ja sen jälkeen Dr13. Uusi P124 olisi klo. 11:35 saapunut laivapikajuna, jossa oli omasta mielestäni vuoteen 1986 asti Dv12 tai Dv12-pari tilanteesta riippuen ja sen jälkeen Dr13. Ko. laivapikajuna ei kai ollut koskaan vakituisesti Porkkanalla ajettu ja mahdollinen tilapäinen tuurauskin Porkkanalla lienee tässä junassa harvinaisuus. Uusi P126 olisi klo. 13:05 Helsinkiin saapunut, joka oli vuoden 1986 lopulle asti Porkkana ja sen jälkeen Dr13-vetoinen vaunujuna. Tosin 80-luvun alkuvuosina vastaava vuoro oli Dv12-vetoinen. Uusi P128 olisi ollut klo. 14:55 Helsinkiin saapuva ja se oli kesään 1984 asti Dv12-vetoinen ja sen jälkeen Dr13-vetoinen. Tosin tässä junassa esiintyi jo kevään 1984 aikana jonkin verran Dr13-vetureita kuulemma kuljettajakoulutuksen vuoksi. |
||||
![]() |
12.06.2022 21:36 | Oula Ahlholm | ||
Kiitokset Hannu! | ||||
![]() |
12.06.2022 21:36 | Erkki Nuutio | ||
Saksalainen ryhti on tallella. Taisi tulla pian tämän jälkeen lähtö vaihtotöihin Riksuun, koska hylättiin 8.1969 sillä. Sitten ei ollut enää muuta kuin hinaus Hyvinkäälle romutettavaksi. |
||||
![]() |
12.06.2022 21:31 | Hannu Peltola | ||
Uskomaton härveli! Nämä ovat pikaisen googlauksen perusteella vanhoja uudelleenrakennettuja puolalaisia moottorivaunuja, jotka olivat ulkonäöltään "normaaleja". Valmistaja on ollut Faur ja modernisoinnista on vastannut JHMD. Suurin allittu nopeus on 60 km/h ja matkustajapaikkoja on 39 kpl. | ||||
![]() |
12.06.2022 21:24 | Hannu Peltola | ||
Onpa kesäinen kuva! | ||||
![]() |
12.06.2022 21:23 | Hannu Peltola | ||
Nyt on Oulalta upea otos! | ||||
![]() |
12.06.2022 21:23 | Aki Karvonen | ||
Tästä Merasimen tasoristeykseen asti kiskot purettu ja tilalle tullut kevyen liikenteen väylää. Myös Merasimen tasoristeys on muuttunut yksiraiteiseksi ja varoituslaitteita siirretty lähemmäs toista raidetta ja ne ovat toiminnassa taas. | ||||
![]() |
12.06.2022 21:23 | Hannu Peltola | ||
Kerta kaikkiaan upea kuva! | ||||
![]() |
12.06.2022 21:19 | Esa J. Rintamäki | ||
Todella hieno ja kiehtova kuva! Monet kiitokset, herra Jukka! Tuo vaihteenlyhdyn ympyräkuvio on siitä vekkuli, että se ilmoittaa samalla kertaa ajokiellon ja ajoluvan, riippuen tietenkin kummalta raiteelta tullaan. |
||||
![]() |
12.06.2022 21:17 | Aki Karvonen | ||
Ratalinja on päässyt uudelleen käyttöön, kun Muuramen ja Säynätsalon välille rakennetaan kevyen liikenteen väylää, joka kulkee suurelta osin vanhaa ratalinjaa pitkin. | ||||
![]() |
12.06.2022 21:12 | Aki Karvonen | ||
Tuo vanhan sillan maatuki on päässyt uudelleen käyttöön, kun sen päälle on rakennettu uusi kevyen liikenteen silta. | ||||
![]() |
12.06.2022 20:40 | Jan Jahkola | ||
Hieno kuva hienosta paikasta. Tasurin nimi kait vaihdettu jossain vaiheessa, kun omiin merkintöihin on tullut laitettua tasurin nimeksi Kuormausalue tr, sen jälkeen kun tuolla kävin kuvausretkellä. | ||||
Kuvasarja: Pasilan tilapäinen "asema" |
12.06.2022 20:19 | Jan Jahkola | ||
Saatan olla yksin mielipiteeni kanssa, mielestäni tuossa väliaikaisella asemasillalla oli mukavan leppoinen tunnelma aina kun siitä kulki. Ei kyllä muistaakseni ollut suurimpina ruuhka-aikoina asiaa sinne. Ärrällä taisi olla aina suurin ruuhka silloin kun kahvia kävi ostamassa. | ||||
![]() |
12.06.2022 20:11 | Joonas Viita | ||
Lienee varmaan viikontakaisen IC23 veturi, joka koki kovia tasoristeysonnettomuudessa Iissä. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5a895e34-bb67-48ec-b947-ec0ec16c7aea | ||||
![]() |
12.06.2022 20:01 | Mikko Herpman | ||
Lieneekö osunut eläimiä eteen kun ei ole metalli osat isosti vaurioituneet. Ja vähän näyttäisi ehkä olevan orgaanista jäämään siellä täällä. Mutta kova on tälli ollut. | ||||
Kuvasarja: Pieksämäen asemaremontti |
12.06.2022 19:53 | Jan Jahkola | ||
Pieksämäelläkin yhä matalia laitureita jos oikein näen, hienoa että rempataan. Kokkolassahan vielä ehtii hyvin kuvata ja nauttia matkustajalaiturien mataluudesta. Lisäksi keskilaiturille on matkustajakäytössä Laituripolut 1 ja 2. Ei nyt suoraan liity aiheeseen mutta huomaa hyvin kun muutaman vuoden nyt harrastellut kuvaamista, kuinka moni asia uudistuu esim Kokkolassakin. Mm muistomerkkiveturi maalattu uusiksi, asemarakennuksen omistus/hallinta vaihtunut, laiturinäytöt vaihdettu, opastimia tulossa lisää ratapihalle, uusi asetinlaitetila, Dr16-veturit enimmäkseen siirretty toisaalle, yksi sivuraide vanhan tavaramakasiinin edestä purettu, uusi polkupyöräkatos ja ykköslaiturille laiturikatoksia, tavaravaunukorjaamon toiminta ilmeisesti siirretty. Näin niin kuin nähtävillä olevia asioita. | ||||
![]() |
12.06.2022 19:47 | Oula Ahlholm | ||
Oho, mihinkäs tämä on ottanut osumaa? | ||||
![]() |
12.06.2022 19:29 | Hannu Peltola | ||
Tämä tuli satunnaiskuvana. Ohhoh, onpas kuva! | ||||
![]() |
12.06.2022 19:20 | Alex Chudoba | ||
Todellakin hyvin mielenkiintoisia kokoonpanotietoja, joita näkisi mielellään paljon enemmänkin julkisessa jaossa. Mainitun 11004:n lisäksi pisti silmään ainakin Rkt 23810, joka näin 35 vuotta myöhemmin liikkuu vihreävalkoisena Rk 27810:na Dr19-koeajoissa. Myös Rk 27815 on vielä menneenä talvena ollut liikenteessä. | ||||
![]() |
12.06.2022 19:00 | Jarno Piltti | ||
Nyt ollaan rautatieromantiikan ytimessä. | ||||
![]() |
12.06.2022 18:54 | Jarno Piltti | ||
Tämä voisi painoasunsa puolesta olla jostain 70-luvun kaupunkikirjasta. Hienoa että nykytekniikalla saa suttukuvat pelastettua. | ||||
![]() |
12.06.2022 18:30 | Jarno Piltti | ||
Äärimmäisen mielenkiintoisia nuo vanhat kokoonpanotiedot, noista vaunuista taitaa enää Nom 11004 jatkaa kulkuaan. Oliko muuten Nom pajakäynnillä vai ihan asiakaspalvelutehtävissä? | ||||
![]() |
12.06.2022 18:19 | Jarno Piltti | ||
Yhdistetty ykkös ja kakkosluokan vaunu sekä sarjamerkin, numeron että kyljen merkintöjen mukaan. | ||||
![]() |
12.06.2022 18:16 | Jarno Piltti | ||
Todella veikeä! | ||||
![]() |
12.06.2022 16:24 | Esa J. Rintamäki | ||
Eikä...! Mahtavan hyvää muotoilusilmää ollutkin tämän laitteen suunnittelijalla! | ||||
![]() |
12.06.2022 16:20 | Esa J. Rintamäki | ||
Toveri Reguspatoffin patentti...? | ||||
![]() |
12.06.2022 16:18 | Esa J. Rintamäki | ||
Vaunu on SBB:n sarja AB 50 85 36 - 33055 - 0. Sen perässä ilmeisesti sähkölähteeksi oli laitettu ruotsalainen FV 55139, jossa oli leveäraidepyöräkerrat, kuten kuvan "kerrostalossakin". Ruotsissa FV kantaa nimeä "Värmefinkan" eli lämpöputka. |
||||
![]() |
12.06.2022 15:27 | Jimi Lappalainen | ||
Mikähän tämän vaunun tunnus ja numero oli? | ||||
![]() |
12.06.2022 15:26 | Rainer Silfverberg | ||
Muistan tämän, siinä sai jopa käydä sisällä. | ||||
![]() |
12.06.2022 15:05 | Jimi Lappalainen | ||
Nyt tasoristeyksiin on alettu vaihtaa pitkulaisempia, uusia kilpiä. | ||||
![]() |
12.06.2022 14:53 | Jimi Lappalainen | ||
Ehkä se on sitten Хаслерь ;) | ||||
![]() |
12.06.2022 13:21 | Erkki Nuutio | ||
Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2020 (Suomen Lasimuseo) on Risto Aallon kirjoitus VR -vesikarahveja (s.69...77). Jo muinoin edesmennyt ystävä-suurmiehemme Olavi Kilpiö ehti toimia VR-asioiden tuntijana kirjoittajalle. |
||||
![]() |
12.06.2022 12:08 | Martti Vuorikoski | ||
Hyvä tallenne. | ||||
Kuvasarja: Pieksämäen asemaremontti |
12.06.2022 11:23 | Vertti Kontinen | ||
Sinäänsä Pieksämäelle ei ole mikään kovin pitkä matka (vain noin tunti junalla) ja tarvittavat kuvat saisi vaikka esim. IC 145 ja IC 148 käännön aikana. Vastaan tulee se kuuluisa aika, mutta eiköhän sitä kuitenkin tuonne tule reissattua vielä, ainakin yritän parhaani | ||||
![]() |
12.06.2022 09:52 | Jukka Voudinmäki | ||
Kannattaa katsoa myös Paikkatietoikkunan https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/ ilmakuva vuodelta 1950 tai 1953. Näkee hyvin, miten Likolahden ja Sääksniemen tienoot ovat täynnä puunjalostukseen liittyvää toimintaa. | ||||
Kuvasarja: Pieksämäen asemaremontti |
12.06.2022 07:43 | Timo Salminen | ||
Erinomaista dokumentointia. Toivottavasti käyt aina silloin tällöin tallentamassa tilanteen tulevaakin kehitystä. Itse täällä Riihimäen vastaavia muutostöitä kuvanneena en voi muuta kuin kannustaa. | ||||
![]() |
12.06.2022 01:15 | Mikko Ketolainen | ||
Karttapaikan kartasta kun katsoo tätä raidetta, niin saa käsityksen, että rata on jatkuvasti jostain kohtaa poikki, vaikka se ei niin ole. Kartan mukaan tervatehtaan puoleisessa päässä olisi vaihde. Tosin kaikki kartathan eivät pidä paikkaansa, esim. puhelinluettelossa Äänekosken kartassa oli rautatieaseman kohdalla "vain" kaksi-kolme raidetta, mutta toisenlaisessa kartassa niitä oli useampia. | ||||
![]() |
11.06.2022 23:56 | Hannu Peltola | ||
Laita Markku ihmeessä kuvia jakoon! | ||||
![]() |
11.06.2022 23:48 | Otto Tuomainen | ||
Tämä kuvassa oleva laite on juurikin Dm12 lähisukulainen. Täysin samanlaisia vaunuja ei Tšekissä ole käytössä. Dm12 on viimeinen maassa valmistettu dieselmoottorivaunusarja. Toki hyvin mittaviakin muutostöitä on tehty vanhoille vaunuille ihan viime vuosina. 849 on muuten Dm12-vaunuille Tšekissä varattu sarjatunnus. | ||||
![]() |
11.06.2022 23:41 | Uwe Geuder | ||
Joskus kauan sitten olin myös sitä mieltä, ettei kannata kiinnostua semmoisten maiden rautatateista joiden sarjoja eikä teknisiä tietoja ole itsellään tiedossa. Mutta mitä enemmän olen matkustanut (ihan oikeasti tai sitten viime kahden vuoden aikana enimmäkseen verkossa), olen oppinut arvostamaan semmoistakin, josta ei tiedä vielä mitään. Voi sitten katsoa verkosta lisätietoa, jos haluaa tai yksinkertaisesti klikata eteenpäin, jos ei halua. Tai myös rajoittaa alusta lähtien pois niin kuin Jimi ylhäällä kertoi. | ||||
![]() |
11.06.2022 23:32 | Markku Pulli | ||
Juu voin laittaa tänne lisää kuvia jos kiinnostusta löytyy. Mutta mun tietämys aiheeseen on aika vajavaista. Mulla ei oikein ole resursseja ja aikaa tutkia kaikkea niin tarkkaan. Työt haittaa ja päänsärky tulee jo kolmen monitorin edessä työskennellessä. Motivaationi kuvaukseen on enemmän audio ja visuaalinen. Myös se että pääsee ulos kämpiltä ulkoilmaan on jo riittävän hyvä syy mulle. On hienoa että näiltä sivuilta löytyy aina tarvittaessa tarkempaa tietoa. Tiesin että vaatimustaso on kova niin ei ole tullut laitettua tänne mitään. Voin lisää uuden kuvasarjan etelä Florida rautatieliikenteelle. Joka kuvaan lisään perustiedot. Floridan itärannikolla operoi FEC / Brightline lähempänä Atlantin rantaa ja muutama kilometri sisämaahan päin on CSX/Amtrak/Tri-Rail liikennettä. Maine on aivan mahtavaa seutua, tosi upeat maisemat. Tullut joskus 2000 luvun alussa sielläpäin pyörittyä. Kiitos jälleen ylläolevista lisätiedoista Juhanille isot kiitokset upeista kirjoista. Muutama kirja löytyy kirjahyllystä, Muistojeni Helsinki kolahti tosi hyvin. |
||||
![]() |
11.06.2022 23:18 | Uwe Geuder | ||
Dm 12 on rakennettu Tšekissä. Onko se (tai hyvin samankaltainen malli) liikenteessä myös siellä? | ||||
![]() |
11.06.2022 23:14 | Elmeri Lehtovirta | ||
Onko hän jyrsijätorjuntayksikön jäsen? | ||||
![]() |
11.06.2022 22:22 | Tero Korkeakoski | ||
Näytti tänään olevan 18 molemmin puolin Porissa kääntymässä käyneessä IC:ssä olevan Sr3. Arkisin se on ollut Pendolla. | ||||
![]() |
11.06.2022 21:41 | Esa J. Rintamäki | ||
Ein 23270: valmistunut 2.1985 ja Eit 23132 valm. 12.1977. | ||||
![]() |
11.06.2022 20:41 | Eljas Pölhö | ||
Taitaa Jukalla olla parempi tietämys sähkövetureista ja niillä suoritetuista kokeista kuin kenelläkään muulla Vorgiin kirjoittavalla ihmisellä. Siihen nähden on todella noloa, että Jukan kommentteja usein mollataan täällä ja keskustelupuolella vain sen sen takia, että hän kertoo faktoja ja sattuu välillä olemaan eri mieltä VR:n henkilöliikenteestä vastaavien kanssa, jotka eivät edes osaa ajattaa LVM:n kanssa sovittuja junia sopimuksen mukaan. | ||||
![]() |
11.06.2022 19:54 | Jukka P. T. Ruuskanen | ||
https://vaunut.org/kuva/155401 |